Ajan­kohtai­sta

THL laajensi kolmannen koronarokotuksen ohjeistusta

Ohjeistus koskee lyhyellä annosvälillä rokotettua noin 85 000 ihmistä.

Minna Pihlava
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ohjeistaa kuntia tarjoamaan kolmannen koronarokoteannoksen henkilöille, jotka saivat rokotuksen ensimmäisten joukossa 3–4 viikon annosvälillä.

Heidän joukossaan oli esimerkiksi koronapotilaita hoitavaa henkilöstöä, ympärivuorokautisen hoivan henkilöstö ja asukkaat ja teho-osastojen henkilökunta.

THL ohjeisti jo aiemmin tarjoamaan kolmannen rokotteen voimakkaasti immuunipuutteisille.

Hus tiedotti jo perjantaina tarjoavansa kolmatta rokotusta osalle henkilökuntaa, koska Modernan 15 000 rokotteen erä oli vanhenemassa keskiviikkona.

THL:n arvion mukaan nyt tehosterokotusta tarvitseviin, lyhyellä annosvälillä rokotettuihin ryhmiin kuuluu yhteensä noin 85 000 ihmistä. Kolmannen annoksen voi antaa, kun toisesta annoksesta on kulunut vähintään kuusi kuukautta.

– Suomesta ja muualta kerätyn seurantatiedon perusteella koronarokotuksen teho tartuntaa ja lievää koronavirustautia vastaan hiipuu nopeammin, kun annosväli on lyhyt. Teho vakavaa tautia vastaan pysyy edelleen kohtuullisen hyvänä, sanoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek tiedotteessa.

Alle 30-vuotiaille miehille ei tarjota kolmatta rokotusta

Varotoimena kolmatta annosta ei rokotusten alkaessa suositella tarjottavaksi alle 30-vuotiaille miehille. THL odottaa lisää tutkimustietoa harvinaisen sydänlihastulehduksen eli myokardiitin riskistä kolmannen annoksen saaneilla.

Lue myös

THL tiedotti sydänlihastulehdukseen liittyviä seurantatietoja tiistaina. Niiden mukaan alle 30-vuotiailla rokotetuilla miehillä ja pojilla todettiin rokottamattomiin verrattuna noin neljä ylimääräistä sydänlihastulehdusta 100 000:tta mRNA-rokotteen saanutta kohti. Mukaan laskettiin tapaukset, jotka todettiin neljän viikon sisällä toisen rokoteannoksen saamisesta. Oireita saaneet nuoret miehet ovat yleisesti toipuneet hyvin.

Suositus kolmansien annosten ikärajasta ei koske niitä, jotka ovat voimakkaasti immuunipuutteisia, sillä heillä vakavan koronavirustaudin riski on huomattavasti suurempi kuin muilla saman ikäisillä.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030