Ajan­kohtai­sta

Hus antaa kiireellä kolmansia rokotteita henkilökunnalle, jottei rokote-erä ehdi vanheta

Erikoissairaanhoidon työntekijät rokotetaan pääosin osastoilla.

Anne Seppänen
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Hus rokottaa kiireellä alkuvuonna koronarokotettua henkilökuntaansa kolmannella rokoteannoksella. Kolmansien annosten antaminen aloitettiin perjantaina.

Tavoitteena on saada hyödynnettyä mahdollisimman suuri osa tulevana keskiviikkona vanhenemassa olevasta Modernan 15 000 rokotteen erästä.

Husin erikoissairaanhoidon työntekijät ovat saaneet ensimmäisen ja toisen rokoteannoksensa pääosin työterveyshuollossa. Kolmas kierros annetaan kuitenkin pääosin osastoilla ja yksiköiden järjestämissä rokotuspisteissä.

– Meillä on osastoilla annetuista influenssarokotteista 11 vuoden kokemus. Hoitoyksiköissämme on rokotustaitoista ja rokotusluvat omaavaa hoitohenkilöstöä. Modernan käyttökuntoon saattaminen on helpompaa kuin Pfizerin rokotteen ja siksi se onnistuu osastoilla, kertoo Husin infektiolääkäri, apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen.

Työterveyshuolto rokottaa kuitenkin esimerkiksi laboratorioiden koronanäytteenottoa ja diagnostiikkaa tekevää henkilöstöä sekä kuvantamisen henkilöstöä, joiden yksiköissä ei ole rokottavaa henkilökuntaa.

Alkuvuonna rokotetut vuorossa

Nyt kolmannen rokotuksen saavat ne, jotka ovat saaneet kaksi ensimmäistä rokotetta alkuvuodesta kolmen tai neljän viikon välein.

– He ovat riskissä altistua työssään vakavalle koronainfektiolle, koska työskentelevät koronapotilaita ja koronaepäilyjä hoitavissa yksiköissä, Ruotsalainen kertoo.

Näihin kuuluvat esimerkiksi teho- ja valvontayksiköiden, ensihoidon, päivystysten, infektiovastaanottojen ja todettuja tai epäiltyjä koronapotilaita hoitavien vuodeosastojen henkilökunta.

– Toisesta rokoteannoksesta tulee olla yli kuusi kuukautta, rokotukselle ei saa olla vasta-aiheita ja rokotus on vapaaehtoinen, Ruotsalainen täsmentää.

– Jatkamme tätä keskiviikkoon saakka, joka on Modernan viimeinen käyttöpäivä, Ruotsalainen kertoo.

Vanhenemassa olevaa rokote-erää jaetaan HUS Apteekista Husin alueella ja myös kuntien organisoimana perusterveydenhuollossa.

Kolmas annos myös immuunipuutteisille

Hus päätti vs. johtajaylilääkäri Jari Petäjän mukaan aloittaa kolmansien annosten antamisen tästä vanhenemassa olevasta rokote-erästä sosiaali- ja terveysministeriön antaman suullisen luvan perusteella.

Lue myös

Perjantaina Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ohjeisti kuntia tarjoamaan kolmansia rokoteannoksia niille yli 12-vuotiaille, joiden elimistön immuunivaste on taudin tai sen hoidon vuoksi voimakkaasti madaltunut.

Kolmas annos voidaan tarjota tälle ryhmälle vähintään kaksi kuukautta toisen annoksen jälkeen. Lähtökohtaisesti kolmas annos annetaan samalla valmisteella kuin toinen annos on annettu. Tarvittaessa voidaan kuitenkin käyttää myös toista valmistetta.

THL valmistelee mahdollisimman pian ohjetta kolmannen rokoteannoksen antamisesta niille, jotka ovat saaneet koronarokotuksen alkuvuodesta 3–4 viikon annosvälillä.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030