Ylilääkäri Olavi Hugo Kauranen syntyi Riiassa ja kuoli 94-vuotiaana Tampereella. Isä oli suomalainen ja äiti saksalainen. Perhe muutti 1935 Viipuriin. Sodat toivat evakkomatkat ja kodin menettämiset muuttoineen.

Olavi kirjoitti ylioppilaaksi Tampereen Lyseosta 1951. Nuoruudenrakkaus johti Hilkan kanssa 1952 avioliittoon ja 74 vuotta kestäneeseen yhteiseen elämään. Sen keskiössä olivat lapset Pekka ja Anne, viisi lastenlasta ja kolme lastenlastenlasta.

Lääkäriksi Olavi valmistui Helsingin yliopistosta 1960. Hän toimi 1961 alkaen Hatanpään sairaalan apulaislääkärinä ja 1967 alkaen Tampereen keskussairaalan sisätautien erikoistumisvirassa ja osastonlääkärinä. Reumaosaston apulaislääkärinä hän oli 1980–81 ja siirtyi Reumaliiton kuntoutuslaitoksen vastaavaksi lääkäriksi. Hänet valittiin 1984 Kanta-Hämeen keskussairaalan kuntoutustutkimusyksikön ylilääkäriksi, josta jäi eläkkeelle 1995. Hän sai sisätautien ja reumatologian erikoislääkärin oikeudet.

Olavilla oli 85 vuoden ikäiseksi kestäneen työuransa oma yksityisvastaanotto keskustassa sekä Reflexissä, Mehiläisessä ja Pihlajalinnassa. Hän osallistui vuosia kaupungin päivystävän lääkärin työhön arki-iltaisin ja -öisin sekä viikonloppuisin. Eläkeaikana hän teki sotaveteraanien ja -invalidien tarkastuksia.

Tampereen Lääkäriseuran hallituksessa Olavi oli 1969, varapuheenjohtajana ja puheenjohtajana 1982–85. Hän toimi Lääkäriliiton Tampereen alaosaston sihteerinä ja valtuuskunnassa sekä Lääkinnällisen kuntoutuksen yhdistyksen puheenjohtajana. Hän arvosti luotettavaa tutkimustietoa, hoidon jatkuvuutta ja perusterveydenhuollon merkitystä. Julkaisut käsittelivät teho-osaston toimintaa, artriitteja ja Sjögrenin syndroomaa sekä sukunsa vaiheita. Hänet tunnettiin seuran kunniajäsenenä ja juhlateosten artikkelien kirjoittajana.

Työuraa leimasi innostus potilastyöhön ja arvostettu ammattitaito. Hän sai Lääkäriseuran Bertel Laurellin kunniapalkinnon 2011.

Olavin perheen harrastuksia olivat liikunta, mökkeily Längelmäveden rannalla, perhematkat Lappiin, Pohjoismaihin ja muuallekin, kirkot, museot ja linnat tarinoineen.

Kaipaamaan jäivät lähiomaiset, sukulaiset, ystävät, kollegat ja potilaat.