Seilin sairaalasta on tullut populaarijulkisuudessa useiden fiktiivisten kirjojen ja näytelmien myötä naisten sortamisen ja suuren kurjuuden perikuva.

Uusimpana kuoroon yhtyi Lääkärilehti tuoreessa henkilökuvassa, jossa haastateltu naispuolinen kollega pohti Seilin sukupuolinäkökulmia yltäen mietteisiin siitä, mitä hänelle olisi tapahtunut 1926. Ilmeinen oletus kuului, että eräät lähinnä positiiviset persoonalliset ominaisuudet olisivat saattaneet johtaa eristykseen.

Taustalla on tunteita värisyttävä satu Seilistä. Se on kertautumistaan kertautuen paisunut harhakuvaksi, jossa millään ei ole mitään tekemistä minkään historiallisen tosiasian kanssa.

Pohjan tälle loi Åbo Akademin naistutkimuksen piirissä kehitelty ja 2006 hyväksytty väitöskirja, jonka kirjoittaja toteaa tehdyn feministis-foucault’laisessa viitekehyksessä. Kyse on Leopold von Ranken mukaan nimetystä rankelaisesta historiantutkimuksesta jyrkästi eroavasta kiistanalaisesta suuntauksesta. Rankelaisuuden ydiniskulause on, että luonnontieteitä mukaillen yritetään selvittää ilman tutkijan omien mieltymysten, subjektiivisten tulkintojen tai ideologioiden vaikutusta se, mikä todentaa voidaan – Wie es eigentlich gewesen (ist).

Osin traagisen elämänsä kulttihahmoksi nostaman filosofi Michel Foucault’n mukaan nimetty suuntaus ei tällaisia rajauksia tunne. Hänellä ei ollut historioitsijan menetelmäkoulutusta, ja hän luonnehtikin itseään antihistorioitsijaksi, joka käytti menneisyyttä oman aikansa ajatusrakenteiden murtamiseen.

Tällaisessa toimessa tutkija pyrkii, ja uskoo kykenevänsä, tulkitsemaan esimerkiksi kirjeiden ja sairauskertomustekstien avulla vallinnutta todellisuutta omien mielikuviensa perusteella. Väitöskirjan osalta vuosina 1889–1944 vallinneen psykiatrisen todellisuuden tuntemisella ei ilmeisesti katsottu olevan merkitystä.

Foucault’laisessa valtarakenteiden korostamisen hengessä tarve saada kirjattua tietoa potilaiden sukupuolisen käyttäytymisestä ja kuukautiskierrosta tulkittiin naiseuden esineellistämiseksi ja patologisoimiseksi. Mitään ei painanut se, että tuona aikana mielisairaaloissa yleisen hermokupan mahdollisuus oli pakko selvittää, ja syytä oli tietää, voisiko mahdollinen amenorrea johtua raskaudesta, aliravitsemuksesta tai depressiosta. Erityishuomiota kiinnitetään miespotilaiden siirtoon Seilistä Käkisalmen turvalaitokseen 1889. Se tulkittiin asiaa perustelematta heidän suosimisekseen, siirrolla heille rakennettuun sairaalaan.

Käkisalmen laitos oli kuitenkin vanha venäläinen tyrmä, joka oli toiminut ns. tunnustusvankilana, ja olikin sen tarkoituksensa mukainen. Koska kidutus tunnustuksen saamiseksi oli jo teoriassa kielletty, vaikka tunnustus oli eräissä rikoksissa tuomion edellytys, tarvittiin mahdollisimman kolkko ja epäterveellisen ahdas erityislaitos motivaation lisäämiseksi. Papin tehtävänä oli muistutella helvetin ikuisesta tulesta, joka odotti katumatonta.

Köyhien ja erityisesti köyhien mielisairaiden elämä oli tarkastelujakson köyhässä Suomessa ankeaa ja lyhyttä. Seilin naiset elivät ruokittuina lämmitetyissä tiloissa, ulkoilumahdollisuuksin ja turvassa heihin muualla usein kohdistuneelta väkivallalta. Heitä oli keskimäärin runsaat 40 koko maasta saapuneina, sillä helppohoitoisemmat tuhannet olivat köyhäintalojen mielisairasosastoilla, joita vuonna 1920 oli 164. Elleivät sitten kotonaan seinään kahlehdittuina ns. seinähulluina. Miesten ylimäärä naisiin nähden oli vankiloissa ja työlaitoksissa useita tuhansia. Kuolleisuus oli Käkisalmen ja Pitkäniemen sairaaloissa massiivisesti suurempaa kuin luonnonkauniissa, idyllisessä Seilissä.

Suosittelen käyntiä siellä.