Ajan­kohtai­sta

THL suosittelee koronarokotusta raskaana oleville

Viruksen deltamuunnos on kasvattanut vakavan taudin riskiä odottavilla.

Ulla Toikkanen
Kuvituskuva 1
Panthermedia

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee raskaana olevia ottamaan koronavirusrokotuksen.

– Koronaviruksen herkästi leviävä deltamuunnos on muuttunut myös Suomessa valtavirukseksi, ja siksi myös raskaana olevan riski saada tartunta on kasvanut. Tuoreen Britanniassa tehdyn tutkimuksen mukaan deltamuunnos voi myös aiheuttaa raskaana olevalle vaikeamman taudin kuin aikaisemmat koronaviruksen muunnokset. Siksi suosittelemme koronarokotusta kaikille raskaana oleville, sanoo THL:n asiantuntijalääkäri Anna Scherleitner tiedotteessa.

Raskauden aikaiset muutokset kehossa lisäävät odottavan äidin riskiä sairastua vakavasti, ja raskauden aikana saatu koronavirusinfektio voi myös lisätä ennenaikaisen synnytyksen todennäköisyyttä. Raskaus muuttaa elimistön immuunipuolustusta, ja loppuraskaudessa kasvava kohtu painaa keuhkoja. Myös normaalisti sujuvassa raskaudessa verisuonitukosten riski kasvaa, ja koronavirustauti lisää tukosten riskiä entisestään.

Vauvakin voi hyötyä rokotuksesta

Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa on todettu, että koronarokotuksen aikaansaamat vasta-aineet voivat siirtyä äidin elimistöstä sikiölle. On mahdollista, että nämä vasta-aineet suojaavat jossain määrin myös vastasyntynyttä.

Rokotettu äiti ei myöskään tartuta koronavirusta vastasyntyneelle vauvalle yhtä herkästi kuin rokottamaton. Turvallisuusseurannassa ei ole havaittu erityisesti raskaana olevia koskevia turvallisuushuolia.

Muissa Euroopan ja Pohjois-Amerikan maissa raskaana olevia on jo rokotettu paljon samoilla mRNA-rokotteilla, joita tarjotaan raskaana oleville myös Suomessa.

Scherleitner kertoo, että raskaana olevien koronarokottamisesta on vielä rajallisesti tutkimustietoa.

Lue myös

– Muiden maiden rokotusohjelmista saatu käyttökokemus, eläinkokeet ja jo saadut tutkimustulokset eivät kuitenkaan ole antaneet aihetta huoliin liittyen rokotuksen turvallisuuteen odottavalle äidille tai sikiölle. Koronarokotuksen voi ottaa missä tahansa raskauden vaiheessa, eikä raskauden yrittämistä tarvitse siirtää rokotuksen vuoksi, hän kertoo tiedotteen mukaan.

Yhdysvaltain lääkeviranomainen CDC julkaisi keskiviikkona tulokset tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin keskenmenojen yleisyyttä rokotetuilla raskaana olevilla. Keskenmenojen yleistymistä ei havaittu, vaan tutkituilla rokotetuilla keskenmenoja oli saman verran kuin rokottamattomilla.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030