Lehti 41: Ajan­kohtai­sta 41/2014 vsk 69 s. 2597

Toisin sanoen

"Ihmisten käyttäytymistä on hankala ennustaa, mutta henkilöstöresursseista päättävillä on käytettävissään vuosien päivä- ja kellonaikakohtainen data. Ei siis ole sattumaa, jos potilas joutuu odottamaan. Se on jonkun tekemä tietoinen päätös."

Päätoimittaja Petja Orre,

Nuori Lääkäri 4/2014

"Suomessa noin 113 000 potilasta odotti hoitoonpääsyä sairaalaan ja heistä 1 900 on jonottanut jo yli puoli vuotta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilasto sairaanhoitopiirien sairaaloiden jonoista on elokuun lopusta."

Aamulehti 3.10.2014

"Vuoden alusta voimaan astunut muutos, jonka perusteella asiakas voi valita mieleisensä terveyskeskuksen, on aiheuttanut melkoisen ryntäyksen Säkylän terveyskeskukseen. Se on saanut tänä vuonna jo 44 ulkopaikkakuntalaista asiakasta. Heistä yli puolet on Euran asukkaita. ... ’Lääkäreitä on riittävästi ja terveyskeskuksessa vallitsee hyvä henki. Lisäksi Säkylän terveyskeskus on tunnettu nopeasta hoitoon pääsystä’ [sanoo ylilääkäri Markku Kumlander]."

Yle Satakunta 6.10.2014,

toimittaja Pertti Pitkonen

"Lähipalveluiden turvaamisesta [sote-]esityksessä on pelkkiä kauniita ajatuksia, ei noita palveluita ole missään määriteltykään. Perusterveydenhuollon kannalta tämä olisi oleellista ja selkeä määrittely auttaisikin sen asemaa."

Puheenjohtaja Arto Virtanen,

Yleislääkäri 6/2014

"Tehokas kliininen johtaminen toteutuu lähellä itse hoitotoimintaa yhteistyön avulla, ei pakottaen eikä edes valtaa tarpeettomasti korostaen."

Professori emeritus Jouko Lönnqvist,

Erikoislääkäri 2/2014

"Minusta yksi Suomen ongelma on myös se, että organisaatio näyttää olevan [sote-]uudistuksen keskipisteessä. Eikö olisi järkevämpää alkaa rakentamaan uutta terveydenhuoltoa potilaan tarpeiden ympärille? Mielestäni Suomen olisi aika suunnata katseensa muihin Pohjoismaihin sekä Viroon ja ottaa mallia siitä, mikä muualla toimii sen sijaan, että rakennetaan yksi uusi hallintohimmeli."

Lue myös

Aleksi Varinen Lääkärin äänessä,

www.potilaanlaakarilehti.fi

"Maailmalla myös monet muut lääketieteen tutkijat [kuin professori Peter C. Gøtzsche] ovat huolestuneita siitä, että psyykenlääkkeiden pysyvästä parantavasta vaikutuksesta ei ole riittävästi tutkimusnäyttöä."

Puheenjohtaja Tuomo Tikkanen,

Psykologi 6/2014

"THL:llä on edelleen haaste saattaa vaaran paikat ja tieto niistä valtakunnallisesti kaikkien tietoon. ... Pitäisi kuitenkin päättää, kuka vetää yhteen potilasturvallisuutta koskevat tiedot, kun ne ovat hajallaan eri viranomaisilla ja organisaatioilla."

Ylilääkäri Petri Volmanen,

Tesso 5/2014

"Usein hankalat paikat lähtevät aukeamaan kuuntelemalla. Ihmisellä on aina oikeus tulla kuulluksi, vaikka asiaa ei voisi muuttaa. On tärkeää ymmärtää ja perustella päätökset. En usko käskytykseen, mieluummin kysyn, onko nyt yhteinen tahtotila. Jos ei, raivataan ensin esteitä pois alta."

Palvelualuejohtaja, LT Leena Setälä, Henkireikä 2/2014

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030