Tupakasta vieroitus huomioitava lääkärien peruskoulutuksessa
Sosiaali- ja terveysministeriö oli pyytänyt Lääkäriliittoa nimeämään ehdokkaan sairausvakuutusasiain neuvottelukuntaan ajalle 1.11.2003 – 31.10.2006. Hallitus päätti esittää liiton edustajaksi Heikki Pärnästä.
Rationaalisen lääkehoidon kehittämiseksi on perustettu Lääkehoidon kehittämiskeskus, joka toimii Lääkelaitoksen yhteydessä. Kehittämiskeskuksella on neuvottelukunta, jonka tehtävänä on arvioida ja kehittää keskuksen toimintaa ja edistää keskuksen yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa. Neuvottelukunnassa ovat edustettuina sosiaali- ja terveysministeriö, opetusministeriö, Lääkelaitos, Kansaneläkelaitos ja Suomen Kuntaliitto sekä lisäksi muita toiminnan kannalta tärkeitä tahoja. Neuvottelukunnan toimiaika on kolme vuotta. STM oli pyytänyt Lääkäriliittoa nimeämään ehdokkaan neuvottelukunnan jäseneksi. Liiton hallitus nimesi ehdokkaaksi Lääkäriliiton apulaistoiminnanjohtaja Santero Kujalan.
Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut työelämän vetovoiman ja työikäisten työ- ja toimintakyvyn edistämiseksi käynnistetyn valtakunnallisen Veto-ohjelman toimintaryhmän ”Tehokas työterveyshuolto ja kuntoutus”. Santero Kujala on nimetty työryhmän jäseneksi Akavan edustajana. Työryhmän toimikausi on 10.10.2003–31.12.2007.
MIKA VEHKASAARI