Ajan­kohtai­sta

Tutkijat löysivät 
ärhäkän HIV-kannan

Ruotsalaistutkijat ovat löytäneet Länsi-Afrikasta kahden HIV-kannan yhdistelmäviruksen, joka etenee AIDSiin huomattavasti ­tavallista nopeammin. Samantyyppinen viruskanta on löytynyt myös Siperiasta.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/hivkannat.jpg

Ruotsalaistutkijat ovat löytäneet kahden HIV-kannan yhdistelmäviruksen, joka etenee AIDS-vaiheeseen huomattavasti tavallista nopeammin. Havainto on ­ensimmäinen laatuaan.

Länsi-Afrikan Guinea-Bissaussa todettu HIV-kanta A3/02 johtaa AIDSiin viidessä vuodessa, kun alkuperäisillä kannoilla siihen menee yli seitsemän vuotta.

Samantyyppinen viruskanta on löytynyt myös Siperiasta. Venäläiset asiantuntijat epäilevät, että kanta tarttuu ­tavallista helpommin, mutta näyttö puuttuu.

THL:n erikoistutkija Kirsi Liitsola ei ole kannoista erityisen huolissaan. Epidemiat ovat toistaiseksi paikallisia, mutta voivat toki levitä ihmisten liikkuvuuden myötä muuallekin.

– On tärkeää seurata tilannetta ja ­pitää torjuntatoimia yllä. Jos kysymyksessä on nopeasti etenevä tauti, tämä korostaa entisestään testauksen tarpeellisuutta. Tartunnan saaneen pitää päästä varhain hoitoon.

Liitsolan mukaan Siperiasta löytyneen kannan nopean ­leviämisen syynä voivat olla myös olosuhteet. Jos kanta osoittautuu helpommin tarttuvaksi ja lähtee leviämään laajemmin, Suomessakin voi olla tarvetta tehostaa tartuntojen ennalta­ehkäisyä.

Lääkkeet tehoavat uusiin kantoihin

Epidemioita aiheuttaneita yhdistelmä- eli rekombinanttiviruskantoja on tunnistettu jo yli 60. Liitsolan mukaan ­nykyiset lääkkeet tehoavat niihin kaikkiin.

Uusi, aggressiivinen kanta on yhdistelmä Guinea-Bissaun yleisimpiä CRF02_AG- ja A3-kantoja. Yhdistelmäkanta löytyy maassa 13 prosentilta HIV-tartunnan saaneista. Siperiassa uusi kanta on syntynyt niin, että AG-virus on yhdistynyt paikalliseen A1-viruskantaan.

Käytännössä yhdistelmävirus saa ­alkunsa niin, että yhden HIV-tartunnan saanut henkilö saa toisen HIV-alatyypin ­tartunnan ja muodostuu uusi virus, jonka genomissa on ­alueita molempien lähtökantojen genomeista.

Lundin yliopiston tutkijoiden artik­keli julkaistiin Journal of Infectious ­Diseases -lehdessä.

– Tutkimus herättää uudelleen keskustelun siitä, miten HI-viruksen yhdistelmäkannat poik­keavat alkuperäisistä kannoista sekä puhtaista alatyypeistä ja miksi ne aiheuttavat nopeasti etenevän taudin, Kirsi Liitsola to­teaa.

Miia Soininen
Kuva: Panthermedia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030