Tuula Rajaniemestä Lääkäriliiton uusi puheenjohtaja
Suomen Lääkäriliiton hallituksen puheenjohtajaksi on valittu kokkolalainen anestesiologian erikoislääkäri Tuula Rajaniemi, 51.
Suomen Lääkäriliiton hallituksen puheenjohtajaksi on valittu kokkolalainen anestesiologian erikoislääkäri Tuula Rajaniemi, 51.
Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa anestesiaosaston ylilääkärinä työskentelevä Rajaniemi aloittaa puheenjohtajakautensa ensi vuoden alusta.
Varapuheenjohtajana jatkaa yleislääketieteen erikoislääkäri Marjo Parkkila-Harju Espoosta. Lisäksi varapuheenjohtajaksi valittiin työterveyshuollon ja työlääketieteen erikoislääkäri, LT Kari-Pekka Martimo Helsingistä. Puheenjohtajisto valitaan vuodeksi kerrallaan.
Lukuisia luottamustehtäviä
Rajaniemi valmistui lääketieteen lisensiaatiksi Oulun yliopistosta vuonna 1986, anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäriksi 1994 ja hän sai keskijohdon johtamispätevyyden vuonna 2011.
Rajaniemi on toiminut Lääkäriliitossa lukuisissa luottamustehtävissä. Hän on ollut Lääkäriliiton hallituksen jäsen vuodesta 2011, valtuuskunnan jäsen vuodesta 2007 ja hän on myös edunvalvontajaoksen puheenjohtaja vuodesta 2012. Syksyllä 2013 hän oli Lääkäriliiton neuvotteluryhmän jäsenenä neuvottelemassa uutta Lääkärisopimusta.
Lisäksi hän on toiminut Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa pääluottamusmiehenä. Ennen Rajaniemeä puheenjohtajana toimi kahden vuoden ajan Raija Niemelä.
Lääkäriliiton valtuuskunta kokoontui syyskokoukseensa Helsinkiin Lääkäritalolle 13.–14. joulukuuta.
Maria van der Meer
Kuva: Mikko Käkelä