Lehti 35: Ajan­kohtai­sta 35/2016 vsk 71 s. 2098

Työryhmä: Lääkäreille ohjeistus sairauspoissaolon arviointiin

Ulla Toikkanen
Kuvituskuva 1

Työryhmän selvityksen perusteella lääkäreille on mahdollista laatia ohjeistus sairauspoissaolojen tarpeen ja keston arvioimiseksi keskeiseen osaan sairauksista ja tapaturmista.

Ohjeistus olisi nykyisen lainsäädännön puitteissa annettu suositus lääkäreille hyvästä toimintatavasta. Nyt arviot sairauspoissaolojen tarpeesta ja kestosta samassa sairaudessa vaihtelevat riippuen lääkäristä, erikoisalasta tai maantieteellisestä alueesta.

Lisäksi olisi mahdollista liittää suosituksia työ- ja toimintakyvyn arvioinnista Käypä hoito -suosituksiin niitä päivitettäessä ja/tai tehdä erillisiä sairauskohtaisia suosituksia työkyvyn arviointiin sairauspoissaolojen kannalta merkittäviin sairauksiin.

Sairaus- tai diagnoosikohtaisten suositusten tarpeesta työryhmä ei kuitenkaan ollut yksimielinen.

Poissaolot voivat vähentyä

Suosituksen arvellaan lisäävän potilaiden yhdenvertaisuutta, tukevan lääkäreitä työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa ja mahdollisesti vähentävän sairauspoissaoloja. Selvityksen teosta päätettiin 2017 työeläkeuudistusta koskevassa työmarkkinajärjestöjen sopimuksessa.

Lue myös

Selvitystyöryhmässä on ollut mukana Akavan, EK:n, SAK:n, STTK:n, Suomen Lääkäriliiton, Duodecimin, Suomen työterveyslääkäriyhdistyksen, Kelan, STM:n ja Työterveyslaitoksen edustajat.

Työryhmä ehdottaa suosituksen valmistelemista siten, että riittävä lääketieteellinen ja työelämän asiantuntemus on edustettuna.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030