Tyypin 2 diabeetikkoja kohta puoli miljoonaa
Pekka Puskan mukaan raja rikkoutuu ensi vuonna. Diabeetikkojen määrä on lisääntynyt noin 70 prosenttia 20 vuodessa.
Väestötutkimusten perusteella diabetesta sairastavien lukumäärä on viimeisen 20 vuoden aikana lisääntynyt noin 70 prosenttia, mutta yli puolet diabeetikoista ei ole edes tietoisia sairaudestaan.
Puskan mukaan kehitys huonontaa olennaisesti suomalaista kansanterveyttä ja aiheuttaa suuria lisäkustannuksia. Suunta voidaan kuitenkin kääntää laskuun.
– Keskeisenä syynä diabeteksen lisääntymiseen on työ- ja arkiliikunnan suuri väheneminen. Ravitsemuksessa on tärkeä vähentää energiatiheää ravintoa, suosia kevyempiä vaihtoehtoja sekä vähentää napostelusyömistä, Puska sanoo.
Puska muistuttaa, että yhteiskunnallisen päätöksenteon tulee helpottaa ihmisten liikkumista kaupunkisuunnittelun, liikennejärjestelyjen ja liikuntapaikkojen avulla. Ruuan arvonlisäveron alentamisessa taas tulisi suosia kasviksia, marjoja ja hedelmiä sekä muita terveellisiä vaihtoehtoja.
Miia Soininen