Uusi opas opiskeluterveydenhuoltoon
THL on julkaissut oppaan Mielenterveys- ja päihdetyön menetelmät opiskeluterveydenhuollossa erityisesti lääkärien ja terveydenhoitajien käyttöön. Hoitomalleissa on pyritty kuvaamaan, mitä eri häiriöryhmien arvioimiseen ja hoitoon voisi sisältyä ja miten hoito toteutetaan opiskeluterveydenhuollossa. Uutta oppaassa on esimerkiksi unihäiriöiden hoitoon sopiva malli.
Oppaan kirjoittajien toiveena on, että lieviä ja keskivaikeita häiriöitä uskalletaan hoitaa opiskeluterveydenhuollossa keskusteluhoidon, lääkehoidon ja uudempien digitaalisten menetelmien avulla. Jos hoidolle on määritetty hoidon alussa konkreettinen tavoite, sovitun mittaisen hoitojakson jälkeen voidaan arvioida, saavutettiinko se ja parhaimmillaan todeta hoito onnistuneeksi.
– Tässä pyritään osaltaan vaikuttamaan siihen, että opiskelijoita ei palloteltaisi luukulta toiselle, vaan opiskeluterveydenhuolto tekisi sen, mitä siltä myös lainsäädännössä edellytetään. Oppaassa on myös pyritty avaamaan terveydenhoitajan ja lääkärin työnjakoa mielenterveys- ja päihdehäiriöiden tunnistamisessa, arvioimisessa ja hoitamisessa, kertoo yksi oppaan kirjoittajista, LT Henna Haravuori THL:n mielenterveysyksiköstä.