Lehti 39: Ajan­kohtai­sta 39/2009 vsk 64 s. 3174 - 3177

Uusi osoite:
Ensimmäinen ovi Meilahdessa

Muutto Haartmanin sairaalaan päätti helsinkiläisen Marian sairaalan tilanpuutteen. Samalla saatiin uusi naapuri HYKS, jonka myötä erikoissairaanhoidon konsultointi helpottuu. Sijainti Meilahden sydämessä voi kuitenkin osoittautua Haartmanille myös haasteeksi.

Mia Flygar

Marian sairaalassa ei enää ahdista. Tilaongelmille laitettiin tällä viikolla kauan kaivattu piste, kun päivystyssairaala muutti Meilahteen Haartmanin sairaalaan. 32,3 miljoonalla eurolla ei saatu 118 vuodepaikkaan lisäystä, mutta avara, moderni ja entistä turvallisempi toimintaympäristö saatiin.

Turvallisuuden povataan paranevan ainakin siksi, että Haartman sijaitsee Helsingin ydinkeskustan ulkopuolella. Paikkausta kaipaava potilas ei ehkä tule päivystykseen ison seurueen saattamana suoraan baarista, kuten Lapinlahdenkadulla usein tapahtui.

Haartmanissa työskentelevälle lääkärille uusi naapuri, suuri ja perinteikäs HYKS, merkitsee matalaa kynnystä erikoissairaanhoidon konsultointiin. Mutta HYKS:n turvallisella kainalolla on myös kääntöpuolensa.

Meilahden painetta odotettavissa

Haartmanin sairaalan sisäänkäynnistä tuli muuton myötä koko Meilahden sairaala-alueen ensimmäinen ovi. Sen ennustetaan aiheuttavan ainakin aluksi haasteita potilasohjaukselle, sillä osa Meilahden päivystykseen ilman lähetettä tulevista potilaista jää todennäköisesti Haartmaniin.

Esimerkiksi Meilahden kirurgian päivystyspotilaista yli puolet tulee ilman lähetettä, joten Haartmanin työmäärä voi kasvaa paljonkin. Haartmanin sairaalan ylilääkäri Jukka Toivonen kertoo, että tästä tietoisena yhteistyötä HYKS:n kanssa on jo viritelty.

- Olemme sopineet Meilahden päivystyksen johdon kanssa yhteisten tapaamisten aloittamisesta parin viikon sisällä muutosta. Silloin tiedämme jos tilanne näyttää Haartmanin kannalta huolestuttavalta. Jos painetta siirtyy Haartmaniin, meille pitää saada myös lisäresursseja.

Toivosen mukaan HYKS:lla on valmius avun tarjoamiseen. Keskustelua on käyty muun muassa kirurgian, sisätautien ja neurologisen klinikan konsultaatioavusta.

- Tavoite on minimoida potilaan siirtely paikasta toiseen. Lääkäri on se, joka kävelee viidenkymmenen metrin matkan päivystyksestä toiseen. Maanalaisen tunneliyhteyden ansiosta ei tarvitse kävellä edes ulkona sateessa, ja HYKS:n kolmiosairaalan valmistuminen ensi vuonna parantaa tilannetta entisestään, Toivonen toteaa.

Uusi laitekanta lisää käsiä

Haartmanin hankesuunnitelma sisälsi päätöksen lisätä henkilöresursseja. Lisää käsiä tarvitaan, koska uusi, laajentunut valvontaosasto mahdollistaa entistä useamman huonokuntoisen potilaan hoitamisen päivystyssairaalassa.

Haartmanin muuton myötä sairaalaan on perustettu kaksikymmentä uutta sairaanhoitajan vakanssia. Lisäksi päivystykseen on tulossa neljä uutta lääkärin virkaa. Toivonen muistuttaa, että lääkärin virkoja jouduttiin lisäämään jo aiemmin päivystyksen vaikeiden ruuhkien takia.

- Lääkärin virkoja lisättiin kolmella vuoden 2008 alussa, kun alettiin valmistautua muuttoon. Tuolloin myös Marian sairaalan sisätautien toiminnot siirtyivät HUS:lta Helsingin kaupungin terveyskeskukseen.

Haartmanin uusi laitekanta on työllistänyt jo kauan ennen muuttoviikkoa. Sopiva tekniikka hankittiin kilpailuttamalla. Ostopäätösten jälkeen laitteet piti asentaa ja konfiguroida. Vasta sen jälkeen päästiin itse asiaan, eli henkilökunnan kouluttamiseen.

Apulaisylilääkäri Risto Pajarin mukaan laitekoulutukset ovat vieneet henkilöstön aikaa, mutta uusiin tiloihin pääsy hyvittää puristuksen.

- Tuntuu hienolta päästä uuteen, moderniin työskentelytilaan ja saada viimeisintä huutoa oleva laitekanta käyttöön. Marian sairaala ja erityisesti päivystyspoliklinikka on ollut epäkäytännöllinen ja ahdas työpaikka.

Uudet tilat ja laitteet todennäköisesti kohentavat sairaalan imagoa rekrytoitavien lääkärien silmissä.

- On mahdollista, että lääkärityövoiman tarjonta varsinkin päivystyksiin lisääntyy, koska sairaala sijaitsee Biomedicumin ja Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan opetuspaikkojen välittömässä läheisyydessä, Pajari pohtii.

Hyvin suunniteltu, puoliksi muutettu

Päivystyksen pakkaaminen muuttolaatikoihin on hengästyttävä ajatus. Keskeytystä potilaiden hoitoon ei saa tulla, ja kansanterveyslaissa määrätty velvollisuus sairaanhoidon järjestämisestä pitää täyttää.

Marian sairaalassa tämä tiesi muuttopäivinä tuplamiehitystä. Henkilökuntaa piti olla janan molemmissa päissä niin Lapinlahdenkadulla kuin Haartmaninkadullakin.

Marian päivystyspoliklinikalla sisätauteihin erikoistuva sairaalalääkäri Anja Eberl ei tuskastunut keskellä kiivainta laatikkoleikkiä, koska kaikki sujui hyvin. Käytävillä muuttoa edeltävät päivät nököttäneitä muuttolaatikoita oppi väistelemään, eikä edes pakkaaminen tuntunut ikävältä.

- Pari viikkoa ennen muuttoa aloimme senioreiden kanssa katsoa, mitkä kanslian tavaroista lähtevät mukaan ja mitkä heitetään pois. Samalla tuli vähän siivottua paikkoja, eikä hommaan kulunut kohtuuttomasti aikaa, Eberl sanoo.

Eberl iloitsee päästessään työskentelemään Haartmanin modernissa ympäristössä. Marian ahtaus on reilun vuoden aikana tullut turhankin tutuksi.

Eipä silti, Eberl jää myös kaipaamaan Mariasta jotain pientä ja intiimiä. Henkilökuntaruokalaa, jossa jutustelu ja kollegan konsultointi onnistuivat luontevasti. Meilahdessa odottaa ruokailu HYKS:n henkilökunnan kanssa, suuren sairaalan massiivisissa tiloissa.

Lue myös

Eberl itse muutti Meilahteen torstaina. Torstaiaamuna piti vielä tunnustella, montako potilasta Mariassa odottaa, ja siirtyä vasta tilanteen salliessa hiljalleen Haartmaniin. Lähitulevaisuudessa Eberl ennustaa Haartmanin päivystykseen ruuhkaa.

- Uskon, että hienot uudet tilat houkuttelevat potilaita myös niiltä alueilta, joita Haartman ei ensisijaisesti palvele. Ja oma vaikutuksensa on tietysti sillä, että Haartman on Meilahden ensimmäinen ovi.

Dr. Haartman, I presume?

Haartmanin sairaalan nimi nuijittiin pöytään Helsingin kaupungin terveyslautakunnan kokouksessa keväällä 2009. Nimestä järjestettiin terveyskeskuksen henkilökunnan kesken kilpailu, johon tuli hieman yli sata ehdotusta.

Nimi Haartmanin sairaala (ruotsiksi Haartmanska sjukhuset, englanniksi Haartman hospital) kunnioittaa lääkäri Johan Johansson Haartmania (1725-1787). Haartmania pidetään Suomen lääketieteen isänä, ja hän oli myös lääkintälaitoksen varhaishistorian keskeisin vaikuttaja.

Haartman teki uraauurtavaa työtä kansan valistamiseksi. Hän kirjoitti ensimmäisenä ruotsinkielisen, maallikon ymmärrettävissä olevan lääkärikirjan tavallisimmista sairauksista ja niiden hoidosta. Hakusanat oli teoksessa lueteltu latinan, ruotsin ja suomen kielellä. Toisin sanoen Haartman aloitti suomenkielisten lääketieteellisten termien vakiinnuttamisen.

Haartman perusti myös Suomen ensimmäisen varsinaisen sairaanhoitolaitoksen ja akateemisen opetussairaalan. Turun lääninlasaretti valmistui vuonna 1759, ja Haartman nimitettiin sen ensimmäiseksi lääkäriksi.

Turun palon jälkeen 1827 lääketieteen akateeminen opetus siirtyi Helsinkiin. Tänään Haartmanin opetussairaalan perinteitä jatkaa siellä Helsingin yliopistollinen keskussairaala.

Lähde: Haltia M, Vaheri A. Johan Haartman, "Suomen lääketieteen isä". Duodecim 2006;47:2919.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030