Uusien antikoagulanttien tauotusta ei tunneta riittävästi
Eurooppalaiset tauotussuositukset on nyt suomennettu.
Lääkärit tuntevat vielä huonosti uusien antikoagulanttien vasta-aiheet sekä tauotukset ennen kirurgisia toimenpiteitä. Anestesiologeilla uusien hyytymislääkkeiden tuntemus on paremmin hallussa, mutta kirurgien ja perusterveydenhuollon lääkärien tietämys dabigatraanin, apiksabaanin, edoksabaanin sekä rivaroksabaanin ominaisuuksista on puutteellinen.
Näin toteaa osastonylilääkäri Riitta Lassila HUS:n hyytymishäiriöyksiköstä.
– Kontraindikaatioista munuaisten vajaatoiminta tunnetaan paremmin kuin esimerkiksi anemia tai hypertensio, jotka pitää tutkia ja hoitaa ennen kuin potilas siirtyy uuteen antikoagulanttiin. Uudet antikoagulantit eivät myöskään sovi niille, joilla on mekaaninen tekoläppä, hän muistuttaa.
Suositukset on nyt suomennettu
Uusien antikoagulanttien käyttäjien määrä kasvanee jatkossa, kun lääkkeiden Kela-korvaus laajeni kesäkuun alussa. Uusi antikoagulantti voidaan aloittaa ilman Marevan-kokeiluja eteisvärinäpotilailla, joilla on suuri tukosriski.
– Etenkin kirurgien kannattaa perehtyä entistä tarkemmin uusien lääkkeiden tauotukseen ennen elektiivistä tai päivystyskirurgiaa. Toissa vuonna julkaistut eurooppalaiset tauotussuositukset on nyt suomennettu. Suosituksiin on syytä tutustua, Lassila sanoo.
Uusien antikoagulanttien vääränlainen tauotus ennen operaatioita lisää Lassilan mukaan vuotoriskiä, mutta aiheuttaa myös suoranaista rahanhukkaa.
– Jos vasta viime hetkellä ennen leikkausta huomataan, että potilaalla onkin käytössään suora antikoagulantti, leikkaus joudutaan usein siirtämään toiseen ajankohtaan. Ja jos ketään toista potilasta ei saada tilalle, leikkausaika jää käyttämättä.
Essi Kähkönen
Kuva: PantherMedia
› Lisätietoa:
http://www.hematologiyhdistys.fi.o-serv.kotisivut.com/sites/default/files/KeyMessages_EHRA_NOAC_Finland%20BD.pdf