Ajan­kohtai­sta

Valtuuskunnan puheenjohtajaksi Parkkila-Harju

Lääkäriliiton valtuuskunnan puheenjohtajaksi seuraavaksi kolmeksi vuodeksi on valittu yleislääketieteen erikoislääkäri Marjo Parkkila-Harju.

Pekka Nykänen
Kuvituskuva 1

Parkkila-Harju on aiemmin toiminut Lääkäriliiton hallituksen puheenjohtajana. Hän edustaa Nuorten Lääkäreiden Yhdistystä NLY:tä. Valinta valtuuskunnan johtoon oli yksimielinen.

Parkkila-Harju on toiminut liiton hallituksen puheenjohtajana kolme vuotta. Hallituksen puheenjohtaja valitaan vuodeksi kerrallaan. Tavanmukainen käytäntö on ollut, että puheenjohtaja jatkaa korkeintaan kolme kautta kerrallaan.

Pitäjänmäen terveysasemalla Helsingissä työskentelevä Parkkila-Harju ottaa valtuuskunnan puheenjohtajan tehtävän vastaan vasta vuoden vaihteessa, jotta hän pystyy esittelemään käynnissä olevassa kokouksessa hallituksen asioita.

Valtuuskunnan varapuheenjohtajaksi ja samalla tämänpäiväisen kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Taito Pekkarinen. Hän edustaa seniorilääkäreitä.

Lue myös

Valtuuskunnan kokous käynnistyi kello 13 ja jatkuu lauantaihin asti. Lääkärilehti seuraa kokouksen kulkua verkkosivuillaan molempina päivinä. Uuden hallituksen ja sen puheenjohtajan valtuuskunta valitsee todennäköisesti lauantaina.

Kuva: Mikko Käkelä

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030