1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Yliopistot julkistivat valintaperusteet vuodelle 2020
Ajan­kohtai­sta

Yliopistot julkistivat valintaperusteet vuodelle 2020

Ensikertalaiset voivat hakea lääketieteellisiin tiedekuntiin ensimmäistä kertaa todistusvalinnalla.

Yliopistot julkistivat valintaperusteet vuodelle 2020 Kuva 1 / 1 Kuva: Fotolia

Yliopistot ovat julkaisseet tällä viikolla opiskelijavalintaperusteensa vuodelle 2020. Lääketieteellisissä tiedekunnissa ensikertalaisille on varattu 65 prosenttia aloituspaikoista.

Ensi keväänä lääketieteellisiin tiedekuntiin voi ensimmäistä kertaa hakea todistusvalinnalla eli ylioppilastutkinnon arvosanoista annettavien pisteiden perusteella. Todistusvalintaan voivat osallistua vain ensikertalaiset hakijat. 51 prosenttia aloituspaikoista täytetään todistusvalinnan tulosten perusteella.

Koevalinnalla täytetään 49 prosenttia aloituspaikoista. Myös koevalinnalla valittaessa ensikertalaisilla on kiintiö.

Helsingin yliopistoon valitaan 108 lääketieteen opiskelijaa, 55 todistusvalinnalla ja 53 valintakokeella. Yhteensä vähintään 70 valittavista on ensikertalaisia.

Lisäksi ruotsinkieliseen opetukseen valitaan 37 opiskelijaa, 19 todistusvalinnalla ja 18 valintakokeella. Yhteensä 24 ensikertalaista.

Tampereen yliopistoon valitaan 135 lääketieteen opiskelijaa, 69 todistusvalinnalla ja 66 valintakokeella. Ensikertalaisia on yhteensä 88.

Itä-Suomen yliopistoon valitaan 155 lääketieteen opiskelijaa, 79 todistusvalinnalla ja 76 valintakokeella. Ensikertalaisia valitaan yhteensä 101.

Lue myös

Turun ja Oulun yliopistoihin valitaan molempiin 145 lääketieteen opiskelijaa, 74 todistusvalinnalla ja 71 valintakokeella. Yhteensä 94 ensikertalaista per yliopisto.

Todistusvalinnassa pisteitä saa kuudesta ylioppilastutkinnon arvosanasta. Hyväksi luettavia aineita ovat äidinkieli, matematiikka, biologia ja kemia. Lisäksi fysiikasta, yhdestä ainereaalista ja yhdestä kielestä saa pisteitä niin, että kaksi parhaat pisteet tuottavaa ainetta lasketaan mukaan.

LISÄYS 7.11.2019: Lisätty Helsingin yliopiston ruotsinkielisten opiskelijoiden määrä.

Kirjoittajat
Hertta Vierula

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
"Koronatilanne on erittäin vakava"

Alle puolet tartuntojen lähteistä voidaan tällä hetkellä jäljittää.

Ajassa
Vuoden yleislääkäriksi valittiin Marita Räsänen

Suomen yleislääkärit GPF ry palkitsee vuosittain Vuoden yleislääkärin, jota kollegat ovat ehdottaneet.

Ajassa
”Kevään koronatilanne toistuu muutamassa viikossa”

Olemme seuraavien 4–6 viikon aikana varmaankin samassa tai ehkä pahemmassa tilanteessa kuin keväällä, arvioi toimialajohtaja, professori Ville Pettilä HUS:sta.

Kolumni
Hoitosuhteet vankipotilaiden kanssa

Tärkeää on ollut yhteisön kyky monen eri ­tason keskusteluun, kirjoittaa Hannu Lauerma.

Ajassa
Toisiolaki torppasi tutkimusta

Toisiolain piti helpottaa rekisteritutkimusta, mutta nyt jopa potilasturvallisuus voi olla uhattuna.

Pääkirjoitus
Virtuaaliset Lääkäripäivät – etänä lähelläsi

Lääkäripäivien 2021 teema on Terve vai sairas?