Ville Pöntynen vie varoitukseen liittyvän lausunnon oikeusasiamiehen käsittelyyn Valviran mukaan kirjallisen varoituksen saanut lääkäri Ville Pöntynen on hoitanut potilaitaan omiin teorioihinsa perustuvilla hoitomenetelmillä, joista ei ole tieteellistä näyttöä. Hän sai varoituksen toissa viikolla. Valviran mielestä on huolestuttavaa, että Pöntynen ei vaikuta näkevän toiminnassa potilasturvallisuusriskiä. Minna Pihlava Lehti 8: Ajankohtaista 8/2018 Kommentteja
Lääkärit ilman rajoja irtisanoi 19 seksuaalisen häirinnän takia Lääkäri ilman rajoja -järjestö (Médecins Sans Frontières) on erottanut 19 työntekijää ja antanut varoituksia useille seksuaalisen häirinnän takia. MSF:n tiedotteen mukaan ratkaisuun päädyttiin sisäisen tutkinnan päätteeksi. Tuomas Keränen Lehti 8: Ajankohtaista 8/2018 Kommentteja
Jukka Siukosaari presidentin kansliapäälliköksi Siukosaari työskenteli Lääkäriliitossa kansainvälisenä asiantuntijana vuosina 2006–2009. Tuomas Keränen Ajankohtaista 22.2.2018 Kommentteja
Lempimusiikki kuntouttaa aivosairauksissa Musiikin kuuntelun kuntoutusvaikutus aivoinfarktipotilailla säilyy ainakin puolen vuoden ajan, selviää tutkimuksesta. Tuomas Keränen Ajankohtaista 22.2.2018 Kommentteja
Teknologioiden arviointiyksikkö aloitti OYS:ssa Yksikkö jatkaa lakkautetun Finohtan työtä. Marianne Jansson Ajankohtaista 21.2.2018 Kommentteja
Lääkäriliitto: Apteekkien tiukkaa aluesääntelyä tulisi höllentää Lääkäriliiton mielestä lääkelain osittainen uudistaminen on perusteltua. Ulla Toikkanen Ajankohtaista 21.2.2018 Kommentteja
Pohjolan Lääkäripäivät alkoivat Oulussa Päivillä jaettiin palkintoja ja käsitellään teemoja kohdusta hautaan. Pauliina Pohjala Ajankohtaista 21.2.2018 Kommentteja
Mikrobialtistus voi suojata astmalta myös aikuisiässä Astmaa sairastaa Suomessa joka 10. ihminen. THL:n tutkijoiden löytö auttaa ymmärtämään astman ja allergian syntyä. Tuomas Keränen Ajankohtaista 21.2.2018 Kommentteja
Turkulaistutkijat löysivät uuden immuunijärjestelmän säätelijän Löytö tuo uusia mahdollisuuksia syövän ja muiden immuunivälitteisten tautien hoitoon. Tuomas Keränen Ajankohtaista 21.2.2018 Kommentteja
Terveydenhuoltolakiin ehdotettu muutos olisi väljennys yksityispuolen leikkauksille Muutosehdotus herättää lääkäreissä kysymyksiä ja kritiikkiä. Anne Seppänen Ajankohtaista 21.2.2018 Kommentteja
Yliopistosektorille jo toinen lakkovaroitus Työtaistelu toteutetaan kuudessa yliopistossa lakkona 7. maaliskuuta, jos neuvotteluratkaisuun ei päästä ennen sitä. Ulla Toikkanen Ajankohtaista 20.2.2018 Kommentteja
Ikääntyvien verkkosovellus pyrkii ehkäisemään sydänongelmia ja dementiaa Sovellusta testataan parhaillaan Suomessa, Ranskassa ja Alankomaissa. Minna Pihlava Ajankohtaista 20.2.2018 Kommentteja
Rokotetta ei voi lahjoittaa nimetylle potilasryhmälle Lääkkeen määräämiseen pitää olla lääketieteelliset perusteet, Fimea muistuttaa. Heli Väyrynen Ajankohtaista 20.2.2018 Kommentteja
THL: Vakavat A-ryhmän streptokokki-infektiot ovat lisääntyneet Nopea hoidon aloitus parantaa ennustetta. Anne Seppänen Ajankohtaista 19.2.2018 Kommentteja
Opetus keskeytyy yliopistoissa, jos lakko tulee Vastaava luottamusmies, keuhkosairauksien erikoislääkäri Eeva-Maija Nieminen on pahoillaan opiskelijoiden puolesta, mikäli lakko tulee. Ulla Toikkanen Ajankohtaista 19.2.2018 Kommentteja
Ryhmäkuntoutus auttaa työuupuneita Ryhmäkoherenssi osoittautui hyväksi mittariksi kuvaamaan kuntoutusprosessin kehitystä ryhmän aikana. Ulla Toikkanen Ajankohtaista 19.2.2018 Kommentteja
TAYS:n korva-, nenä- ja kurkkulääkärit jalkautuivat terveysasemille Korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärien vastaanotoista on saatu hyviä kokemuksia Tampereen lähikuntien terveyskeskuksissa. Minna Pihlava Ajankohtaista 19.2.2018 Kommentteja
Arviointineuvosto kaipaa konkretiaa valinnanvapauslain hyödyistä Muun muassa aikataulun realistisuus pohditutti arvioijia. Minna Pihlava Ajankohtaista 19.2.2018 Kommentteja
Tätä mieltä kollegat ovat Lääkärisopimuksesta – Realistina voi sanoa, että tyydyttävä sopimus, pääluottamusmies Seija Ginström kommentoi. Tuomas Keränen Ajankohtaista 19.2.2018 Kommentteja
Sano jotain kaunista – Vähättely on valitettavasti paljon helpompaa kuin positiivisen ilmapiirin rakentaminen, miettii Pauliina Paananen. Pauliina Paananen Kommentti 19.2.2018 Kommentteja
Apteekeista yhä enemmän terveysneuvontaa Terveydenhuolto Apteekeista yhä enemmän terveysneuvontaa Se on matalan kynnyksen paikka kohdata terveydenhuollon ammattilainen. Avoin artikkeli
Vihreä asuinympäristö voi ehkäistä masennusoireita Terveydenhuolto Vihreä asuinympäristö voi ehkäistä masennusoireita Tutkimuksen tuloksia voi hyödyntää mielenterveyttä tukevien asuinympäristöjen suunnittelussa. Avoin artikkeli
Rasvan kantasolut muistavat lihavuuden Tiede Rasvan kantasolut muistavat lihavuuden Väitöskirjatutkija Amna Adnan selvitti painon vaikutusta rasvan kantasolujen kykyyn edistää immuunipuolustusta ja verisuonten muodostumista.
Aivojen valtimo-laskimoepämuodostumat aiheuttavat harvoin äkkikuolemia Tiede Aivojen valtimo-laskimoepämuodostumat aiheuttavat harvoin äkkikuolemia Anni Pohjolan mukaan äkillinen AVM-kuolema sairaalan ulkopuolella on poikkeuksellinen tapahtuma.
Herpes, stigma ja potilaskohtaamisen etiikka Mielipide Herpes, stigma ja potilaskohtaamisen etiikka Lääkäreiden ja hoitajien suhtautuminen seksitaudin saaneeseen potilaaseen on usein ennakkoluuloista.
Reseptikeskuksen tietosisältöä tarkoitus laajentaa Terveydenhuolto Reseptikeskuksen tietosisältöä tarkoitus laajentaa Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää lausuntoja. Avoin artikkeli