Miila Halosen kolumnissa (SLL 8/2019) "Kun kuorma on liian raskas" todettiin niukkuuden ja perheiden kuormitustekijöiden vaikuttavan nuorten hyvinvointiin. Sosiaalityöntekijöinä koemme arvokkaana, että kirjoittaja tuo esille psyykkisten ja sosiaalisten ongelmien välisen suhteen. Haluaisimmekin muistuttaa monialaisen yhteistyön tarpeesta ja siitä, ettei yhden ammattikunnan keinoin kyetä edistämään kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Yhteiskuntatieteellisen koulutuksen saavan sosiaalityöntekijän osaamiseen kuuluvat yhtä aikaa yksilön tarpeiden tunnistaminen sekä yksilön, ympäristön ja yhteiskunnan välisten suhteiden ymmärtäminen ja huomioiminen. Sosiaalityöntekijät ovat sosiaaliturvalainsäädännön ja palvelujärjestelmän erityisasiantuntijoita, jotka osaavat arvioida asiakkaan palvelujen tarvetta ja oikeusturvaa. Nuorten ja perheiden parissa työskentelyssä korostuvat perhekeskeinen työ, kasvuolosuhteiden ja kokonaistilanteen kartoittaminen sekä palvelutarpeen arvioiminen. Sosiaalityöntekijät tekevät myös paljon yhteistyötä, niin sanottua rajapintatyöskentelyä, asiakasta tukevien verkostojen kanssa.
Yhden ammattikunnan keinoin ei kyetä edistämään kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Sote-keskusteluissa korostetaan paljon terveydenhuollon osaamista, mutta unohdetaan usein sosiaalityön asiantuntijuus osana moniammatillista työskentelyä. Tällaisen työskentelyn lisäarvona on asiakkaille ja potilaille paras mahdollinen palvelukokonaisuus, joka vastaa asiakkaan hoidon ja palvelujen tarvetta. Se näkyy sekä asiakkaille että moniammatillisen työryhmän jäsenille, kuten lääkäreille.
Terveydenhuollossa on hyvä muistaa, että yhteiskuntatieteilijät tutkivat jatkuvasti eriarvoisuutta, niukkuutta ja hyvinvointihaasteiden periytyvyyttä. Sosiaalityöntekijöiden seura kannattaa toiminnallisen integraation vahvistamista ja sitä, että kaikki sotelaiset voivat kasvaa koulutuksensa mukaisessa osaamisessa. Kaikkien osaamista ja asiantuntijuutta hyödyntäen voimme vastata vaikeisiinkin, yksilöä laajempiin hyvinvoinnin haasteisiin.
