1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Kehäväkivalta kuuluu poliisille
Pääkirjoitus 39/2019 vsk 74 s. 2133

Kehäväkivalta kuuluu poliisille

Kuvituskuva 1

Pekka Nykänen

vastaava päätoimittaja

Nyrkkeily on barbaarista toimintaa, jossa kaksi henkilöä keskittyy hakkaamaan toisiaan päähän.

Näin arvioi Queenslandin lääkäriliiton puheenjohtaja Shaun Rudd vuonna 2015 (11 https://www.uusisuomi.fi/uutiset/nyrkkeilyn-vaarat-puhuttavat-barbaarista-toimintaa/7a359949-1260-3b2c-b63d-1cfc877b2794). Australiaa oli järkyttänyt 23-vuotiaan Braydon Smithin kuolema. Hän oli hävinnyt pistein, mutta lyyhistyi pukuhuoneessa ja menehtyi.

Suomessa ei saa olla köysillä erotettuja saarekkeita lain ulkopuolella.

Viisi vuotta on kulunut, ja päähän hakkaaminen jatkuu.

Heinäkuun lopulla Argentiinassa Hugo Santilla, 23, pysyi tuloksen julkistuksessa häthätää pystyssä. Viiden päivän kooman jälkeen hän kuoli. Kaksi päivää aiemmin venäläinen Maksim Dadashev oli kuollut otettuaan vastaan 319 iskua.

Uusi laji, vapaaottelu, nostaa väkivallan ja sen seurausten kierroksia entisestään.

Tehdään Googleen haku sanoilla "Vapaaottelija kuoli". Poimintoja:

Järkyttävä video leviää, vapaaottelija kuoli (huhtikuu 2019).

Tyrmätty vapaaottelija kuoli kolme päivää ottelun jälkeen (elokuu 2017).

Tyrmätty vapaaottelija kuoli vammoihinsa (huhtikuu 2016).

Vapaaottelu näyttää olevan uhka jopa kehän ulkopuolella:

Vapaaottelijaa uhkaa kuolemantuomio – syytettynä kaksoismurhasta (elokuu 2019).

Vapaaottelija tappoi voimanostajan katutappelussa (syyskuu 2017).

Pahin:

Leikki kaukana: Lasten vapaaottelu on väkivaltainen laji, jota harrastavat jo viisivuotiaat (Image-lehti 2014).

Suomi on lähtenyt vapaaottelubuumiin mukaan.

Julkisuus raportoi syyskuussa näyttävästi, miten suomalaisottelija Teemu Packalén oli palannut kahden vuoden tauolta kehään. Vastustaja löi ensimmäisessä erässä korvan taakse. Packalén putosi lattiaan ja jäi sinne tärisemään holtittomasti.

Kansanterveyden puolesta toimiva Veikkaus katsoo tarpeelliseksi kirjoittaa lajista asiakaslehdessään. Jutun henkeä kuvastaa yksi lause: Sääriluu napsahtaa ohimoon, ja vastustaja rojahtaa maahan kuin räsynukke.

Lyöntien iskuvoima on järkyttävä. Nyrkkeilyssä se vastaa pahimmillaan keilapallon osumista 30 kilometrin tuntinopeudella päähän (22 https://www.iltalehti.fi/kamppailulajit/a/2016040121351288). Ei ihme, että muistisairaudet ja aivovammat uhkaavat.

Molempien urheilulajien asenne vammoja kohtaan on piittaamaton. Ennen punnitusta ottelijat kuivattavat elimistöään päästäkseen painorajan alle. Punnituksen jälkeen juodaan urakalla. Elimistö ei ehdi mukaan. Nestetasapaino jää vajaaksi, mikä kasvattaa aivovaurion riskiä.

Lisäksi vapaaottelussa ilmaistaan suoraan, että hanskojen tehtävä on suojella iskijän rystysiä, ei vastaanottajaa.

Lue myös

Ottelijat nousevat kehään vapaaehtoisesti ja tiedostavat riskit. Näinhän ammattinyrkkeilyä ja vapaaottelua puolustetaan.

Eettinen pohdinta jää perustelussa puolitiehen. Jos annan luvan, saako toinen lyödä minua niin, että loukkaannun tai kuolen? Saako toista ihmistä ylipäätään vahingoittaa tahallaan?

Jääkiekkoväkivallasta Suomessa on jo jaettu tuomioita. Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen on todennut, ettei kaukalo pahoinpitelyä miksikään muuta. Sitä pitää arvostella rikosoikeudellisesti (33 https://yle.fi/uutiset/3-6285313).

Saman tulee koske ammattinyrkkeily- ja vapaaottelukehiä. Suomessa ei saa olla köysillä erotettuja 6x6 metrin kokoisia saarekkeita lain ulkopuolella.

Maailman Lääkäriliitto WMA on vaatinut jo vuosia nyrkkeilyä lopetettavaksi kilpaurheiluna. Nyrkkeilijä häviää aina – voitti hän ottelun tai ei.

Kirjoittajat
Pekka Nykänen
vastaava päätoimittaja
Kirjallisuutta
1
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/nyrkkeilyn-vaarat-puhuttavat-barbaarista-toimintaa/7a359949-1260-3b2c-b63d-1cfc877b2794
2
https://www.iltalehti.fi/kamppailulajit/a/2016040121351288
3
https://yle.fi/uutiset/3-6285313

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
Lääkäriliitto: aborttilakia uudistettava kansalaisaloitteen mukaisesti

Perustelujen vaatimisesta ja kahden lääkärin tapaamisesta halutaan luopua.

Ajassa
THL: Ikä ja taustasairaudet vievät koronapotilaan sairaalaan

Ikä lisää kuoleman riskiä perusterveilläkin.

Ajassa
Vaasa todistaa, että rajoitukset suitsivat koronaa

COVID-19-potilaiden hoito kehittyy hitaasti.

Ajassa
Lastentautien tutkimussäätiö palkitsi Juha-Jaakko Sinikummun

Sinikummun johtama tutkimusryhmä on kehittänyt muun muassa innovatiivisia leikkausmenetelmiä lasten murtumiin.

Tieteessä
Ennenaikainen adrenarke yleisempi tytöillä kuin pojilla

Ero sukupuolten välillä johtuu todennäköisesti muun muassa tyttöjen suuremmasta kehon rasvapitoisuudesta.

Ajassa
Syövän hoitotulokset parantuivat Pohjoismaissa

Elossaololuvut etenkin rintasyövässä ja eturauhassyövässä ovat Suomessa Pohjoismaiden parhaimpia.