Asennetta pelissä
Asennettamme kuvaa usein kiinnostava yhdistelmä pessimististä suhtautumista asioihin, mutta samalla optimistista uskoa niistä selviytymiseen. Ei tässä jouda hopeareunuksia katselemaan kun on tämä koronakin hoidettavana, voisi suomalainen todeta.
"Pandemiat eivät ole hyvää aikaa optimismille."
Viritän korvani tarkemmalle kuuntelutaajuudelle. Puhujana on yhdysvaltalainen tulevaisuustutkija. Alan luulisi vetävän vain pesunkestäviä optimisteja. Kuitenkin hän jatkaa: "Tämä ei ole oikea aika tarkastella hopeareunuksia."
Ah, amerikkalainen sekoittaa siis optimismin positiivisuuteen.
Koronakeskustelua seuratessa yhtä mielenkiintoista kuin itse asia on se, miten siitä puhutaan. Tieto on sama, tulkinta eri. Kahdesta asiantuntijasta toinen päätyy suosittamaan rajoitusten tiukentamista, toinen laumaimmuniteetin kerryttämistä. Sellaista epidemiologia, infektiolääkäriä tai taloustieteilijää ei ole jäljellä, jolta ei olisi jossain muodossa kysytty samaa: kuinka meidän käy?
Viikkojen ja kuukausien kuluessa olemme oppineet pandemiasta yhtä sun toista – tulevaisuudesta emme tosin tiedä vieläkään mitään varmaa. Uutisotsikoista ja lausuntojen antajista ei kuitenkaan puutetta ole. Epävarmuus on meille niin vaikeaa, että sen hyväksymisen sijaan mielummin täytämme repaleisen tiedon jättämät aukot ennustuksin.
Enemmän kuin todellisuudesta, ennustukset kertovat kuitenkin enemmän niiden lausujista.
Kuvailtuani edellisessä kommentissani kriisiä oppimiskokemuksena taipumukseni optimismiin ei liene epäselvä. Suomessa eletään poikkeustilan 57:ttä päivää. Ellen olisi optimisti, en olisi selvinnyt toistaiseksi vähin vaurioin työstäni suljetuissa palveluasumisen yksiköissä ja yhtä lailla suljetusta perhearjestani lapsen kotihoitoineen.
Tietenkin optimistina ajattelen syyn olevan suhtautumistavassa. Todennäköisesti pessimistisemmätkin ovat selvinneet yhtä lailla.
Viimeinen lausekin on optimismin värittämä.
Siinä, missä positiivinen pyrkii näkemään kaiken hyvänä, optimisti ei kiellä todellisuutta. Optimisti ajattelee, että vaikka nyt on vaikeaa, asiat kääntyvät ennen pitkää paremmalle tolalle. Ero optimismin ja positiivisuuden välillä on siinä, ajatteleeko tunnelin päässä olevan valoa vai uskotteleeko tunnelin olevan valoisa.
Vaikeita asioita ei voi peittää positiivisuudella. 250 koronakuolemaa on 250 kuollutta eivätkä kuolemat ole koskettaneet "vain vanhuksia". Kuollut on aina jonkun puoliso, vanhempi tai läheinen. Kuoleman kerrannaisvaikutusten tiedostaminen ei kuitenkaan tarkoita viimeisen elämänlangan epätoivoista kuluttamista maakuntarallilla hengityskoneen ääreen.
Pessimistille pandemia on vain yksi todiste siitä, ettei hyvin mene ja että huonommaksi vain tulee menemään. Toisaalta mikäli pandemian aikanaan väistyttyä pessimistit kuvaavat koko homman turhuutta, ovat rajoitustoimet olleet onnistuneita.
Oma luokkansa ovat populistit, joiden elämänasenteen vahvin värittäjä on käännettyjen katseiden määrä. Kun viisaita sanoja ei ole, käytetään voimasanoja. Puhutaan sodasta, vihollisesta ja taistelusta. Merkittävän sukupolvikokemuksen tulemme toki jakamaan, muttei Netflixin sarjamaratonien urakoiminen sentään sotaa ole.
Suomalainen on edelleen maltillinen. Olemme tolkun ihmisiä ja ylpeitä siitä. Asennettamme kuvaa usein kiinnostava yhdistelmä pessimististä suhtautumista asioihin, mutta samalla optimistista uskoa niistä selviytymiseen. Ei tässä jouda hopeareunuksia katselemaan kun on tämä koronakin hoidettavana, voisi suomalainen todeta.
Kirjoittaja on tamperelainen etätyöntekijä ja palvelutalojen vastuulääkäri.
