Joko naislääkäri on tasa-arvoinen?

Professori opasti kurssiamme ennen kliinisen opetuksen alkamista: Jos potilas ei halua naiskandin tutkivan häntä, siirtyy naiskandi käytävälle odottamaan.

Törmäsin pitkästä aikaa "tytöttelyyn". Yhteistyöhön pyrkinyt henkilö oli sähköpostien perusteella ymmärtänyt olevansa tekemisissä Janne-nimisen miesasiantuntijan kanssa. Hämmennys oli ilmeinen kun paikalle kipitti, kuten hän asian ilmaisi, "tyttölääkäri".

Ammatillinen kokemus tuo varmuutta myös itselle, eikä yksittäinen väärinymmärrys tai vähättely enää juurikaan ärsytä – pikemminkin huvittaa. Kysehän on tuon olettajan omista ennakkokäsityksistä, ei sinänsä minusta. En ole itse koskaan mieltänyt lääkärin ammattia vahvasti sukupuolittuneena, toisin kuin vaikka (asiatonta kyllä) kätilön tai sähköasentajan ammatteja. Perhetaustakin varmaan vaikuttaa. Kun pyrin alaa opiskelemaan, ei perheeni epäillyt lainkaan, ettenkö pärjäisi.

Jäin silti miettimään rakenteellista syrjimistä, jota naiset ovat kohdanneet tähän, nyt itselle niin itsestään selvään ammattiin pyrkiessään. Monelle Lääkärilehden lukijalle tutun professori Arno Forsiuksen kotisivuilta löysin hienon yhteenvedon otsikolla Naisen tie lääkäriksi Suomessa.

Vuosi 1878. Rosina Heikel valmistuu erikoisluvalla lääkäriksi, ensimmäisenä naisena (tulevassa) Suomessa ja Pohjoismaissa. Naiset, jotka "haluavat antautua lääkärinkutsumusta noudattamaan" ovat saaneet jo vuodesta 1871 oikeuden käyttää hyväkseen opetusta yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa.

Vuosi 1896. Seuraavat naislääkärit valmistuvat. Heitä on kaksi: ystävykset Ina Rosqvist ja Karolina Eskelin. Samana vuonna hyväksytään Eskelinin väitöskirja ja hänestä tulee ensimmäinen sittemmin Suomena tunnetussa maassa ylipäätään väitellyt nainen. Heti seuraavana vuonna naiset saavat oikeuden toimia lääkäreinä, rajoitetuin oikeuksin. Heitä ei tule esimerkiksi valita hoitamaan virkoja tai toimimaan osastoilla, joissa on "mielisairaita tai veneerisiä tauteja potevia" miespuolisia potilaita.

Vuosi 1903. Senaatti pyytää Lääkintöhallitukselta lausuntoa naisten rajoittamattomasta oikeudesta toimia lääkärinä. Lääkintöhallitus puoltaa naisten oikeuksia, todeten lisäksi "samoin kuin ei milloinkaan tarvitsisi luullakaan että nainen pyrkisi sotilaslääkärin virkaan tai lääkäriksi sairashuoneelle, jossa hoidetaan veneerisiä potilaita, on hän muutenkin löytävä ja osaava valita ne lääkärinammattiin kuuluvat alat, joissa hän sukupuolensa omituisuuksia loukkaamatta saattaa menestyksellisesti osoittaa tietojansa ja kykyjänsä."

Kiitos Ina, Rosina ja Karolina lannistumattomuudestanne! Pääsisipä kurkistamaan tuolloin armon saaneiden naislääkäreiden mieleen. Lausunto on ollut varmasti yhteiskunnallinen voitto, ilon aihe, mutta sen sävy! Näin satakunta vuotta myöhemmin luettuna tapa, jolla Lääkintöhallitus lausuu "hänen" arviokykyisyydestään on koomillisen alentuva. Kumpaahan pyrittiin suojelemaan: naislääkäriä vai veneeristä potilasta? Sävyä ei ehkä huomaa, jos on itse elänyt aina etuoikeutettujen ryhmässä, ilman "sukupuolensa omituisuuksia". Omana opiskeluaikanani, 1900-luvun lopussa, näitä kaikuja vielä kuuli.

Professori opasti kurssiamme ennen kliinisen opetuksen alkamista: jos potilas ei halua naiskandin tutkivan häntä, siirtyy naiskandi käytävälle odottamaan. Professori ei viitannut uskonnollisiin tai kulttuurisiin syihin, vaan potilaisiin, jotka eivät luota naislääkäreihin. Mieskandien osalta tällaista vaihtoehtoa ei mainittu.

Korkeasti arvostettu erikoislääkäri pohti klinikkakokouksessa, miten lastenpsykiatriaan saataisiin enemmän miehiä erikoistumaan. Hän lausui alan sopivan "erityisen hyvin miehille, koska tässä hommassa saa ajatella". Meitä oli läsnä viitisentoista erikoistuvaa lääkäriä, kaikki naisia. Arvostettu kollega hämmästyi aidosti, kun keskuudessamme levisi närkästys.

Mahtoiko jollain muulla erikoisalalla olla miehiä syrjivä tai vähättelevä käytäntö? En muista sellaista, mutta ehkä se on mennyt minulta ohi, minua koskemattomana. Toivottavasti tästä on jo päästy. Jos ei, on meillä edelleen oikeus nostaa esiin epäreilut käytännöt, vaikka asiat olisivatkin jo varsin tasa-arvoisesti ja tilanteet huumorilla kuitattavissa.

Tulevaisuus rakentuu tänäänkin. Keitähän ovat he, nyt syrjityn ihmisryhmän jäsenet, joiden lannistumattomuutta kollegat kiittävät 140 vuoden päästä?

LL Janna Rantala on lastenpsykiatri, psykoterapeutti ja tietokirjailija, joka myös kouluttaa lastenpsykiatriaan ja vanhemmuuteen liittyvistä aiheista.