Kommentti

Maailma tarvitsee muutakin kuin matematiikkaa

Pitkän matematiikan laudaturilla saa eniten pisteitä mihin tahansa tiedekuntaan. Mutta miksi papiksi, historiantutkijaksi tai viestinnän ammattilaiseksi hakevalle kannattaa antaa lisäpisteitä pitkän matematiikan laudaturista?

Silja Kosola
Kuvituskuva 1
Kimmo Brandt

Esikoiseni aloitti syksyllä opiskelun Kauniaisten lukiossa. Vanhempainillassa viisas matematiikan opettaja kertoi, että 85 % uusista opiskelijoista oli valinnut pitkän matematiikan. Hän varoitti, ettei näin suuren joukon kannattaisi jatkaa kursseja loppuun, koska lukio voisi tarjota osalle jotain muuta pääomaa. Hän kannusti vanhempia olemaan nuorten tukena, jos he muuttaisivat mielensä.

Nuoret olivat tehneet valintansa Suomen yliopistojen ja korkeakoulujen omaksuman linjauksen vuoksi. Sen mukaan pitkä matematiikka on ylivertainen ajattelun ja ongelmanratkaisukyvyn kehittäjä. Pitkän matematiikan laudaturilla saa eniten pisteitä mihin tahansa tiedekuntaan, halusipa sitten lääkäriksi, juristiksi tai kieltenopettajaksi. Niinpä nuoret, jotka eivät vielä tiedä, mitä haluavat lukion jälkeen opiskella, pelkäävät jäävänsä jostain paitsi (fear of missing out, FOMO) ja valitsevat pitkän matematiikan.

Matematiikalle on maailmassa paikkansa, mutta koko maailma ei ole kutistettavissa matematiikaksi. Muutenhan täällä ei olisi enää tuhkarokkoa, poliota tai nälänhätää. Ripulin ei tarvitsisi näkyä kuolemansyytilastoissa. Varat ja keinot näiden vitsausten poistamiseksi ovat olleet olemassa jo kauan.

Valtaosa lääkäreistä tehdyistä valituksista ei koske vääriä hoitoratkaisuja tai väärin laskettuja lääkeannoksia, vaan huonoa käytöstä ja kohtelua. Tulevaisuudessa tekoäly algoritmeineen vähentänee hoitovirheiden määrää entisestään. Mikä silloin on lääkärin tehtävä? Auttaako matematiikka, kun potilas päätyy omien arvojensa pohjalta erilaiseen hoitopäätökseen kuin minkä lääkäri olisi tehnyt? Entä kun vastaanotolle tulee kolmatta aborttia hakeva nuori tai hyvää kuolemaa läheiselleen toivova ihminen?

Koronakevät on korostanut yhteistyön ja luottamuksen merkitystä. Matemaatikot ja epidemiologit tuottavat malleja, minkä jälkeen eri alojen ammattilaiset punnitsevat niiden vaikutuksia kansantalouteen, kansanterveyteen, koulutukseen ja yhteiskunnalliseen tasa-arvoon ja turvallisuuteen. Mutta takaako matematiikka ymmärrettävän viestinnän kansalaisille?

Lue myös

Koulutus- ja terveyspolitiikkaa tekevät lähinnä hyvinvoivat, hyväosaiset ihmiset. Vain heidän päässään voi syntyä ajatus, että papiksi, historiantutkijaksi tai viestinnän ammattilaiseksi hakevalle kannattaa antaa lisäpisteitä pitkän matematiikan laudaturista. Pidän tuota yliopistojen ja korkeakoulujen päätöstä laiskana ja hupsuna. Sitähän näyttää ohjaavan sama FOMO, joka saa niin monet teinit toimimaan samoin kuin kaikki muutkin.

Kun esikoiseni päätti toisen pitkän matematiikan kurssin jälkeen vaihtaa lyhyeen matematiikkaan, tuin hänen päätöstään. Hänen vahvuutensa ovat muualla kuin matematiikassa, mutta arkielämän ongelmanratkaisussa hän on silti suvereeni. Poikkeusolojen alettua hän on jatkanut partiokokousten johtamista etäyhteyksin ja asioinut oma-aloitteisesti parin iäkkään naapurin puolesta kaupassa ja apteekissa.

Kirjoittaja on Pohjoismaiden ensimmäinen nuorisolääketieteen dosentti, joka sai pitkän matematiikan yo-kokeesta arvosanan cum laude approbatur ja on silti pärjännyt elämässä ihan tyydyttävästi.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030