Kommentti

Pitää huomata ja haluta

Lääkärin työ vaatii jatkuvaa valppaana oloa, ja joskus valppauden käyttämisellä voi tehdä oman pienen siirtonsa ihmisen auttamisen suuntaan.

Heidi Wikström
Kuvituskuva 1

Potilaan läpimeno hoito-organisaatiossa on lukuisten pienten liikahdusten sarja, ja jotkut näistä liikahduksista ovat ratkaisevampia kuin toiset.

Ajatellaanpa vanhaa ihmistä, jonka fysiologia ei ole enää optimaalinen ja jolla on lukuisia suurempia ja pienempiä ongelmia. Ne muodostavat sellaisen kokonaisuuden, että vanhus itse tai hänen läheisensä tekee päätöksen lääkäriin menemisestä. Joskus käynnistyy erilaisten erikoissairaanhoidon poliklinikoiden ja jopa vuodeosastokäyntien sarja, jonka jälkeen – joko näiden käyntien myötävaikuttamana tai niistä huolimatta – tämä ihminen päätyy sellaiselle hoivaosastolle, jossa hän makaa likaisissa vaipoissa liian vähällä ravinnolla. Vanhus kärsii, ja hänen kärsimyksensä on osa kehityskulkua, joka tekee yhteiskunnastamme, eli meistä kaikista, kylmempiä ja välinpitämättömämpiä.

Kuka voisi estää tämän kehityskulun? Monikin, jos osaisi, huomaisi ja ennen kaikkea – haluaisi. Erityisen hyvin asiaan voi puuttua kuka tahansa hoitoon osallistuvista lääkäreistä. Siis meistä. Kukaan meistä ei kykene aina olemaan valppaana ja huomaamaan, mutta jos suurin osa meistä haluaa, voimme yhdessä onnistua kääntämään kehityskulun suunnan.

Minä olen nyt, viime viikkojen hiuksia nostattaneista otsikoista ja ihmiskohtaloista viisastuneena, päättänyt jatkossa kantaa ohuen korteni tähän kekoon. Vaikka oma poliklinikkani on gastroenterologisen kirurgian erikoispoli, voin vastaanottokäyntini yhteydessä, kun aika kuitenkin usein tähän riittää, harjoittaa hieman vanhanajan kunnanlääkäri-tyyppistä toimintaa. Erityisesti silloin, kun kohtuullisen harjaantunut vaistoni sanoo, että tässä olisi paikka tehdä jotakin merkittävää.

Usein hälytyskelloja soittava potilas on vanha ihminen, joka tulee vastaanotolle puolisonsa kanssa. Vaikkapa näin: 80-v. miehestä on tehty vuosien varrella n kappaletta melko samanlaista lähetettä vatsavaivojen vuoksi. Lukuisten tutkimusten jälkeen ei ole löydetty mitään oireita selittävää sairautta. Nyt uusi lähete kertoo, että vaivat ovat huomattavasti pahentuneet, ulosteessa on verta, ja potilas on laihtunut 10 kiloa. Red alert: syöpäepäily! Syöpä on se sana, joka lähetteitä lukevan tajuntaan muodostuessaan varmimmin avaa ovet vastaanotolle ja kaikkiin hänen hallinnassaan oleviin tutkimusmenetelmiin.

Vastaanotolla vaimo, ei siis potilas itse, kertoo, että kivut ovat ihan samanlaisia kuin aina, eikä niitä oikeastaan olekaan enää viime vuosina ollut, vaan paremminkin potilas on ärtyisä ja syrjäänvetäytyvä eikä suostu syömään. Ulosteen verisyydestä vaimo sanoo, että miehellä on ollut vuosikaudet peräpukamat. No, tutkittaessa pukamat löytyvät ja ne vuotavat proktoskoopilla katsottaessa helposti. Kun sitten alkaa juttelemaan pariskunnan kanssa enemmän, käy ilmi, että vaimo on hyvin huolissaan siitä, että ennen kiltti mies on muuttunut aggressiiviseksi ja oikukkaaksi. Mies itse katselee ympärilleen hämmentyneen näköisenä, ja sanoo vain, että ei tässä mitään, ihan mukavasti elellään. Vaimo kertoo väsähtäneensä viimeisen vuoden aikana, eikä jaksa tehdä ruokaa kuten ennen, joten molemmat ovat laihtuneet sen kymmenen kiloa. Lapset asuvat kaukana ja omakotitalon huolto on käynyt raskaaksi.

Lue myös

Helpointa olisi määrätä potilas kolonoskopiaan; voihan siellä aina olla se syöpäkasvain, vaikka edellinen tähystys tehtiinkin viime vuonna. Sitten skopian jälkeen tuijottaisin päättäväisesti tietokoneen ruutua ja mutisisin: koepaloista tulee kirjevastaus. Hoitaja saattelisi potilaan ulos ja sanoisi kuuluvammalla äänellä: meiltä tulee sitten kirje teille kotiin.

Näin kenelläkään ei olisi nokan koputtamista ja sitä paitsi dementiatutkimusten järjestäminen ei kuulu minulle. Kuitenkin, minä voin myös aloittaa ketjun, joka saa aikaan jotakin hyvää.

Jos sitten kaikki muutkin ketjun myöhemmässä vaiheessa mukaan tulevat tekevät samalla tapaa, eli tavoittelevat ensisijaisesti potilaan etua eivätkä oman erikoisalansa tai virka-asemansa enemmän tai vähemmän vahvaan näyttöön perustuvien käytänteiden noudattamista, voisi lopulta tuloksena olla kaksi tyytyväistä vanhaa ihmistä viihtyisässä hoivakodissa. Lisäbonuksena rahaa säästyy ja kaikkien potilaan hoitoon osallistuvien turhautuminen vähenee.

En väitä, että pelkästään potilaista välittämistä tehostamalla vanhustenhoidon ongelmat ratkaistaan. Mutta se on asia, jonka me lääkärit voimme tehdä. Minulla ainakin on tässä peiliin katsomisen paikka, ja uskon, että niin on monella muullakin.

Heidi Wikström

Kirjoittaja on gastroenterologisen kirurgian ja akuuttilääketieteen erikoislääkäri sekä sivutoiminen kuvataiteilija.

kuva: Alexander Uggla

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030