1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Sanoilla on väliä
Kommentti

Sanoilla on väliä

Valitsemamme sanat kertovat asenteistamme, mutta on myös toisin päin. Ne muokkaavat ja jopa aikaansaavat asenteitamme.

Sanoilla on väliä Kuva 1 / 1

Keskustelimme työpaikkalounaalla raskaudenkeskeytyksistä. Kollega ihmetteli, että usein spontaanin keskenmenon yhteydessä potilaat sanovat menettäneensä vauvan. Hänen mielestään sellaisessa puheessa sekoitetaan asiat; kyse on ainoastaan keskenmenosta, sillä mitään vauvaa ei tilanteessa ole olemassakaan. En sanonut silloin mitään, kun en ollut miettinyt asiaa, vaikka keskenmeno on minulle tuttu asia monestakin näkökulmasta.

Sanoilla on väliä. Valitsemamme sanat kertovat asenteistamme, mutta on myös toisin päin. Ne muokkaavat ja jopa aikaansaavat asenteitamme.

Ihmisyys tuntuu olevan jonkinlainen oireyhtymä, jossa pitää saada tietty määrä pisteitä diagnoosin tekemiseksi.

Onko 31. raskausviikolla syntynyt 18-trisomiaa sairastava kuolemansairas vastasyntynyt vauva? On varmasti kaikkien mielestä. Entäpä melkein sama olento 10 viikkoa aiemmin, vielä äitinsä kohdussa? Mikä hän/se silloin on? Entäpä ensimmäisellä raskausviikolla, alkiovaiheessa? Entä jos kyseessä olisikin tervekromosominen alkio/sikiö/vauva, määritelläänkö hänet/se eri tavalla elämän varhaisissa vaiheissa kuin vakavasti vammainen ihmisenalku? Vaikuttaako se, onko raskaus toivottu siihen, ketä kutsutaan vauvaksi ja ketä raskausmateriaaliksi?

Kun tehdään yhteisiä linjauksia siitä, milloin raskaus voidaan keskeyttää, täytyisi varmastikin löytää määritelmä sanalle ihminen. Onko alkio raskausviikolla 1 sitä? Helppo ratkaisu olisi sanoa, että kaikki, mikä lähtee kasvuun kohdussa sukusolujen yhdistettyä DNA:nsa on ihminen, mutta ei kai se niinkään ole? Ei kai mola hydatidosa kenenkään mielestä ole sitä?

Selvää on, että minä olen ihminen ja jos alkio on ihminen, niin ainakin osa niistä ihmisen attribuuteista jotka minussa on, siitä puuttuu. Se ei tiedä olevansa olemassa, se ei rakasta tai vihaa, se ei pelkää tai kaipaa, kuten minä teen. Se ei myöskään selviä hengissä ilman äitinsä kehoa, mutta tämä ei ole mikään todellinen vedenjakaja-asia; minäkään en selviä ulkona alastomana pakkasessa, vaan tarvitsen yhteiskunnan, eli muita ihmisiä pysyäkseni elossa täällä Pohjolassa. Toisaalta, ei syvästi dementoitunut vanhuskaan pysty kuvailemiini syvästi inhimillisiin toimintoihin, vaikka aivan itsestäänselvästi onkin ihminen.

On ironista, että ihmisoikeuskeskustelujen keskeisin termi pakenee määrittely-yrityksiä. Ihmisyys tuntuu olevan jonkinlainen oireyhtymä, jossa pitää saada tietty määrä pisteitä diagnoosin tekemiseksi.

Kansanedustaja, lääkäri Päivi Räsänen kirjoitti pamfletin abortista (ISBN 978-619-659-9). Siinä sanotaan mm seuraavaa: "Vuoden 2014 tilaston mukaan sikiöperusteiset keskeytykset muodostivat 69 prosenttia 21-trisomian kokonaisesiintyvyydestä. Vammaisuuden ennalta ehkäisyn sijaan on ajauduttu mittavaan vammaisten lasten eliminointiin." Näin meillä tehdään ja samaan aikaan paheksumme sitä, että Kiinassa tehdään abortteja Y-kromosomin puuttumisen perusteella.

Kansallisessa ja kansainvälisessäkin aborttikeskustelussa toistuvat sanat inhimillisyys ja ihmisoikeudet. Perustavin näistä oikeuksista lienee oikeus omaan henkeensä, oikeus elää. Abortissa tämä oikeus evätään. Voidaan kiistellä siitä, onko sen-ja-sen ikäinen alkio/sikiö ihminen, mutta on selvää, että vain kuukausien kuluttua, jos kaikki menee hyvin, maailmassa on yksi ihminen enemmän. Miksi tulevaisuudella ei tässä tilanteessa ole juurikaan arvoa? Puhummehan me muissa yhteyksissä tulevista sukupolvista. Esimerkiksi silloin, kun haluamme vaikkapa säästää luontoa lapsenlapsillemme, vaikka itsellämme olisi vasta kouluikäisiä jälkeläisiä. Nämä lapsenlapset ovat olennaisesti teoreettisempia kuin kohdussa elävä sikiö, he ovat olemassa vain haaveissamme.

Lue myös

Jokaisella pitäisi olla oikeus päättää, mitä hänen keholleen tapahtuu. Näinhän asia intuitiivisesti on, mutta maailma on kaikkea muuta kuin täydellinen. Jokaisen sukupolven olemassaolo on historian hämäristä nykyisyyteen asti ollut sidoksissa edellisen sukupolven naisten kehoihin, eikä tätä kohtalonyhteyttä ole vielä onnistuttu murtamaan. Niinpä toisinaan syntyy tilanteita, joissa sikiön ja naisen edut ovat vastakkaiset. Kumman etu asetetaan etusijalle missäkin tilanteessa, ja mikä lopulta on vaikkapa teininä raskaaksi tulleen nuoren loppuelämän kannalta paras ratkaisu? Molemmat ovat nimenomaan arvokysymyksiä ja siksipä tästä asiasta on syytä keskustella yhä uudestaan, kun uudet sukupolvet kasvavat päättämään yhteisistä asioista.

Olen sitä mieltä, että suomalaisia raskaudenkeskeytysasenteita olisi syytä tarkastella kriittisesti sekä meidän lääkäreiden että muiden kansalaisten kesken. Raskaudenkeskeytyksiä tehdään meillä kansainvälisesti vertaillen vähän, mutta toisaalta 92 % keskeytyksistä tehdään ns. sosiaalisin perustein.

Julkisessa keskustelussa asiaa lähestytään lähes yksinomaan yhdestä, joskin hyvin tärkeästä näkökulmasta, joka on naisten itsemääräämisoikeus. Ajattelen, että tätä näkökulmaa ei ole syytä lainsäädäntöä muuttamalla horjuttaa, vaikkakaan sosiaaliset syyt, kuten perheen huono taloudellinen tilanne, eivät mielestäni ole riittävän painava peruste raskaudenkeskeytykselle.

Minusta täytyy kuitenkin luottaa ihmisten oikeudentajuun ja harkintakykyyn, ja lopullinen päätös tässä asiassa kuuluu raskaana olevalle naiselle. Ajattelen, että avoin, vaikeita yksityiskohtia kaihtamaton keskustelu voisi muuttaa yleistä mielipidettä aborttikielteisemmäksi, sanan parhaassa merkityksessä. Uskon, että suomalaisista löytyy sydäntä arvostamaan ihmiselämää jo sen ollessa nupullaan äidin kohdussa ja että suhtautuminen vammaisina syntyviin lapsiin voi myös muuttua arvostavammaksi.

Heidi Wikström

Kirjoittaja on gastroenterologisen kirurgian ja akuuttilääketieteen erikoislääkäri sekä sivutoiminen kuvataiteilija.

kuva: Alexander Uggla

Kirjoittajat
Heidi Wikström

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
Lääkäriliitto aloittaa yt-neuvottelut

Neuvotteluilla tavoitellaan puolen miljoonan euron säästöjä.

Ajassa
Etäkuntoutus antaa vaihtoehdon

Kelan hanke paljasti, että ­etäkuntoutus voi antaa yhtä hyvät tulokset kuin perinteinen kuntoutus.

Pääkirjoitus
Lääkäreille mahdollisuus tutkimustyöhön

Erityisen ongelmallinen vaihe tutkijan uralla on väitöskirjan jälkeinen aika, kirjoittaa Hannu Halila.

Ajassa
Eteisvärinän tunnistus kuluttajan taskuun

Kuopiolaisen Heart2Save-startupin ja Suunnon kehittämä tuote mahdollistaa muun muassa eteisvärinän tunnistamisen kotioloissa.

Kolumni
Veljen vartijana

Kollegoja hoitavat lääkärit kantavat suurta vastuuta, kirjoittaa Päivi Hietanen.

Keskustelua
Lääkkeiden saatavuushäiriöt pian paremmin näkyvillä

Tieto lääkkeiden saatavuudesta tulee vuoden vaihteessa osaksi Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean lääkehakupalvelua.