Kommentti

Sopivasti epävarma

Puen hiostavat mutta niin hyvännäköiset kirurginvihreät ylleni. Valkotakki laskeutuu harteilleni majesteettisesti kuin viitta. Näytän ammattilaiselta. Stetarit taskussa ja Akuuttihoito-opas toisessa asetan nimineulan rintaani. Tuliterä VRK-kortti odottaa aktivoimista, kuten urani lääkärinä. Tästä se alkaa.

Saana Mäenpää
Kuvituskuva 1
Saana Mäenpää

Neljä vuotta on lyhyt aika, johon kuitenkin mahtuu lääkärin sijaisen tehtävässä edellytettävä määrä medisiinaa. Neljässä vuodessa olen edennyt maallikosta medisiinariksi ja pääsen ensi kertaa lääkäriksi. Nuori tohtori, tuoreimmalla tiedolla tankattu, mutta omien potilaiden n on pieni.

Vastavalmistunut kollega vertasi lääkärikoulua autokouluun: Kun ajokortti on myönnetty, pääsee liikenteeseen, missä todellinen ajotaito vasta kehittyy kilometrien karttuessa. Nelosen kandi saa VRK-kortin ja hyppää lääkärin sijaisen saappaisiin.

"Mikä fiilis, jännittääkö?" kysyin kurssikavereilta ennen kesää. "Eiköhän me osata, mitä tässä vaiheessa tarvitsee, ei meiltä odoteta enempää", virkkoi eräs kandi. Toinen sanoi luottavansa osaamiseensa ja turvautuvansa senioritukeen, jos on epävarma.

Miten niin jos? Miksei neljännen vuoden kandeille anneta keltanokka terveydenhuollossa -lippalakkeja?

Astummepa työelämään pätevyyttä puhkuen tai empivän epävarmoina, olemme kaikki uuden äärellä. Pääsemme vihdoin kartuttamaan ja testaamaan taitojamme, viemään opiskeltua käytäntöön. Case-based learning vaihtuu eläviksi potilaiksi, joista olemme osaltamme vastuussa.

Kesän koittaessa löysin itseni tasapainoilemasta epävarmuuden ja itsevarmuuden välillä. Kun ymmärtää, että ihmiskeho ja sen toiminta eivät ole elinjärjestelmäkursseihin redusoituja osakokonaisuuksia vaan niiden synergistinen summa, joutuu ahkerinkin opiskelija nöyrtymään.

Moni kandi onkin sanonut, että samaan aikaan tuntuu, että osaa paljon ja ettei osaa mitään. Totuus on jossain näiden välillä. Kaikesta ei voi osata kaikkea, ja vaikka voisi, se ei aina riitä, sillä lääketieteessä jos missä epävarmuus on aina läsnä ja sitä on siedettävä.

Osaamisen kokemus on kaksiteräinen miekka. Se on tärkeä ammattitaidon rakentumiselle, mutta liika sen varaan nojaaminen etenkin uran alkumetreillä on uhkarohkeaa. Tärkeintä neljännen vuoden kandina on tietää, mitä ei tiedä, ja osata kysyä: olla sopivasti epävarma.

Epävarmuus on piinannut tänä keväänä koko maailmaa, kun korona sekoitti kaikki pakat. Tiedeyhteisö ja hallitukset joutuivat monesti toteamaan: "Emme vielä tiedä." Rajallisen tiedon ja keskeneräisen osaamisen luonnollinen seuraus on epävarmuus. Siksi ajattelen, että epävarmuuden kokeminen ei ole ilmentymä taitamattomuudesta, vaan pikemminkin suojamekanismi uudessa tilanteessa.

Lue myös

Liika itsevarmuus on tuhoisaa. Liika epävarmuus lamauttaa. Sopiva epävarmuus tekee nöyräksi. Sopivasti epävarma tuntee rajansa. Hän kykenee toimimaan käytössä olevan tiedon varassa avoimin mielin hyppäämättä varmana päistikkaa johtopäätöksiin. Sopivasti epävarma uskaltaa kysyä, vaikka uskoo olevansa varma.

Kliinisen kokemuksen kertyessä taidot hioutuvat, osaaminen sekä varmuus omasta tekemisestä kasvavat. Näin epävarmuuden sietämisestä tulee helpompaa. Epävarmuutta ei tarvitse pelätä. Siihen voi suhtautua realistisen vastuullisesti: se kuuluu asiaan.

Arvon seniorit, ettehän unohda kandeja kohdatessanne, että meiltä puuttuu kokemuksen tuoma varmuus. Arvon kandit, uskaltakaa olla sopivasti epävarmoja.

Kirjoittaja on juuri L4-oikeudet saanut lääketieteen kandi Helsingistä.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030