Sote meni, ongelmat jäivät
Jäljellä on vain maailman paras terveydenhuoltojärjestelmä, joka on yksi Euroopan epätasa-arvoisimmista.
Sote-uudistuksen kaatuminen otettiin vastaan monin paikoin helpottuneena ja jopa juhlamielin. Taisteluväsymys taisi painaa myös mallin puolustajia, sillä näissä piireissä pysyttiin kaatumisen jälkeen hipihiljaa. Soten kaatumisen riemua tulee vielä seuraamaan krapula, kun voitonjuhlien jälkeen huomataan, että olemme liki viidentoista vuoden työstä huolimatta taas melkein lähtöpisteessä. Jäljellä on vain maailman paras terveydenhuoltojärjestelmä, joka on yksi Euroopan epätasa-arvoisimmista.
Mitä soten kaatuminen sitten tarkoittaa kansalaiselle? Se riippuu tuloluokasta ja sairastavuudesta. Hyvät asiat ovat edelleen hyviä: Suomessa on maailman alhaisimpiin kuuluva vastasyntyneiden kuolleisuus ja tuotantotaloudellisilla mittareilla tehokkaimpien joukkoon kuuluva erikoissairaanhoito. Ongelmat ovat ennallaan ja väestön ikääntyessä ne tulevat jopa kasvamaan. Meillä on eurooppalaisittain vertailtuna merkittävän pitkät jonot terveydenhuoltoon eikä väestön vanheneminen ainakaan vähennä palvelujen kysyntää.
Etenkin perusterveydenhuollossa jonot ovat kasvaneet kymmenen vuoden aikana. Tämä haittaa erityisesti eläkeläisiä ja työelämän ulkopuolella olevia, joilla ei ole työterveyshuoltoa. Juuri työterveyshuollon sairasvastaanottojen aiheuttaman jakautumisen takia suomalaisen järjestelmän on arvioitu olevan OECD-maiden epätasa-arvoisimpia. Tuloluokkien väliset terveyserot ovat kansainvälisestikin vertailtuna suuria ja koetun terveyden erot ovat jopa kasvaneet.
Terveyserojen kaventamisessa ei ole onnistuttu. Strategiapapereissa ja seminaareissa esitetyn ehkäisevän työn määrä perusterveydenhuollossa on pieni ja tehdyn työn vaikuttavuus on osin epäselvä. Jonojen, puhelumäärien ja henkilöstövajauksen kanssa painivien terveyskeskusten ei ole edes realistista yrittää panostaa terveyttä edistävään ja ehkäisevään toimintaan nykyistä enempää, sillä sen tulokset näkyvät vasta vuosikymmenien päästä, ja kansa tarvitsee palveluita nyt.
Terveyskeskusten toiminnassa on epäilemättä tehostamisen varaa niin prosesseissa kuin teknologian käytössä, mutta mikäli väestön terveyskäyttäytymisessä tai hoitoonpääsyn kriteereissä ei tapahdu merkittävää muutosta, ei nykyisillä resursseilla ole mahdollista korjata tilannetta. Sillä, tuleeko lisäresurssi rahana vai yksityiseltä ostettuina lääkärivastaanottoina, ei ole väliä, kunhan laatu ja kustannukset ovat hallinnassa.
Sairauksia ehkäisevä ja terveyttä edistävä toiminta kaipaisi merkittäviä panostuksia, mutta myös kriittistä keskustelua siitä, miten valitaan vaikuttavimmat keinot rajallisten resurssien käyttöön. Tällaiseen keskusteluun liittyy monesti suuria poliittisia, ideologisia ja taloudellisia intohimoja. Aiheen epämiellyttävyys ei saa olla tekosyy jättää arvioimatta jokaisen seulonnan, ikäkausitarkastuksen, vuosikontrollin ja tsemppausryhmän vaikuttavuutta samoilla tieteellisillä kriteereillä. Arvioinnin jälkeen voimavarat on kohdistettava keinoista vaikuttavimpiin.
Miksei Suomessa ole onnistuttu uudistamaan järjestelmää, vaikka sen ongelmat ja onnistumiset tuntuvat olevan varsin selkeästi tunnistettuja? Nykytilanteen ongelmia vähättelevät ne, joiden titteli, palkka tai aatemaailma riippuvat nykyisestä ontuvasta systeemistä. Ratkaisuiksi on tarjottu digitalisaatiota ja muita höttöisiä termejä, vaikka ne ovat vain työkaluja. Monikanavainen rahoitus on tehnyt osaoptimoinnin kiusauksesta liian houkuttelevan. Terveydenhuollon kulttuuri on paikoin suuntautunut innovoinnin sijaan protektionismiin, jossa omat saavutetut edut ovat potilaan etua tärkeämpiä. Tehokkuuden saavuttamiseen ei ole uskallettu investoida, vaan on pyritty suoraan säästöihin. Uudistuksien suunnittelussa potilaan tarve on unohtunut.
Suomalainen terveydenhuolto on maailman parasta – mutta vain osalle suomalaisista. Vaalien jälkeen alkavan uuden sote-reformin tärkein tehtävä on korjata tämä ongelma ja tehdä se kustannustehokkaasti. Onnistumisen edellytys on se, että nousemme ennakkoluulottomasti poteroistamme ja olemme valmiita avoimeen keskusteluun myös meille rakkaimmista, kipeimmistä ja tärkeimmistä asioista.
Petja Orre
Kirjoittaja on Keravan kaupungin johtava ylilääkäri.
