Kommentti

Tähän digitodellisuuteen lapsenusko meidät toi

Oma terve järkeni kieltäytyi uskomasta, että paperiresepti poistuu kokonaan.

Heikki Laine
_empty_
Kuvituskuva 1

Viisaus on tosiasioiden tunnustamista, totesi Paasikivi aikoinaan. Yksi tunnustettava tosiasia olisi se, että lääkäreiden edunvalvonta on pettänyt e-reseptiasiassa pahan kerran. Tunnustetaan se siis, ja asiaa voidaan edes yrittää paikata.

Isäni, eläkkeellä oleva ja aikanaan kunnanlääkärinä aloittanut lääkäri, lakkaa 1.1.2017 olemasta lääkäri. Ainakin, jos mittarina käytetään mahdollisuutta määrätä lääkkeitä. Hän ei ole virtaviivainen digiajan kasvatti, vaan vanhan polven lääkäri, joka saaristokunnassa teki kotikäyntejä ja jota oppaana toimiva hevosmies varoitti menemästä siitä ja siitä salmesta ylitse iltapäivällä, koska jää kantoi vain aamupäivällä. Ei hänen enää tarvitse lukea viivakoodilla varustetun ja virtuaalitodellisuudesta hurahtaneen nuoren kollegan opastusta. Reseptin kirjoitusoikeuden hänelle olisi voinut suoda, sen verran kovaa työtä hän on tehnyt.

Myönnän olevani osasyyllinen. Toista kautta liiton valtuuskunnassa istuneena itsellänikin oli käsitys, että paperireseptin korvaava systeemi on jokaisen ulottuvilla, halpa ja helppo käyttää. Jotenkin oma terve järkeni myös kieltäytyi uskomasta, että paperiresepti poistuu kokonaan. Miten väärässä voikaan ihminen olla.

Lääkärit ja lääkärikunta eivät vastusta sähköistä reseptiä vaan ainoastaan haluavat, että rinnalla olisi säilynyt mahdollisuus kirjoittaa perinteinen paperinen resepti. Syitä on useita: Pienten reseptimäärien sähköinen kirjoittaminen vaatii järjestelmiä ja luo turhia kustannuksia. Sähköiset järjestelmät kaatuilevat kiusallisen usein ja toimivan varajärjestelmän kieltäminen on sekä lyhytnäköistä että typerää. Varajärjestelmä on hyvä myös olla aktiivikäytössä, jotta se voidaan helposti laajentaa poikkeusoloja varten. E-reseptiä on perusteltu myös reseptien väärentämisen estämisellä. Jos uskoo, että tämä ei sähköisillä systeemeillä ole mahdollista, uskoo varmaan myös Peter Paniin ja Tittelintuureen.

Erilaiset sairauskertomuksiin liittyvät reseptijärjestelmät ovat hillittömän kalliita ja vaikeuttavat kohtuuttomasti yritystoimintaa silloin, jos et satu olemaan osa kansainvälistä ketjua. Yksittäisille lääkäreille on tarjottu ratkaisuksi Kelainta, joka mahdollistaa toimikortilla reseptin määräämisen kotikoneelta. Sen kerrottiin olevan ensin maksuton. Sitten kerrottiin, että Kelaimen käyttö on maksutonta ensi vuoden, jos lääkäri kirjoittaa sähköisen reseptin lähipiirilleen tai itselleen. Maksullinen Kelain on silloin, kun lääkäri käyttää sitä potilastyössä ja ansaintatarkoituksessa. Näiden erottaminen onkin varmasti helppoa. Maksu on satakaksikymppiä kuussa, mikä ainakin pienimuotoisen elinkeinonharjoittamisen tappaa tehokkaasti ja on muille yksi lisäkustannus tässä yrittämisen luvatussa maassa. Liittomme tarjosi Kelaimen käyttöön tarvittavan kortinlukijan jäsenetuna, mutta ei se siitä silti ilmaista tee, koska jäsenedut katetaan jäsenmaksuin.

Lue myös

Lääkäriliitto ei tietenkään ole syyllinen itse lakiin ja lainsäätämiseen. Senhän teki eduskunta. Ehkä suurin syy paperireseptin häviämiseen löytyy kansamme lapsenuskosta siihen, että sähköisyys ja digitaalisuus on suurinpiirtein ratkaisu kaikkiin maailmankaikkeuden ongelmiin.

Huonoja lakeja voidaan korjata ja muuttaa ja on muutettukin. Siinä on liitolla vaikuttamisen paikka, joka toivottavasti käytetään. Ei siis heitetä kirvestä kaivoon.

Kirjoittaja on anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri Mikkelin keskussairaalassa.

Lääkäriliitto tiedottaa e-reseptistä

Lue tästä, miten liiton politiikkatoimialan johtaja Heikki Pärnänen vastaa e-reseptistä käytyyn keskusteluun. Liitto on myös koonnut yhteen tietoa e-reseptistä ja Kelain-palvelusta.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030