Kommentti

Tarkkana tuhkarokon varalta

Voi olla vain ajan kysymys, milloin tuhkarokko kantautuu tännekin.

Heikki Arvilommi

Maailman terveysjärjestö WHO varoitteli alkuvuodesta tuhkarokon lisääntymisestä Euroopassa. Nyt Euroopan tautikeskus (European Centre for Disease Prevention and Control, ECDC) kiinnittää omissa raporteissaan huomiota tuhkarokkoepidemioiden yleistymiseen ja tapausten lisääntymiseen, etenkin vaillinaisen rokotuskattavuuden seurauksena.

Tuhkarokkotapauksia on vuoden sisällä todettu monessa Euroopan maassa. Hälyttävin tilanne on Romaniassa, mutta myös Italiassa, Saksassa, Belgiassa, Ranskassa, Tsekin tasavallassa ja Itävallassa tapausten määrä on kasvanut. Jopa naapurissa Ruotsissa on todettu tautia.

Romaniassa tuhkarokkoon sairastuneita on ollut vuoden 2016 puolella alkaneessa epidemiassa jo noin 6 500, ja heistä 26 on kuollut. Potilaista valtaosa on ollut imeväisiä ja lapsia. Tauti on sironnut moneen muuhun Euroopan maahan juuri Romaniasta.

Kaikkiaan tuhkarokkopotilaiden joukossa on ollut yllättävän paljon nuoria aikuisia. Esimerkiksi Italiassa sairastapauksia on jo tänä vuonna ollut lähes 3 000, ja sairastuneista noin kolme neljäsosaa oli yli 15-vuotiaita. Myös parisataa hoitohenkilökunnan edustajaa sairastui.

Melkein kaikki sairastuneet ovat olleet rokottamattomia; osan todetaan saaneen vain yhden rokoteannoksen. Euroopan tautikeskus luokittelee taudin endeemiseksi Belgiassa, Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Puolassa ja Romaniassa.

Lue myös

Taudin leviäminen on mahdollista, jos rokotuskattavuus ei ole riittävä. Laumasuoja syntyy, kun väestöstä 95 % on saanut kaksi rokoteannosta. Itse asiassa aika harva Euroopan maista on tämän tason saavuttanut. Yllättävää kyllä, Suomessakin joka kolmannen kunnan rokotuskattavuus on THL:n mukaan alle 95 %.

Vaikka meillä tilanne onkin vielä hyvä, on turha kuvitella, ettei tuhkarokko voisi eteen tulla. Kun tautia on maissa, joihin rokottamattomatkin suomalaiset matkustavat yleisesti, voi olla vain ajan kysymys, milloin tuhkarokko kantautuu tännekin.

Lähde: Communicable Disease Threats report Week 20, ECDC

Emeritusprofessori Heikki Arvilommi referoi Lääketieteen maailmasta -palstalla mm. infektiotauteihin liittyviä tutkimuksia.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030