Verkostot vereslihalla

Kuntoutuksen ytimenä on verkostotyö, jota ilman asiakkaan tilanne ei voi muuttua parempaan suuntaan. Nykyisellään se vain ei toimi.

Verkostotyöstä puhutaan kuntoutuksessa paljon, koska sille on kysyntää. Ihmisten ongelmat ovat moninaisia ja tarjolla oleva palveluvalikoima laaja. Hoitokontakteja voi olla useita, sekä julkisella että yksityisellä puolella. Kela, sosiaalitoimi, työllisyyspalvelut ja TYP:t tekevä omaa osuuttaan ja lisäksi kuntoutuksen toimijat ovat usein mukana monessa. On lääkinnällistä ja ammatillista kuntoutusta, ja joskus puhutaan sosiaalisesta kuntoutuksestakin. Myös työeläkelaitoksilla ja vakuutusyhtiöillä on usein iso rooli asioiden etenemisessä.

Päällekkäisyyksiä ja lomittaisuuksia löytyy, eli useampi prosessi voi olla yhtä aikaa käynnissä, ja jatkuvuudestakin pitäisi jotenkin huolehtia. Muitakin verkostoja jokaisella on: läheisiä, omaisia, oma kaveripiiri, opinnot ja työpaikka – tai ainakin työpaikkaan pitäisi jossakin kohtaa päästä ja siellä myös pysyä.

Haasteena on usein, että jokainen taho tekee omaa juttuaan, ja asiakas siirtyy palvelusta toiseen ja välillä myös palveluntuottajalta toiselle. Jos asuinpaikka vaihtuu, kaikki hoitokontaktit menevät uusiksi.

Viisaammat ovat puhuneet kuntoutuskuplista, joihin asiakas pulahtaa ja jotka siirtävät hänet joksikin aikaa pimeyteen ja piiloon muilta toimijoilta ja yhteistyötahoilta. On myös sanottu, että nuo kuntoutuskuplat pitäisi rikkoa, tai ainakin niiden välille pitäisi rakentaa siltoja.

On selvää, että yhteistyötä tarvitaan. Tässä kohtaa verkostotyö nousee sanana esiin, mutta mitä se tarkoittaa? Verkostotyö voi olla yhteydenottoja eri viestimillä, se voi tarkoittaa verkostopalaveria, johon useampi toimija yhdessä päähenkilön kanssa kokoontuu, ja aivan minimissään se voi tarkoittaa erilaisten asiakirjojen siirtymistä eri toimijoiden välillä.

On jopa väitetty, että koko kuntoutuksen ytimenä on verkostotyö, jota ilman asiakkaan tilanne ei voi muuttua parempaan suuntaan. Työllistymistä edistävä kuntoutus ei auta mitään, jos yhteistyötä työpaikkojen ja opinahjojen kanssa ei ole. Monesti kaikessa muutoksessa tarvitaan usean toimijan yhteen hiileen puhaltamista yhdessä kuntoutujan kanssa.

Verkostotyö ei kuitenkaan välttämättä tällä hetkellä toimi, koska yhteydet pätkivät. Verkostopalavereja ei saada sopimaan usean toimijan almanakkaan, ja joskus etäisyydetkin ovat haaste. Tiukasti resurssoidut asiantuntijat eivät voi lähteä puoleksi päiväksi toiselle paikkakunnalle yhden asiakkaan takia, vaikka pitäisi. Tai kaikkia tarvittavia osapuolia ei ainakaan saada samaan verkostoneuvotteluun samalla kertaa. Yhteen tapaamiseen ja istuntoon voi myös latautua aivan liikaa selvitettävää, ja yksilön ääni voi jäädä asiantuntijakollegion varjoon.

Verkostotyön pätkiminen tekee haluttuun suuntaan etenemisestä haasteellista. Hyvin onnistunut verkostotapaaminen voi luoda hyvät suuntaviivat järkevään tekemiseen ja mielekkääseen muutokseen, mutta yhtä hyvin yhdessä sovitut asiat voivat jäädä toteutumatta, etenkin jos kuntoutuja ei koe tulleensa kuulluksi eikä siten pysty sitoutumaan jatkosuunnitelmiin.

Usein palveluprosessien pirstaleisuus myös lopettaa hyvin alkaneen verkostotyön ihan käytännön syistä, sillä kuntoutus- ja hoitoprosessit aina lopulta joskus päättyvät.

Voitaisiinko verkostotyötä tehdä verkossa? Toisin sanoen olisiko mahdollista kehittää sellainen tietotekninen sovellus, joka toisi kaikki kuntoutujan valitsemat ja tärkeät tahot virtuaalipöydän ääreen?

Tällainen verkkoverkosto voisi olla kohdehenkilön mukana pidempään, vaikkapa koko ammatillisen kuntoutumisprosessin ajan. Ja mikä parasta, verkosto olisi aivan konkreettisesti oman käden ulottuvilla, kännykässä omassa taskussa.

Mitään scifipuhetta tämä ei ole. Erilaiset tietotekniset sovellukset ovat arkea ja älykännykkä on käytännössä jokaisella. Ehkä olisi aika käyttää tietotekniikkaa oikeasti tärkeiden asioiden ja teemojen selvittämiseen ja eteenpäin viemiseen? Verkostotyö verkossa ei estä nenäkkäin tapaamisia, puhelimella soittamista ja live-verkostopalavereja, jos niihin on edelleen tarvetta. Verkostopalavereihinkin tultaisiin näin nykyistä valmistautuneempina, kun oltaisiin jo kuntoutujan "tarinavirrassa" kiinni.

Jari Turunen

Kirjoittaja on kuntoutuslääkäri, joka on ollut kehittämässä lukuisia ammatillisen kuntoutuksen palveluja ja joka on kiinnostunut oirekuvien historiasta.