Miten viive taipuu?
Viive on näppärä, nuori uudissana tai melko suora laina virosta. Sitä ei vielä mainitse Nyky-Suomen Sanakirja vuodelta 1974 puhumattakaan Suomenkielen Etymologisesta Sanakirjasta. Viive on tietysti suoraan johdettavissa verbistä viipyä ja merkitsee suunnilleen samaa kuin vanhemmat sanat viivykki, viivytys, viivästys ja viipymä. Viive on edeltäviä sanoja käyttökelpoisempi paitsi lyhyytensä vuoksi, myös monessa yhteydessä sen takia, että se kattaa yhtä lailla tapaukset, joissa viivästyminen on johtunut ulkopuolisesta viivyttäjästä (viipyjä objektina) kuin omasta viivyttelystä (viipyjä subjektina). Sanan taivutuskin ennätti jo pitkälti vakiintua muotoihin viive, viiveen, viiveet jne., kunnes joku keksi, että viivettä pitäisi taivuttaa malliin viipeen, viipeet jne. Näin oli tehty Hirvosen, Halisen ja Koikkalaisen muuten erinomaisessa artikkelissa (SLL 5/94) - johtuipa se sitten kirjoittajista, toimituksesta tai painovirhepaholaisesta.