Tutkivalle kirjoittajalle

Kaipailet Lääkärilehteen nykyistä enemmän poikkitieteellisyyttä, mitä se sitten käytännössä merkinneekään. Kun vanhenee, oppii yhä enemmän kunnioittamaan kaikkea tietämistä ja osaamista. Lääketiede antaa yhden ikkunan tarkastella ihmisenä olemista. Vaikka tieteenalamme on ollut kiistatta menestyksekäs sairauksien hoidossa, sen rajallisuus on kuitenkin aina muistettava. Hedelmällistä ajattelu- ja tutkimustyötä tehdään myös lääketieteen ulkopuolella. Tästä ei liene kenelläkään epäilyksiä. Toisaalta myös lääkäri voi kasvaa melkoisiin tautioppikirjoja laajempiin henkisiin mittoihin, aivan arjen työssä.

Viive vai viipe?

Lehtikirjoittelussa on viime aikoina ryhdytty käyttämään viipe-termiä perinteisen viive-termin sijasta. Joku peruste tälle menettelytavalle lienee, vaikkei kukaan sitä julkisuudessa ole tietääkseni vaivautunut selittämään. Asian uutuutta ja outoutta kuvastaa se, että Hirvosen ym. sydäninfarktin liuotushoitoa käsittelevän artikkelin (Suom Lääkäril 1994;49:419-423) otsikossa mainittiin viipe, mutta itse tekstiosassa kumpaakin termiä käytettiin sekaisin. Tällaiseen suohon joudutaan helposti, kun vakiintuneita asioita lähdetään muuttelemaan.

Dermatologiaa itsenäisyyspäivänä Washingtonissa

American Academy of Dermatologyn 52. vuosittainen kokous pidettiin 4-9.12.93 Washingtonissa. Viimeinen "itsenäisyyspäivän AAD-meeting" (kokouksen ajankohta muuttuu kevättalvelle) oli suomalaiselle juhlallinen. Juuri 6.12. puhui täydelle hallille Lila Gruber Cancer Memorial Award -palkittu Erkki Ruoslahti (La Jolla Cancer Research Foundation). Suomen itsenäisyyspäivän maininnasta saadut aplodit osoittivat kollegojen kunnioittavan tutkijan kansallista ylpeyttä, kunhan työ ylittää USA-normit. Hänen menestyksestään fibronektiinitutkimuksissa odotetaan edistystä syöpäsolun hallinnassa. Päivän kruunasi iltapäivän palkintoluento, jonka piti suomalaisten dermatologien läntinen tukipaalu Jouni J Uitto (professor and chairman, Department of Dermatology, Jefferson Medical College). Käyttäen mallitautina epidermolysis bullosaa, hän on tutkijaryhmineen ulottanut genodermatoosien diagnostiikan sikiön blastomeeriasteelle. Tämä on häkellyttävän "lähellä" geeniterapiaa.

Lääkkeitä ja sairaalatarvikkeita Tansaniaan

"Lääkkeitä ja sairaalatarvikkeita Tansaniaan" - projektin ensimmäisinä vuosina tuli tavan takaa palautetta lähetyslääkäreiltä, jotka työskentelivät maaseudulla sijaitsevissa sairaaloissa. Edesmennyt kollega Ben Rehell kirjoitti Iteten sairaalasta, Nyassa-järven pohjoispuolelta, seuraavasti:"Lahjanne tuli todella tarpeeseen, sillä Itetessä kuten koko Tansaniassa on puute kaikesta. Sairaalatarvikkeita ja lääkkeitä saa maasta vain harvoja ja niitäkin liian vähän tyydyttämään edes välttämättömän tarpeen. En liioittele sanoessani, että Tansania elää suurelta osalta ulkomailta tulevan avun turvin, ja Iteten sairaala toimii pääasiassa Suomesta saadun tuen avulla. Ainoa rikkaus täällä on potilaitten runsaus."

Nobelisti Albert Szent-Györgyi ja Unkarin irtautumisyritykset toisesta maailmansodasta

Szent-Györgyi-centenarium sekä Suomalais-Unkarilaisen lääkäriyhdistyksen aktivoiminen viime maailmansodan alettua antavat aiheen käsitellä vuosisatamme erästä merkittävintä biolääketieteen tutkijaa. Ymmärrettävästi ei kuohuvalla vuosisadallamme monikaan tutkija ole voinut välttyä osallistumasta myös merkittäviin poliittisluontoisiin hankkeisiin. Kuuluisin on tietenkin 'tapaus Oppenheimer', ja paljon jälkeen ei jää myöskään 'enigma code', jossa tietokonelogiikan uranuurtaja Alain Turing ratkaisi saksalaisten salakoodin. Kummatkin tapaukset on tunnetusti ikuistettu myös estradille. Churchill antoi viimeksi mainitulle erittäin korkean kunniamerkin ja antoi ymmärtää, että tällä asialla oli ratkaiseva merkitys liittoutuneiden sodanjohdolle.

Familiaalista hyperkolesterolemiaa sairastavien hoitotilanne Keski-Suomessa 1992

Keski-Suomessa tehdyn selvityksen perusteella näyttää siltä, ettei diagnosoitujenkaan familiaalista hyperkolesterolemiaa sairastavien potilaiden hoidon taso ole riittävä. Hoidossa käytettiin liian alhaisia lääkeannoksia, ja osalla hoidossa olevista potilaista kolesterolipitoisuudet olivat luvattoman korkeita. Vaikka sukuselvitykset ovat olennainen osa taudin diagnostiikkaa, ne olivat osalla potilaista tekemättä. Se, että Kelan rekisteritietoja ei luovuteta tutkijoille, hankaloittaa huomattavasti seurantatutkimusten tekoa.

Anna-Mari Viitanen, Ilkka Kunnamo, Juha Saltevo

Rektopeksia peräsuolen esiinluiskahduksen hoidossa

Abdominaalinen posteriorinen rektopeksia on tehokas ja turvallinen hoito potilaille, joilla on kliinisesti todettavissa selvä peräsuolen esiinluiskahdus. Peräsuoli irrotetaan lantiosta, vedetään ylös ja kiinnitetään sakrumiin niin, että sen liukuminen alaspäin ja esiinluiskahtaminen ulostamisen yhteydessä estyvät. Rektopeksian komplikaatioriskit ovat vähäisiä. Erityistä huomiota vaatii kuitenkin hoidon jälkeen usein ilmenevä ummetus, joka näillä potilailla on yleinen myös ennen leikkausta.

Jyrki Mäkelä, Mauno Kurunlahti, Seppo Laitinen

Potilaalla on edelleen oikeus olla potilas

Omituiset ilmiöt ovat päässeet vallalle ammattikunnassamme. Taloudellinen lama on käynnistänyt sinällään erittäin tarpeellisen rahankäytön tehostamisen. Entistä tarkoituksenmukaisemmaksi ja taloudellisemmaksi suunniteltu toiminta on välttämättömyys. Tulos saavutetaan ponnistellen. Tapa, jolla sitä on ryhdytty meillä tekemään, sisältää valitettavasti surullisia lieveilmiöitä. Monet eivät näytä ymmärtävän, että lääkärin tehtävä on antaa potilailleen hyvä hoito. Sen sijaan on alettu päästää valloilleen kateutta ja suvaitsemattomuutta tilanteissa, joissa tällaisten tunteiden esiin tuominen ei sovi. Lääkäri ei saa koskaan kohdistaa niitä potilaisiinsa. Taloudellinen lama ei oikeuta meitä sellaiseen.

Kirurgikoulutuksen uudistaminen johtaa päivystysvalmiuden heikentymiseen

Hannu Halilan kirjoitus (SLL 34/93) kirurgikoulutuksen uudistamisesta herättää pohtimaan kysymystä siitä, vaarantuuko erikoisesti keskussairaaloiden kirurginen päivystysvalmius koulutusuudistuksen myötä. Allekirjoittanut on ollut jo aikaisemmin huolissaan tämän lehden palstoilla (SLL 30/91) vaikeiden päivystystraumojen paloittelusta eri erikoisalojen kesken, johon koulutusuudistuksessa viitataan, kun traumatologian spesialiteetti poistetaan ortopedi-spesialiteetin nimikkeestä ja ilmeisesti osin ainakin koulutusvaatimuksista. Uudistustyöryhmä ei ole katsonut tarpeelliseksi kommentoida kyseistä Lääkärilehden artikkelia, jonka takia haluaisin tuoda esiin muutamia näkökohtia vielä koulutusuudistuksesta.

Lääkärilehden artikkelien arviointiperusteet

Kollegojen Maiche ja Muhonen Suomen Lääkärilehden numerossa 36/93 julkaiseman syöpäpotilaiden infektioprofylaksiaa koskettelevan artikkelin kritiikin yhteydessä käytiin vilkas keskustelu SLL:n artikkelien tieteellisen tason arvioinnista. Päätoimittaja ilmoitti kyseisen artikkelin kohdalla pidättäytyneensä arvioinnista "omilla toimituksen ulkopuolisilla referoijilla", koska mainittu tutkimus jo oli julkaistu arvovaltaisessa kansainvälisessä sarjassa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030