Hallitus esittää irtisanomiskynnyksen madaltamista
Lääkäriliitto vastustaa.
Hallitus antoi eduskunnalle 23. lokakuuta esityksen henkilöön liittyvän irtisanomisen helpottamiseksi. Sen mukaan henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen sääntelyä muutetaan niin, että työsopimuksen päättämiseen riittäisi jatkossa asiallinen syy.
Nykyisin syyn pitää olla asiallinen ja painava. Viranhaltijoita ja virkamiehiä muutos ei koske.
– Kyseessä on yksi suurimmista työoikeudellisista muutoksista, joita viime vuosina on esitetty työsopimussuhteessa oleville työntekijöille, toteaa Lääkäriliiton neuvottelupäällikkö Anna Zibellini.
Kun irtisanomisperusteen ei tarvitse olla painava, työnantajan on entistä helpompi irtisanoa työntekijä. Pienestäkin rikkeestä voi periaatteessa koitua potkut.
– Kun lääkäri hoitaa potilasta, hänellä on lääkärin autonomia. Vaikuttaako irtisanomisperusteen heikennys lääkärin työhön yksityisessä terveydenhuollossa? Missä vaiheessa työnantaja voi katsoa, että lääkärin työssä on jotain moitittavaa ja on asiallinen syy irtisanoa hänet? Zibellini pohtii.
Myös potilaan näkökulmasta esitys on huolestuttava.
– Myös yksityisiä terveydenhuoltopalveluja käyttävällä potilaalla on oikeuksia. Kun hoitava lääkäri on helpompi irtisanoa, potilas ei voi olla varma, jatkuuko hoito samalla lääkärillä, Zibellini toteaa.
Zibellini pitää harmillisena myös sitä, että jatkossa työmarkkinoilla on kahdenlaisia irtisanomisperusteita: viranhaltijoilla ja työsuhteisilla omansa.
– Hallituksen esitysluonnoksessa oli vielä tiukempi peruste. Lausuntokierroksen jälkeen esityksestä jäi onneksi pois irtisanominen alisuoriutumisen perusteella, Zibellini kertoo.




