Heikki Hendolin 15.1.1941–30.6.2025

Heikki Hendolinin isä ja äiti olivat tunnettuja liike-elämän vaikuttajia Kuopiossa. Vuoden1959 Kuopion klassisen lyseon ylioppilas oli rauhallinen, kohtelias, pitkäjännitteinen ja harkitseva mies, joka lähti opiskelemaan lääketiedettä ulkomaille. Heikki valmistui Hampurista 1966. Siellä hän tapasi Suomen Merimieskirkolla tulevan puolisonsa, sairaanhoitajaksi opiskelevan Beaten.
Kuopioon tullessa Beatea ja Heikkiä odotti valmis, sisustettu koti. Heikki meni heti armeijaan, kotiutui 1967 ja ylennettiin lääkintäluutnantiksi 1968. Beaten keskittyessä hoitamaan kotia ja ensimmäistä neljästä lapsesta Heikki aloitti lääkärinä KuKS:ssa. Kun hänelle tarjoutui tilaisuus erikoistua uuteen ja kiinnostavaan erikoisalaan, anestesiologiaan, oli uran valinta selvä. KuKS:n anestesiaerikoislääkäriksi hänet valittiin1974.
Uransa aikana Heikki näki, miten keskussairaala, jossa hän työskenteli, tutki ja opetti, kehittyi moderniksi yliopistosairaalaksi. Eläkkeellä hän jatkoi anestesialääkärinä Iisalmessa ja Kuopiossa.
Lääkäriys oli Heikille intohimo ja elämänsisältö. Heikin ominaisuudet veivät hänet vuosien saatossa sairaalamaailman läpi apulaislääkäristä ylilääkäriksi sekä professoriksi. Nuorille anestesiologeille hän oli kärsivällinen opettaja ja ihailtu roolimalli.
Hän omisti tärkeän osan elämästään tutkimustyölle. Vanhin poika Niilo muistaa lapsuudestaan vieläkin nenässään koe-eläinlaboratorion hajun. 1980 Heikki väitteli ensimmäisenä anestesiologina Kuopiossa. Aihe liittyi epiduraalipuudutuksiin ja veritulppien esiintymiseen urologisilla potilailla. Hän oli keskeinen toimija tutkimustyön juurruttamisessa anestesiaosastolle sen muuttuessa yliopistosairaalan klinikaksi. Tutkijana hän keskittyi puudutuksiin ja kivunhoitoon, mutta mielenkiinto ulottui koko erikoisalalle. Anestesiologian dosentiksi Kuopion yliopistoon Heikki Hendolin nimitettiin 1995.
Heikki harrasti laskettelua, mökkeilyä, verkkokalastusta, vesihiihtoa ja juoksua. Eläkkeellä hän innostui kaukomatkailusta ja kuntosalista. Häntä kiinnosti myös ranskan kieli, sanaristikkojen ratkaiseminen samoin kuin talouselämä ja politiikka.
Rauhallisesti kotonaan pois nukkunutta Heikkiä jäivät kaipaamaan puoliso Beate, lapset Niilo, Panu, Eeva ja Henning perheineen sekä ystävät ja kollegat.