Jäsen Suom Lääkäril 2025;80:e46499, www.laakarilehti.fi/e46499

Matkaako laatupalkinto Helsinkiin, Pohjanmaalle vai Etelä-Savoon?

Laatuneuvosto valitsi hakemusten perusteella kolme ehdokasta Lääkäripäivillä järjestettävään finaaliin.

Sari Kosonen

Lääkäriliiton laatupalkinto jaetaan 27. kertaa toiminnan tuloksellisesta kehittämisestä lääkäriryhmälle, lääkärin johtamalle moniammatilliselle ryhmälle tai yksittäiselle lääkärille. Finaaliin pääsi kolme hanketta.

Oma koti kullan kallis -ohjelma, Hus Syöpäkeskus, hematologian linja

Hus Syöpäkeskuksen hematologian linjalla on kehitetty perinteistä ympärivuorokautista vuodeosastohoitoa korvaava kotihoidon toimintamalli.

Hematologisten syöpätautien intensiivinen hoito edellyttää varsinaisen sairauden lääkehoidon lisäksi tehostettua seurantaa lääkehoitojen aiheuttaman pitkän matalasoluvaiheen ajan ja runsaasti erilaisia tukihoitoja. Matalasoluvaiheella tarkoitetaan leukemian hoidon seurauksena tulevaa useampia viikkoja kestävää aikaa, jolloin potilaan tulehduspuolustus on heikentynyt valkosolujen puutteen vuoksi.

Perinteisesti nämä potilaat on hoidettu vuodeosastopotilaina niin lääkehoidon, matalasoluvaiheen seurannan kuin mahdollisten komplikaatioiden ajan. Pitkät, useiden viikkojen mittaiset osastojaksot kuormittavat potilaita ja sitovat merkittävästi henkilöstöresursseja.

Vuoden 2024 alussa käynnistetyn Oma koti kullan kallis -ohjelman tavoitteena on ollut parantaa potilaskokemusta ja vähentää ympärivuorokautisen osastohoidon tarvetta sekä kohdentaa henkilöstöresursseja päivätyöhön.

Potilas käy pumppuhoidoissa kerran vuorokaudessa uuden infuusiopussin vaihdossa osastopoliklinikalla, muutoin potilas voi olla kotona. Hoitaja on yhteydessä potilaaseen päivittäin joko puhelimitse tai potilaan kanssa sovitusti digitaalista oireseurantaa käyttäen. Kaikki hoitotoimet toteutetaan polikliinisesti joko päiväsairaalassa tai osastopoliklinikalle varatuissa tiloissa.

Toimintamalli sisältää ympärivuorokautisen valmiuden siirtää potilas viiveettä kotihoidosta suoraan osastohoitoon, jos ilmenee ongelmia.

Kotihoitopäivien lukumäärä vuonna 2024 oli 1058 eli 21,4 prosenttia kaikista hoitopäivistä. Vuoden 2025 aikana toiminta on edelleen laajentunut. Palaute potilailta on ollut kiittävää.

Toimintamallin kehittäjät arvioivat, että toimintamalli olisi laajennettavissa suoraan esimerkiksi kiinteiden syöpien puolelle. Se olisi mahdollisesti räätälöitävissä myös muille erikoisaloille.

Pohjanmaan hyvinvointialueen psykiatrian poliklinikan toiminta

Pohjanmaan hyvinvointialue kärsi psykiatripulasta vuosia. Erikoissairaanhoito toimi pitkälti ostopalvelulääkärien voimin. Keväällä 2024 aluehallintovirasto vaati toimia erikoissairaanhoitoon pääsyn parantamiseksi, koska 43 prosenttia potilaista odotti pääsyä yli kuusi kuukautta. Neuropsykiatrisiin tutkimuksiin jono oli yli kaksi vuotta.

Psykiatrian poliklinikalle tultiin lähetteellä, joita käsiteltiin lääkäri-hoitajatyöparin kesken. Poliklinikalla oli erikseen jonohoitaja. Kiireellisiä ja osastoilta avohoitoa tarvitsevia varten toimi tehostetun avohoidon ryhmä. Työryhmän tarkoituksena oli vastata hoidontarpeeseen nopeasti, mutta olla ainoastaan lyhytaikainen apu. Järjestelmään oli muodostunut sisäisiä jonoja, mikä johti hoidon aloitusten viivästymiseen. Toisaalta jo alkaneet hoitosuhteet olivat pitkittyneet.

Vuoden 2024 aikana päätettiin selkeyttää ja yksinkertaistaa mielialapotilaiden hoitoprosessia. Samalla perustasolle luotiin komplisoimattomien neuropsykiatristen oireiden tutkimusprosessi yhdessä Prima Botnia -hankkeen kanssa.

Kaikki potilaan hoidon alkamisen ja hoitoprosessin aikaiset välivaiheet karsittiin pois. Jonohoitajan tehtävä muutettiin. Nyt hoito alkaa heti.

Hoito toteutuu alusta loppuun samassa hoitotiimissä. Hoitava lääkäri ei vaihdu. Kiinteä lääkäri-hoitajamalli on koettu hyväksi. Hoitojen suunnitelmallisuus on helpompaa ja hoitojen lopettaminen näyttää onnistuvan aiempaa paremmin. Sisäisiä jonoja ei ole syntynyt.

Neuropsykiatrinen tutkimusprosessi kehitettiin perustasolle yhdessä Prima Botnia -hankkeen ja perustason mielenterveyspalveluiden kanssa. Perustasoa vahvistettiin mahdollistamalla jatkuva psykiatrin puhelinkonsultaation saatavuus.

Syyskuussa 2024 psykiatrian erikoissairaanhoitoon yli kuusi kuukautta jonottavien potilaiden osuus oli kutistunut 2,5 prosenttiin. Keväällä 2025 jonoja ei ollut lainkaan. Avohoidon toiminnan muutoksen myötä myös psykiatrian päivystys on helpottunut.

Kolonoskopian laadun kehittäminen Mikkelin keskussairaalassa

Paksu- ja peräsuolisyöpä ovat Suomessa toiseksi yleisin syöpä sekä naisilla että miehillä. Kolonoskopia on paras tapa löytää kolorektaalisyövän esiasteet ja vähentää näin syöpäkuolleisuutta. Kolonoskopian laadussa on kuitenkin suurta vaihtelua. Jopa 8,6 prosenttia kolorektaalisyövistä todetaan henkilöillä, joille on tehty kolonoskopia kolmen edeltävän vuoden aikana.

Suomessa ei toistaiseksi ole ollut kansallista suositusta kolonoskopian laadun seurannasta, eikä seurantaa ole systemaattisesti toteutettu. Myöskään Mikkelin keskussairaalan vatsaelinsairauksien tähystysyksikössä ei laadun seurantaa tehty ennen vuotta 2021. Käytössä oli ainoastaan normaali potilaspalautteisiin ja muistutuksiin perustuva palautejärjestelmä.

Tähystysyksikön kolonoskopian laadun arvioimiseksi yksikössä tehtiin vuonna 2020 retrospektiivinen selvitys, missä kerättiin ja analysoitiin sairauskertomuksista tärkeimmät kolonoskopian laatuparametrit kuuden kokeneen erikoislääkärin 450 kolonoskopiasta, kultakin lääkäriltä 50 tähystystä vuodelta 2019 ja 25 tähystystä vuodelta 2020. Vuodesta 2021 alkaen kolonoskopian laatua on seurattu tärkeimmillä mittareilla säännöllisesti.

Tärkeimmät laatuindikaattorit ovat tyhjennyksen onnistuminen, kolonoskopian ulottuvuus, adenoomien detektioaste ja potilaan kipukokemus. Seurannassa on huomattu, että erikoistuvien lääkäreiden toimenpideajat eivät ole vastanneet niille suunniteltuja vastaanottoaikoja, joten erikoistuvien toimenpideaikoja on voitu pidentää ja näin välttää kiireen tuntua ja aikataulujen myöhästymistä. Toisaalta tiettyjä toimenpideaikoja on voitu lyhentää, jolloin toimintaa on voitu tehostaa.

Yksittäisen tähystäjän laatudata on luottamuksellista, ja se on vain yksikön ylilääkärin ja tähystäjän tiedossa. Anonyymi palaute on annettu säännöllisesti sähköpostitse. Jatkossa tämä toteutuu Scopia-sovelluksen automatisoidun palautejärjestelmän kautta.

Lue lisää: ”Rohkea uusi avaus”

Kirjoittaja

Sari Kosonen


Faktat

Mikä on Lääkäriliiton laatupalkinto?

Laatupalkinto myönnetään vuosittain tuloksekkaasta toiminnan kehittämisestä lääkäriryhmälle, lääkärin johtamalle moniammatilliselle ryhmälle tai yksittäiselle lääkärille. Laatupalkinnon kokonaissuuruus on enintään 12 000 euroa, ja se jaetaan kannustuksena yhdelle taholle.

Palkittavan valinta on kaksivaiheinen. Ehdotuksia laatupalkinnon saajiksi voi esittää kehitettävästä toiminnasta vastaava lääkäri, lääkäriryhmä tai organisaatio. Ehdotukset arvioi Lääkäriliiton laatuneuvosto, joka valitsee parhaat hakemukset finaaliin.

Finaali järjestetään Lääkäripäivillä Messukeskuksessa näyttelyalueen Areenalavalla torstaina 22. tammikuuta alkaen klo 13.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030