Professori Pekka Collin menehtyi pitkäaikaisen sairauden seurauksena toukokuun lopulla Tampereella. Ypäjällä syntynyt Pekka oli kuollessaan 74-vuotias. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Loimaan yhteiskoulusta vuonna 1969 ja valmistui lääketieteen lisensiaatiksi Turun yliopistosta 1975. Lääkärinuransa hän aloitti Viialan terveyskeskuksessa, jossa hän toimi terveyskeskuslääkärinä vuosina 1975–1982.

Erikoistuttuaan sisätauteihin (1985) ja myöhemmin gastroenterologiaan (1991), Pekka teki pitkän ja merkittävän uran Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Hän työskenteli Taysissa erikoislääkärinä, osastonlääkärinä, ylilääkärinä ja vastuualuejohtajana, kunnes jäi eläkkeelle vuonna 2016.

Pekka väitteli lääketieteen tohtoriksi Tampereen yliopistossa vuonna 1994 ja hänet nimitettiin sisätautiopin dosentiksi vuonna 1998. Hän ohjasi uransa aikana 13 väitöskirjaa ja julkaisi toistasataa kansainvälistä tieteellistä artikkelia. Hänen tutkimustyönsä keskittyi erityisesti keliakiaan ja tulehduksellisiin suolistosairauksiin. Pekka oli keskeisessä roolissa siinä, että keliakian monimuotoinen taudinkuva – mukaan lukien suoliston ulkopuoliset ilmentymät – tuli tunnetuksi. Hänen pitkäaikainen panoksensa on ollut ratkaiseva siinä, että Suomessa osataan nykyään tunnistaa ja hoitaa keliakiaa tehokkaasti.

Vuonna 1996 Pekka oli päätoimittaja keliakian Käypä hoito -suosituksen laatimisessa, joka oli kaikkien aikojen ensimmäinen Duodecimin Käypä hoito -suositus Suomessa. Keliakialiiton tieteellisen asiantuntijaneuvoston jäsenenä hän vaikutti merkittävästi siihen, että keliakian liittyvä ruokavaliokorvaus saatiin käyttöön.

Vuonna 2015 tasavallan presidentti myönsi professorin arvonimen hänelle tunnustuksena merkittävästä panoksesta lääketieteeseen ja erityisesti keliakiatutkimukseen sekä alan koulutukseen.

Pekka muistetaan omistautuneena lääkärinä, tinkimättömänä tutkijana ja innostavana ohjaajana. Hänen perintönsä elää oppilaissaan, julkaisuissaan ja potilaissaan, joiden elämään hän vaikutti syvästi.

Hänet tunnettiin myös intohimoisena pyöräilijänä ja oopperan ystävänä. Taitavat verbaaliset kykynsä ja hyvä huumorintaju loistivat hänen persoonassaan.

Pekkaa jäivät kaipaamaan lapset, lapsenlapset, läheiset ja kollegat Suomessa ja ulkomailla.