Yle kirjoitti kuun alussa Vertti Heinosesta , jolla on vaikea kehitysvamma. Hän syö päivittäin psykoosi- ja masennuslääkkeitä. ”Tilanteen tekee erikoiseksi se, ettei Vertti Heinosella ole todettu mitään sairautta, jonka hoito edellyttäisi tällaisten lääkkeiden jatkuvaa käyttöä.”

Psyykenlääkkeitä määrätään Suomessa ­tuhansille kehitysvammaisille, Yle kertoi. (1) Kehitysvammalääketieteen emeritaprofessori piti tilannetta eettisesti kestämättömänä. Käytäntö ei koske ainoastaan kehitysvammaisia. Tuhannet suomalaislapset syövät psykoosilääkkeitä oireisiin, joihin niitä ei ole tarkoitettu (2).

Valmistuessani psykologiksi kuvittelin, että lääkkeitä määrättäisiin vain tarkoituksiin, joita näyttö tukee. Kentällä oppi, että näytön puute oli ani harvoin este psyykenlääkitykselle.

”Psykoosilääkkeitä niin pienelle?”

Miten tällaiseen tilanteeseen päädytään?

Uusia hoitokäytäntöjä luovat esimerkiksi johtavat asiantuntijat, jotka kertovat uusista innovaatioista alan konferensseissa. Long Play kertoi Yhdysvalloissa viitisentoista vuotta sitten pidetystä konferenssista, jossa asiantuntija kertoi uudesta keinostaan auttaa raivokohtauksia saanutta lasta: kolmen psyykenlääkkeen yhdistelmä, josta kaksi oli psykoosilääkkeitä.

Lapsi oli kaksivuotias.

Suomalainen lastenpsykiatri häkeltyi kuulemastaan. Psykoosilääkkeitä niin pienelle – ja vielä useampi?

Hän ei ollut ajatellut, että kaksivuotiaalla voisi lainkaan diagnosoida kaksisuuntaista mielialahäiriötä.

Olikohan esitelmöinyt asiantuntija­Joseph L. Biederman? Professori ­Biederman nimittäin esitelmöi ahkerasti pienten lasten hoidosta niihin aikoihin. Jos on uskominen New England Journal of Medicinen pitkäaikaista päätoimittajaa Marcia Angellia, kiitos kaksivuotiaiden psyykenlääkkeistä kuuluu ennen kaikkea Biedermanille.

Muun kuin virallisesti hyväksytyn käytön tulisi perustua hyvään tieteelliseen näyttöön. ”Näin ei näytä olevan tässä tapauksessa”, Angell kirjoitti (3). ”Biedermanin omat tutkimukset lääkkeistä, joita hän suosittelee lapsuusajan kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, olivat, ­kuten The New York Times tiivisti asiantuntijoiden näkemykset, ’niin pieniä ja löyhiä, että ne jäivät pitkälti tuloksettomiksi.’”

Vaikka Biedermanin tutkimus ei ehkä ollut vakuuttavaa, hänen vaikutusvaltansa oli. Käytännöt todella muuttuivat.

”Kiitos erityisesti hänen, jopa kaksivuotiaat lapset saavat nyt kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnooseja ja vahvoja lääkekoktaileja, joista monia lääkeviranomainen (FDA) ei ole hyväksynyt siihen käyttöön ja joista yhtäkään ei ole ­hyväksytty alle kymmenvuotiaiden hoitamiseen”, Angell kirjoittaa.

Senaattori Charles Grassleyn selvityksessä paljastui, että Biederman oli saanut lääkeyh­tiöiltä 1,6 miljoonaa dollaria konsultointi- ja puhujanpalkkioina 2000–2007. Yhtiöt valmistivat juuri niitä lääkkeitä, joita Biederman suositteli lapsille.

Rahalla muokataan tapaa, jolla lääketiedettä harjoitetaan, Angell kirjoittaa, vaikuttamalla tutkimukseen, hoitosuosituksiin ja lääkeviranomaisiin.

”Näillä keinoin lääketeollisuus on saavuttanut suunnattoman vallan lääkäreiden tapoihin arvioida ja käyttää sen tuotteita. Teollisuuden laajat yhteydet lääkäreihin, erityisesti johtaviin professoreihin arvovaltaisissa lääketieteellisissä tiedekunnissa, vaikuttavat tutkimustuloksiin, tapaan jolla lääketiedettä harjoitetaan ja jopa sen määrittelemiseen, mikä lasketaan sairaudeksi.”

British Medical Journalissa 2020 julkaistu katsaus tukee Angellin näkemystä. (4) Asiantuntijat, joilla on taloudellisia sidonnaisuuksia, päätyvät muita myönteisempiin näkemyksiin lääkkeistä ja laitteista hoitosuosituksissa, ­raporteissa, katsauksissa ja mielipidekirjoituksissa.

Biedermanit ovat lääkeyhtiöille joka pennin arvoisia, Angell kirjoittaa.