Ääniä terveydelle

Elämme parhaillaan kiihkeintä eduskuntavaalikampanja-aikaa. Ilmassa on tässä vaiheessa suuren urheilujuhlan tuntu. Perussuomalaisten kannatuksen nousu on tuonut uudenlaista jännitystä. Nähtäväksi jää millainen hallitus meille tänä keväänä saadaan ja milloin se pääsee aloittamaan toimintansa. Keskipohjanmaa-lehdessä oli kahdeksan suurimman puolueen puheenjohtajilta kysytty mm. minkä ministeriön tontilla on eniten korjattavaa tämän vaalikauden jälkeen. Heistä neljä vastasi: STM:n. Mitähän kaikkea on tulossa seuraavan neljän vuoden aikana? Terveydenhuoltolakikin tulee voimaan vasta 1.5. ja sen tuomia muutoksia omiin toimintaympäristöihimme voimme vasta arvailla.

Tuula Rajaniemi

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 14/2011 Kommentteja

Perusterveydenhuolto ei vahvistu velvoitteita lisäämällä

Perusterveydenhuollon vahvistaminen on ollut viime vuodet vahvasti esillä tehtäessä terveydenhuoltolakia ja terveydenhuollon organisaatiouudistuksia. Sitä ovat korostaneet poliitikot ja terveydenhuollon vaikuttajat puheissaan. Toimiva perusterveydenhuolto on koko terveydenhuollon kivijalka ja ilman sitä kustannukset karkaavat käsistä ja tavallinen suomalainen jää ilman tarvitsemiaan terveydenhuollon palveluja. Tämä on tunnustettu.

Helena Nukari

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 13/2011 Kommentteja

Lääkäriliiton tavoitteet hallituskaudelle 2011-2015

Alkavalla hallituskaudella keskeisimpiä haasteita ovat julkisen talouden vajeen kattaminen ja valtion velkaantumisen pysäyttäminen. Lääkäriliiton keinot näihin vastaamiseksi ovat julkisen sektorin toimintojen tehostaminen, työurien pidentäminen ja työllisyyden ja tuottavuuden parantaminen. Verotuksen on oltava työntekoa kannustavaa. Terveydenhuollon rahoitus ja palvelurakenne ajanmukaistettava

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 12/2011 Kommentteja

Ameriikan ihmemaa?

Suomen kansainvälisestä johtoasemasta taitaa olla enää jäljellä sähköisten potilaskertomusohjelmistojen osalta 100 %:n käyttöaste. Yhdysvaloissa sairaaloista vain runsas kymmenesosa ja perusterveydenhuollon yksiköistä viidesosa käyttää sähköistä potilaskertomusta. Nyt käytön leviämistä kannustetaan liittovaltion rahalla ja kilpailu ohjelmistojen välillä on kiihdyttänyt ohjelmistokehitystä. Lääkäreiden mukanaolo kehittämistyössä on jo vuosikaudet oivallettu täysin olennaiseksi.

Tinja Lääveri

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 10/2011 Kommentteja

Kuka määrää yksityislääkärin perimät palkkiot?

Lääkäriliiton yksityissektorivaliokunta piti historiansa viimeisen kokouksen 19.1.2011. Liiton uudessa organisaatiossa kaikkien lääkäriryhmien edunvalvonta-asiat keskustellaan edunvalvontajaoksessa ja alueellisissa valiokunnissa. Viisi piiriylilääkäriä, yksi jokaisella yliopistopaikkakunnalla, alkaa vetää toimintaa jaosten, valiokunnan puheenjohtajan ja liiton toimiston tuella. Valiokunnissa on mukana yksityislääkäreitä, jotka toivottavasti osallistuvat aktiivisesti keskusteluun ja tuovat yksityislääkäriasioita "pöydälle".

Marjut Laurikka-Routti

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 9/2011 Kommentteja

Lääkäreiden määrä Suomessa kasvaa

Suomessa laillistettuja lääkäreitä oli 1.1.2011 yhteensä 24 502. Heistä työikäisiä (alle 65-vuotiaat) ja Suomessa asuvia oli 19 353, joista 11 061 (57 %) oli naisia. Yhä useammat muiden EU-maiden lääkärit hankkivat laillistuksen Suomesta. Kaikki eivät kuitenkaan hakeudu tänne töihin, joten Suomessa oleva lääkärityövoima on pienempi kuin laillistettujen lääkärien määrä.

Tiina Raivo

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 9/2011 Kommentteja

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan ja itsenäisen ammatinharjoittajan toimintakertomus entiseen tapaan paperiversiona

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on aiemmin ilmoittanut Valviran ohjeistuksen mukaan, että vuoden 2010 toimintakertomustietojen palautusajankohta siirtyy ensi syksyyn. STM ja Valvira ovat kuitenkin ilmoittaneet 8. helmikuuta, että sähköisen rekisterin ja siihen liittyvän toimintakertomusosion aikataulu tulee siirtymään. Tästä johtuen vuoden 2010 toimintakertomusten keruu toteutetaankin voimassa olevalla järjestelmällä maaliskuun 2011 loppuun mennessä.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 9/2011 Kommentteja

Innokasta edunvalvontaa

On todella mukava todeta, että kollegat lähtivät suurin joukoin liikkeelle toteuttamaan Lääkäriliiton uutta alueorganisaatiota. Hakemuksia alueellisiin valiokuntiin tuli ennätysmäärä, 270 nimeä. Joukossa on mittava määrä aivan uusia kasvoja. Oli hienoa nähdä, että paikallisosastot, yksityishenkilöt ja lausunnonantajajärjestöt olivat nähneet vaivaa saadakseen väkeä liikkeelle. Myös piiriylilääkärin tehtävät kiinnostivat kollegoita läpi Suomen. Vaikuttaisi siltä, että pelkoakin herättänyt uusi tapa hoitaa asioita on saanut jäsenistön hyväksynnän - ainakin näin aluksi.

Olli Lappalainen

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 8/2011 Kommentteja
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030