"Löytyykö tästä koneesta lääkäriä?"

Lentoyhtiö Finnairin tuore toimitusjohtaja Jukka Hienonen väitti tammikuun puolivälissä MTV3:n internetsivuilla, että lääkärit välttelevät auttamistehtäviä lennoilla juridisten seikkojen vuoksi. Finnairin mukaan satunnaisesti paikalle osuneita lääkäreitä on aiempaa vaikeampi saada ilmoittautumaan auttamaan tarvittaessa. Hienosen mukaan lääkärien auttamishaluttomuus on uusi ilmiö, joka on rantautunut meille muualta.

Tanja Hannus

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 6/2006 Kommentteja

in memoriam Eero Tala 26.9.1931-20.6.2005

Turun yliopiston keuhkosairauksien emeritusprofessori Eero Otto Juhani Tala kuoli 20.6.2005 Turun yliopistollisessa keskussairaalassa pitkäaikaisen sairauden, uusiutuneen Hodgkinin lymphoman uuvuttamana. Hän oli syntynyt 26.9.1931 Kiikassa, Satakunnan-Varsinais-Suomen rintamaiden vireässä vaikutuspiirissä, runoilija Kaarlo Sarkian kotipitäjässä, ja lähti pitemmälle opintielle maatalon juuriltaan ylioppilaana Tyrvään Yhteiskoulusta 1950. Lääketieteen kandidaattitutkinto sodanjälkeisessä Suomessa oli silloin suoritettava Helsingin yliopistossa, jonka jälkeen 1953 päästiin klinikoille ns. Turun kurssina Turun lääninsairaalaan, mikä jatkoi toimintaansa yliopistollisena keskus- ja opetussairaalana. Kuvaavaa oli silloin, että jotkut kandidaatit kandiasemansa perusteella "joutuivat" Turkuun, mutta Eero, "Epi" Tala kurssinsa kärjessä pääsi Turkuun, jossa kurssien suhteellisen pienen henkilövahvuuden takia oli hyvä maine henkilökohtaisessa kädestä pitäen tapahtuvassa opetuksessa - asia, mikä viime vuosikymmenien sinänsä monipuolisessa koulutusohjelmatulvassa edelleen koetaan puutteena kliinisillä aloilla. Eero valmistui lääkäriksi 1957 Turun yliopistosta. Hänen aktiiviaikaansa kuvaa muutosten ja uudistusten virta sekä yhteiskunnassa että lääketieteessä. Suomen sairaalalaitos ja yliopistoverkko laajeni, ja koulutusohjelmia uusittiin toistuvasti lääketieteellisten tiedekuntien esitellessä uusittuja opetusmallejaan; erikoislääkärikoulutus jakaantui suppeisiin erikoisaloihin, sairaus- ja potilasvakuutukset astuivat voimaan, sairaanhoitopiirit kehitettiin - kaiken mukana tuli lopuksi slogan "löysät pois" -tehokkuusajattelu ja markkinatalousmallit. Entinen potilaskeskeisyys tuotteistettiin lääkärin edustaessa suorittavaa porrasta hallinnon hallitessa. Tätä muutosten sumaa eli myös Eero Tala kaikilla tasoilla kohotessaan 1950-luvun amanuenssuureista tieteelliseen pätevyyteen keuhkosairauksien professorina. Eeron luonteenominaisuudet olivat perusteellisuus, järjestelmällisyys, täsmällisemmän tiedon halu, tinkimätön työhön sitoutuminen, korrekti maltillisuus, kunnianhimoinenkin suoriutumishalu tutkimuksen piirissä jo kandidaattiajoista alkaen. Niinpä Eeron ensimmäinen kosketus tieteelliseen työskentelyyn tapahtui kandidaattina "skriinaten" keuhkojen pienoisröntgenkuvien tubimuutoksia työtoverinaan henkevä, kulturelli Turun kurssimme isäntä Veikko Kallio. Keuhkoaiheestahan saattoi jo silloin syntyä tiedostamaton ideaitu väitöskirjalle 15 vuotta myöhemmin. Eero Talan perehdytyskentäksi tieteelliseen työskentelyyn muodostui Farmakologian laitos 1957-62, jossa eritoten lisämunuainen oli suurennuslasin alla. Professorina toimi Aimo Pekkarinen, jonka kanssa esiintyi myös tiettyjä tieteellisiä näkemyseroja. Kokeellisesta verenpaineesta rotilla siirryttiin kortikosteroidien ja ydinhormonien metaboliaan sekä psykiatrisilla, sisätautisilla että kirurgisilla potilailla; jopa anaboliset steroidit olivat tutkimuksen kohteena. Kirurgisen traumastressin metabolia Selyen yleisen stressiteorian pohjalta avasi silloin näkemyksiä hormonaaliseen neurogeeniseen lisämunuaispohjaiseen elimistön puolustussäätelyreaktioon, mikä patogeneesi nykypäivänä on siirtynyt solutasolla pienempiin osatekijöihin solustressin proteiinikemiassa. Tästä voidaan muistaa Tyksissä 1960 sydän-keuhkokoneessa suoritetun Suomen ensimmäisen avosydänleikkauksen hormonivasteen mittaus. Myöhemminkin on nähtävissä Eeron siteet kirurgiaan, mikä juontaa juurensa ns. pitkään amanuensuuriin (6 kk) kirurgian klinikalla. Aihepiiristä julkaistiin kliiniset laajat yhteistyöt kilpirauhaskirurgiasta, sekä jo keuhkosairauksiin tähyävät astma- ja silloin - 1960 luvun lopulla - modernit isotooppisovellukset keuhkojen perfuusiosta. Keuhkokarsinooman pyörövarjoanalyysia käsitellyt väitöskirja - alitajunnassa ehkä teoreettinen ajatusyhteys edellä mainittuun 1950-luvun keuhkopienoisröntgenteemaan - valmistui 1967 Eero Talan ollessa jo lopullisessa elämäntyönsä pääpaikassa Paimion sairaalassa. Hän oli haluttu assistentti ja tieteellinen yhteistyökumppani myös sisätautien klinikassa, missä hän palveli 1964-67 yhdistäen endokrinologista ja lääkeainetuntemustaan reumapotilailla sekä bronkoskopian ja mediastinoskopian aikaisessa EKG-seurannassa. Eero Talan pätevöitymistä keuhkosairauksien professuuriin Turun yliopistossa 1968-94 edelsivät kliiniset sairaalalääkärin työt Tyksin sisätautiklinikassa ja Paimion parantolassa vuodesta 1962. Kliinisen kokemuksen lisäksi painoi valintavaa´assa monipuolinen, lähes poikkitieteellinen asiantuntemus farmakologiassa, sisätaudeissa, radiologiassa ja kirurgiassa. Kirurgista näkökulmaa tarvittiin myös myöhemmin Paimion parantolassa suoritettavien keuhkoleikkausten yhteydessä ja edelleen sairaalan muuttaessa hoitoprofiiliaan vuosien saatossa. Voittoa tuberkuloosista sai Eero seurata aktiivisesti lääkevalikoiman kehittyessä 1960-luvulta kemoterapian kombinaatiohoidoiksi. Kuitenkin hän muistutti varuillaanolosta tuberkuloosibakteerin suhteen seuraten tarkasti resistenssi- ja rokotuskysymystä kansainvälisesti ja osallistui Pohjoismaiden BCG-ohjelmaan. Lääkintöhallitus/Stakes-asiantuntijavuosia kertyi lähes neljännesvuosisata 1970-94 ja samaan kategoriaan kuuluvat pohjoismaisten keuhkosairauksien professuurien työläät täyttöprosessit ja kansainväliset tehtävät Euroopan tuberkuloosiunionissa ja tiedelehtien toimituksissa. Kunniajäsenyyslistaan Unkarin, Latinalaisen Amerikan ja Suomen keuhkolääkäriyhdistyksissä kuului vielä kutsujäsenyys Uppsalan Kuninkaallisessa tiedeyhdistyksessä. Lisää yliopistollisia velvoitteita hän täytti Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dekaanina 1983-85. Väitöskirjaohjauksien aiheina olivat mm. 1970-luvulta tuberkuloosin lohkonpoistokirurgia, bronkologinen diagnostiikka, imusolmuketuberkuloosi ja alan ongelmapotilaat - valmistuipa vielä 90-luvulla rokotusaiheinen oman tyttären Mariannan väitöskirja. Eero Tala palkittiin jo asevelvollisuusaikana Porin Prikaatin kunniaplaketilla, myöhemmin SVR I Ritarimerkillä ja TY:n ja Kunnallisliiton muistomitalilla. Hänen pitkä, jo 1958 alkanut lääketieteen opettajauransa kruunattiin opiskelijoiden valintana Vuoden Luennoitsijaksi 1994. Sotilasarvoltaan hän oli lääkintäluutnantti. Kuva EeroTalasta jäisi vajaaksi ilman kuvausta hänen osuudestaan Paimion parantolan, Alvar Aallon sairaala-arkkitehtonisen helmen, Varsinais-Suomen Tuberkuloosiparantolan kehittämisessä ja muuttamisessa yhteiskunnan nykytarpeita vastaavaksi Paimion sairaalaksi. Tuberkuloosi jäi vain osaksi hoitoarsenaalia. Rinnalle nousivat yksiköt sisä- ja reumatauteja sekä keuhko-allergia-hengityshäiriösairauksia varten ja leikkausyksiköt reuma- ja tekonivelkirurgialle kuntoutus-, fysiatria- ja kuvantamispalveluineen - kysymyksessä oli entisten tb-parantoloiden uusiutumismalli. Sairaala toimii osana Tyksin kantasairaalaa. Tämä totaalinen muutosprosessi suoritettiin useina rakennusteknisinä ratkaisuina kunnioittaen Alvar Aallon 1933 valmistunutta arkkitehtuuria sekä henkilökohtaisin kontaktein Alvar ja Elisa Aallon sekä toimistoa johtaneen Heikki Tarkan kanssa. Näistä kokemuksista oli Eerolla suunnitteilla laajalti toivottu kirjallinen tuote, sillä pieteetillä säilytettyyn parantolakokonaisuuteen käy jatkuvasti tutustumassa arkkitehteja ympäri maailmaa. Tätä vierailijavirtaa kävi Eero eläkkeelle jäätyään useasti opastamassa. Ennen sairautensa uusiutumista ehti hän vielä olla mukana esittelyartikkelien laatimisessa Tyksin Lasarettilehteen 2003. Laajempi oma esitys jäi sairauden nujertamaksi. Valokuvausharrastus jo opiskeluaikana - kamera ei ollut joka pojan kamaa 1950-luvun alussa - oli aktiivisessa työelämässä vaihtunut kuva- ja maalaustaiteen arvostamiseksi ja täydentyi vielä onnistuneeksi yhdistelmäksi Aallon valoisan funktionalismin siirtämisessä nykypolville rakennustaiteessakin. Ilahduttavana ilmiönä on vielä todettava eräs miellyttävä sosiaalisen kanssakäymisen muoto kurssimme neljän turkulaisen - Eerokin jo mielsi itsensä sellaiseksi - välillä yli 30 vuoden ajan. Sattuman oikku - suuri tuntematon johdatus - nimittäin salli pienestä, vajaan 20 hengen kurssistamme neljän - Eero, edellä mainittu Veikko Kallio ja allekirjoittaneet - valmistua samana päivänä lääketieteen lisensiaateiksi lokakuussa 1957 ja edelleen tutkimuksen tiellä onnistua toimimaan professoreina Turun yliopistossa. Tämä ryhmä puki muutamin vuosien väliajoin frakit päälleen ja kokoontui vuorotellen vaimoinemme kodeissamme verrattoman veljellisessä ilmapiirissä Veikon huolehtiessa säestyksestä pianolla ja Eeron tyttärien toimiessa korkeasti koulutettuina tarjoilijoina Paimion sattuessa pitopaikaksi. Tässä lähipiirissä Eeron tietorikasta asiaolemusta väritti ymmärtäväinen, vilkaskin ja seurallinen huumori. Eero Talan poismenon jälkeen huomaamme jälleen biologisen tiimalasin muistuttavan eletyn elämän kiireisestä sisällöstä ja ulkonaisen muutoksista, mutta myös niistä miellyttävistä tunnelmista ja analysoivista menevän-tulevan-pohdinnoista, joita saimme tapaamisissamme kokea, mutta mitkä nyt ovat kokeneet peruuttamattoman muutoksen.

Kurssitoverit Allan Aho Ja Matti Grönroos

in memoriam Jorma Kokkonen 12.8.1950-18.12.2005

Lastenlääkäri, dosentti Jorma Olavi Kokkonen menehtyi vaikeaan sairauteen 18.12.2005, 55-vuotiaana kotonaan Haukiputaalla. Hän oli syntynyt Iisalmessa, missä hän kävi myös koulunsa. Jorma Kokkonen valmistui Oulun yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta lääketieteen lisensiaatiksi 1975 ja lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi 1980. Varsin pian lisensiaatiksi valmistumisensa jälkeen hän hakeutui Oulun yliopistolliseen sairaalaan erikoistumaan lastentautien alalle ja valmistui lastenlääkäriksi 1981. Erikoislääkäriksi valmistuttuaan hän toimi apulaisopettajana ja nimitettiin Oulun yliopiston lastentautiopin dosentiksi vuonna 1983. 1980-luvun puolivälissä Jorma Kokkonen toimi noin neljä vuotta lastenlääkärinä Tansaniassa Haydomin luterilaisessa sairaalassa. Suomeen palattuaan hän jatkoi työtään Oulun yliopiston lastentautiopin apulaisopettajana ja erikoistui 1990-luvun alussa lastengastroenterologian suppealle erikoisalalle. Lääketieteen opiskelijat muistavat hänet osaavana ja pidettynä opettajana. Vuodesta 2000 lähtien hän toimi Oulun yliopistollisen sairaalan lasten ja nuorten klinikan erikoislääkärin virassa. Samaan aikaan hän jatkoi tarmokkaasti tieteellistä työtään ja perusti merkittävän tutkimusryhmän. Jorma Kokkosen tieteellinen tuotanto ylitti 100 alkuperäisjulkaisua arvostetuissa kansainvälisissä tieteellisissä sarjoissa. Erityisesti hän tutki lasten kroonisten sairauksien pitkäaikaisvaikutuksia ja lasten ruoansulatuskanavan tauteja. Lasten viivästyneen lehmänmaitoallergian aiheuttaman suolivaurion löydösten, syntymekanismien ja merkityksen kuvaaminen oli hänen merkittävimpiä tieteellisiä ansioitaan. Useat nuoret tutkijat saivat nauttia hänen innostavasta ja asiantuntevasta ohjauksestaan väitöskirjatöitään tehdessään. Jorma Kokkonen tunnettiin hyvin potilaistaan huolehtivana, empaattisena lääkärinä. Työyhteisössä hän oli kollegojen arvostama, humaani persoona, jota oli helppo lähestyä. Hänellä oli aina positiivinen, kannustava suhtautuminen työtövereihin. Hänelle oli tärkeää kehittää työyhteisön toimintatapoja ja yhteisöllisyyttä. Hänen johtamansa lastengastroenterologinen moniammatillinen tiimi toimi esimerkillisesti. Jorma Kokkoselle perhe oli hyvin tärkeä. Hän harrasti tanssia puolisonsa Eeva-Riitan kanssa. Lisäksi luonnossa liikkuminen sekä Lions-toiminta olivat lähellä hänen sydäntään. Jorma Kokkosta jäivät aviopuolison, neljän lapsen ja kahden lapsenlapsen lisäksi kaipaamaan laaja joukko ystäviä ja työtovereita. Jorma Kokkosen muistoa voi kunnioittaa tukemalla tansanialaisen orpokodin toimintaa Jorma Kokkosen muistorahaston kautta, Nordea 110735-381383.

Marjatta Lanning, Kirjoittaja On Jorma Kokkosen Pitkäaikainen Työkaveri.

Fysioteekki pistää liikkumisreseptin toimimaan

Karjaalla Folkhälsanin lääkärien määräämät liikkumisreseptit ovat tehokkaassa käytössä. Reseptin kanssa mennään apteekkia vastaavaan fysioteekkiin. Fysioterapeutti Pirjo Laatikainen-Bergstöm uskoo, että usein vain lääkärin sana on kyllin painava, jotta asiakas on valmis muuttamaan liikkumistottumuksiaan. Lääkäri Susanna Melkas taas uskoo, että vain fysioteekki tuo reseptille käyttöä.

Tanja Hannus

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 5/2006 Kommentteja

Viihdyttäminen opetuksessa - turhuutta vai tärkeä mauste?

Lähtökohdat Huumoria ja opettajan innostavaa käytöstä on kirjallisuudessa pidetty oppimisprosessia hyödyttävänä tekijänä. Sitä on kuitenkin tutkittu aikuisopetuksessa niukasti kvantitatiivisin menetelmin eikä lääketieteen opetuksessa lainkaan. Menetelmät Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa kysyttiin ensin 29 opettajalta vapaamuotoisesti, miten he käsittivät viihdyttämisen opetuksessa. Saatujen kvalitatiivisten vastausten pohjalta luotiin 20-osioinen kyselylomake, jonka täytti 75 opettajaa ja 250 opiskelijaa. Tulokset Kyselylomake toi esiin neljä viihdyttämisen ulottuvuutta: huumori, totisuus, esitystekniikan käyttö sekä oppimisen ja viihteen vastakohtaisuus. Vastaajat pitivät yleisesti viihdyttämistä positiivisena asiana, joskin oppiminen oli kaikille tärkeämpää. Miesten ja naisten arvostusten erot olivat vähäiset, mutta naisopettajat katsoivat innostuneen ilmapiirin parantavan oppimista. Opiskelijat arvostivat viihdyttämistä selvästi enemmän kuin opettajat ja kokivat oppivansa paremmin opettajan ollessa viihdyttävä. Samoin he näkivät monipuolisten opetusmenetelmien lisäävän kiinnostusta opetukseen. Päätelmät Tulosten mukaan viihdyttämistä arvostetaan huomattavasti lääketieteen opetuksessa, ja opiskelijat kokivat sen myös parantavan oppimista. Tulokset ovat pääosin samansuuntaiset kuin aikaisemmissa kansainvälisissä tutkimuksissa. Ne olisi hyvä ottaa huomioon opettajien koulutuksessa.

Markku Kaipainen, Ulla Broms, Helka Hosia-Randell, Maria Söderlund-Venermo, Marit Granér, Pertti Heikman, Harri Öistämö

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 4/2006 Kommentteja

UEMS - erikoislääkärien eurooppalaista edunvalvontaa

Euroopan erikoislääkäriliitto (UEMS) antoi vuosikokouksessaan loppuvuodesta Münchenissä tunnustuksen EU:n uuden tutkintojen tunnustamisdirektiivin muokkaamiseksi tehdystä työstä viimeisten kolmen vuoden aikana. Lopputulos on lääkärikunnan kannalta varsin myönteinen. Hannu Halilan kausi järjestön puheenjohtajana päättyi vuoden 2005 lopussa, uudeksi puheenjohtajaksi valittiin kardiologi Zlatko Fras Sloveniasta.

Hannu Halila

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 4/2006 Kommentteja
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030