Viihdyttäminen opetuksessa - turhuutta vai tärkeä mauste?
Lähtökohdat Huumoria ja opettajan innostavaa käytöstä on kirjallisuudessa pidetty oppimisprosessia hyödyttävänä tekijänä. Sitä on kuitenkin tutkittu aikuisopetuksessa niukasti kvantitatiivisin menetelmin eikä lääketieteen opetuksessa lainkaan. Menetelmät Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa kysyttiin ensin 29 opettajalta vapaamuotoisesti, miten he käsittivät viihdyttämisen opetuksessa. Saatujen kvalitatiivisten vastausten pohjalta luotiin 20-osioinen kyselylomake, jonka täytti 75 opettajaa ja 250 opiskelijaa. Tulokset Kyselylomake toi esiin neljä viihdyttämisen ulottuvuutta: huumori, totisuus, esitystekniikan käyttö sekä oppimisen ja viihteen vastakohtaisuus. Vastaajat pitivät yleisesti viihdyttämistä positiivisena asiana, joskin oppiminen oli kaikille tärkeämpää. Miesten ja naisten arvostusten erot olivat vähäiset, mutta naisopettajat katsoivat innostuneen ilmapiirin parantavan oppimista. Opiskelijat arvostivat viihdyttämistä selvästi enemmän kuin opettajat ja kokivat oppivansa paremmin opettajan ollessa viihdyttävä. Samoin he näkivät monipuolisten opetusmenetelmien lisäävän kiinnostusta opetukseen. Päätelmät Tulosten mukaan viihdyttämistä arvostetaan huomattavasti lääketieteen opetuksessa, ja opiskelijat kokivat sen myös parantavan oppimista. Tulokset ovat pääosin samansuuntaiset kuin aikaisemmissa kansainvälisissä tutkimuksissa. Ne olisi hyvä ottaa huomioon opettajien koulutuksessa.
Viihdyttäminen opetuksessa on paljolti sitä, miksi opiskelijat ja opettajat sen määrittelevät. Tässä artikkelissa viihdyttämisellä tarkoitetaan luento-opetuksessa käytettyjä keinoja opetuksen rikastuttamiseksi. Näitä ovat mm. uudet audiovisuaaliset menetelmät ja opettajan viihdyttävä käytös. Huumorin käyttöä opetuksessa on pidetty kirjallisuudessa oppimista tukevana asiana, mutta viihdyttämistä ei kokonaisuutena ole tutkittu. Aikuisopetuksesta on julkaistu niukasti viihdyttämistä koskevia kvantitatiivisia tutkimuksia (1,2,3). Viihdyttämisen muita ulottuvuuksia kuin huumoria ja opettajan käytöstä ei juurikaan ole aikuisopetuksessa selvitetty. Tämän takia Helsingin yliopiston yliopistopedagogiikan kurssilla olleet kirjoittajat näkivät tarpeelliseksi selvittää viihdyttämisen merkitystä lääketieteen opetuksessa. Tietoa aikaisemmista tutkimuksista haettiin EBSCO-, Medline- ja Scirus-tietokannoista (hakusanat "teaching and learning and entertainment or humo(u)r"). Huumoria opetuksessa on aikaisemmin analysoitu ja mitattu laadullisen tutkimuksen menetelmin (1,3) ja kyselyllä (2). O'Dea (4) toteaa, ettei opettajan tärkeimpänä tehtävänä ole viihdyttää opiskelijoita, vaan pitää yllä kiinnostusta opetettavaan aiheeseen ja tukea heitä joustavasti oppimisen eri vaiheissa. Byrant kollegoineen (1) havaitsi selvityksessään, että opiskelijat pitivät huumoria käyttäviä miesopettajia hyvinä opettajina. Naisopettajien huumorin käyttö opetuksessa alensi heidän arvostustaan opettajina. Ylipäätään huumoria pidettiin opetuksen kannalta edullisena. White (2) lähetti huumorin käyttöä koskevan Likertin asteikkoa käyttävän kyselyn 11 amerikkalaisen yliopiston opiskelijoille ja opettajille. Mielenkiinnon kohteena oli huumorin merkitys mm. stressin lievittäjänä, tarkkaavaisuuden lisääjänä ja hyvän oppimisilmapiirin luojana. Vastaajat suhtautuivat hyvin myönteisesti huumorin käyttöön näillä alueilla. Opettajien vastaukset olivat myönteisemmät kuin opiskelijoiden. Ainoastaan huumorin käyttöön kiusallisten tilanteiden selvittämisessä suhtauduttiin kielteisesti. Muita osa-alueita kuin huumoria ja opettajan käyttäytymistä koskevia tutkimuksia ei löydetty. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää 1) viihdyttämisen ulottuvuuksia lääketieteen luento-opetuksessa, 2) voidaanko viihdyttämisen arvostamista opetuksessa mitata, 3) opiskelijoiden ja opettajien suhtautumista viihdyttämiseen ja 4) viihdyttämisen yhteyttä rasitukseen opetuksessa.
Aineisto ja menetelmät
Lomakkeiden jakamista varten otettiin yhteyttä vuosikurssien 3-6 opettajiin, ja myös heitä itseään pyydettiin täyttämään lomake. Osa opettajista oli tiedekunnan ulkopuolisia vierailevia opettajia ja osa opiskelijoista lääketiedettä sivuaineenaan opiskelevia. Kaikkiaan jaettiin 462 lomaketta: 337 opiskelijoille ja 125 opettajille. Kursseilla olevista opiskelijoista lomakkeen palautti noin 70 % ja opettajista 60 %. Vastanneista noin 3/4 oli opiskelijoita ja 2/3 naisia (taulukko 1). Opettajien sukupuolijakauma oli tasainen, ja opiskelijoilla se vastasi lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden yleistä jakaumaa. Suurin osa opiskelijoista oli perusvaiheessa ja koko aineistosta suurin osa lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoita. Vastaavasti vain harva opettajista oli muualta kuin lääketieteellisestä tiedekunnasta. He olivat useimmiten vierailevia luennoitsijoita. Parhaiten tavoitettiin 4. vuosikurssin opiskelijoita (76,6 %). Opettajien ja opiskelijoiden keskimääräinen ikäero oli 18,8 vuotta. Kyselylomakkeen sisäinen konsistenssi (yhteisriippuvaisuus) testattiin Cronbachin alfa-menetelmällä. Koko aineistolla, opiskelijoilla ja opettajilla voitiin todeta kyselyn muodostavan yhtenäisen viihdyttämisen arvostusta kuvaavan asteikon, jolla on riittävä sisäinen konsistenssi opiskelijoilla, opettajilla ja koko aineistossa (Cronbachin alfa 0,837 - 0,852). Tässä suhteessa kysely toimi parhaiten opiskelija-aineistossa. Minkään erillisen kysymyksen pois jättäminen ei olennaisesti parantanut asteikon sisäistä konsistenssia. Viihdyttävyyden ulottuvuuksia selvitettiin eksploratiivisella faktorianalyysillä käyttäen suurimman todennäköisyyden ekstraktiomenetelmää ja varimax-rotaatiota. Eri osioiden tuloksia selvitettiin jakaumien tarkastelulla ja ryhmäeroja testattiin yleisen lineaarisen mallin monimuuttuja-analyysillä. Yleistä lineaarista mallia käytettiin vertailussa ryhmien suuren kokoeron takia. Tilastollisena ohjelmana oli SPSS:n versio 11.01.Tulokset
Koko asteikon keskiarvon mukaan viihdyttävyys nähtiin koko aineistossa keskimäärin positiivisena, olipa kysymys laadittu viihdyttämiseen nähden positiiviseksi tai negatiiviseksi (taulukko 3). Pelimäisiä opetusohjelmistoja vierastettiin, muuten monipuolista opetustekniikkaa arvostettiin. Oppimista pidettiin selvästi viihdyttämistä tärkeämpänä, olipa kysymys laadittu viihdyttämiseen nähden positiivisesti tai negatiivisesti. Viihdyttämistä ei selvästi koettu rasitustekijänä opetuksessa. Opiskelijat arvostivat koko asteikolla mitattua viihdyttävyyttä enemmän kuin opettajat (taulukot 4 ja 5). Miehet arvostivat kolmessa kysymyksessä naisia enemmän huumoria, mutta koko asteikolla eroja ei muodostunut. Opiskelijat arvostivat opettajia enemmän huumoria ja viihtyvyyttä viidessä ja viihteellisiä opetusmenetelmiä kahdessa kysymyksessä. Opiskelijat myös katsoivat opettajia enemmän monipuolisten opetusmenetelmien lisäävän kiinnostusta opetukseen. Opettajat, erityisesti naiset, katsoivat muita enemmän innostuneen ilmapiirin parantavan oppimista.Pohdinta
Kaikki kyselyyn vastanneet arvostivat viihdyttämistä opetuksessa. Erot suhtautumisessa viihdyttämiseen olivat sukupuolten välillä vähäisiä; miehillä ero saattaa johtua sukupuoleen liittyvän kulttuurin vaikutuksesta. Opiskelijat arvostivat viihdyttävyyttä selvästi opettajia enemmän: osa erosta voisi johtua iästä ja siten liittyä sukupolvieroon. Opetuksen totisuutta eli viihdyttämisen vastaisuutta vierastettiin voimakkaasti, mikä puhuu sen puolesta, että viihdyttämistä arvostettiin ja pidettiin tärkeänäkin. Voisi olettaa, ettei tylsää opetusta kukaan haluaisi seurata tai sellaista antaakaan. Teknisesti monipuolista opetusta arvostettiin, eikä ryhmäeroja tässä suhteessa ilmennyt. Kaikki siis halusivat opetukseen elävyyttä ja näyttävyyttä. Oppimisen ja viihdyttämisen välisessä ristiriidassa asetuttiin selvästi oppimisen puolelle - kukapa luennolle vain viihtymään tulisi. Alun odotuksista poikkeavasti viihdyttämistä ei koettu rasitteeksi, vaan yleensä ottaen positiivisena asiana. Opiskelijat eivät ole lääketieteen opetuksessa kokeneet liikaa viihdyttävyyttä, eivätkä opettajatkaan ole ottaneet asiasta liiallisia paineita, mikä olikin odotettavissa. Etenkin naisopettajat pitivät innostunutta ilmapiiriä oppimista parantavana asiana: heille virikkeellisyys on siis merkittävä asia oppimisen kannalta. Tulokset olivat huumorin osalta muuten samankaltaiset kuin aikaisemmissa kansainvälisissä tutkimuksissa (1,2,3), mutta niistä poiketen opettajat arvostivat huumoria vähemmän kuin opiskelijat (2). Ehkä tämä johtuu siitä, että siteeratut tutkimukset on tehty Yhdysvalloissa, jossa yleinen kulttuuri suosii viihteellisyyttä. Oppilaiden viihtyvyyteen kiinnitetään siellä myös paljon huomiota, koska siellä opettajien tehtävänä on houkutella keskenään kilpaileviin oppilaitoksiin opiskelijoita. Opiskelun ja viihdyttämisen väliseen ristiriitaan suhtauduttiin O'Dean esittämien kommenttien mukaisesti: tärkein tehtävä opetuksessa ei ole viihdyttäminen tai viihteellisyys (4). Opettajan rentoa käytöstä arvostettiin, samoin kuin aikaisemmissa tutkimuksissa, mutta niissä havaittuja sukupuolieroja ei tullut esiin (1,3), mikä ehkä sekin on kulttuurikysymys. Uutta tietoa saatiin aikaisemmin tutkimattomista viihdyttämisen ulottuvuuksista, kuten opetustekniikoiden käytöstä ja opetuksen totisuudesta. Aineistoa ei otannan kannalta suunniteltu täysin kattavaksi, siinä ei pyritty johonkin tiettyyn osuuteen todellisista opettaja- ja opiskelijamäärästä, eikä suunniteltu ryhmien välisiä painotuksia. Prekliinisistä opiskelijoista ja opettajista suurin osa jäi pois. Tämä saattaa rajoittaa tulosten edustavuutta. Lomakkeiden palautusprosentti oli tyydyttävä opettajien ja hyvä opiskelijoiden osalta. Määrällisesti aineisto oli kuitenkin kohtalaisen suuri. Myöskään mittausinstrumenttia ei ole riittävästi validoitu erilaisilla laajoilla aineistoilla. Tehdyn pilotinomaisen tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että viihdyttämisestä lääketieteen luento-opetuksessa saatu kuva ja sitä voidaan mitata. Selvitys on kansainvälisestikin lähes ainutlaatuinen ja löydöksiltään merkittävä. Positiiviseksi koetun viihdyttämisen ja oppimisen välistä todellista yhteyttä ei tässä tutkimuksessa voitu selvittää. Voi hyvinkin olla, että opiskelijat vain luulevat viihdyttävän opetuksen vaikuttavan positiivisesti oppimiseen. Tulosten perusteella näyttää, että ainakin lääketieteen luento-opetuksessa olisi hyvä viljellä huumoria ja liittää siihen muitakin viihdyttäviä elementtejä. Opettajan rento käytös ja rikkaan audiovisuaalisen tekniikan käyttö on opiskelijoiden mielestä suotavaa. Viihdyttämisellä on positiivisia vaikutuksia oppimisilmapiiriin ja todennäköisesti myös oppimiseen. Näitä seikkoja olisi hyödyllistä tuoda esiin opettajien koulutuksessa. Viihdyttäminen lääketieteen opetuksessa ei mitä ilmeisimmin ole turhaa, vaan tärkeä mauste, kunhan siitä ei tehdä pääasiaa. Laajemmalla tutkimuksella voitaisiin kehittää edelleen tässä tutkimuksessa käytettyä kyselylomaketta ja selvittää, pitävätkö saadut tulokset paikkansa yleensäkin aikuisopetuksessa. Olisi myös tärkeää tutkia suoremmin viihdyttävyyden ja oppimisen välistä yhteyttä.- 1
- Byrant J, Comisky PW, Crane JS, Zillmann D. Relationship between college teachers' use of humor in the classroom and students' evaluations of their teachers. J Educational Psychology 1980;72:511-9. 2 White GW. Teacher's report of how they used humor with students perceived use of such humor. Education 2001;122:337-47. 3 Gorham J, Christophel DM. The relationship of teachers' use of humour in the classroom to immediacy and student learning. Communication Education 1990;39:46-62. 4 O'Dea JW. Teaching as entertainment: a comment on a 20th century phenomenon. Education Canada 1993;33:24-9.
