In memoriam Mauri J. Mattila 16.12.1930-8.11.2005
Maamme kliinisen farmakologian, erityisesti kliinisen psykofarmakologian ja liikennelääketieteen tutkimuksen perustaja, Helsingin yliopiston farmakologian emeritusprofessori Mauri Jalmari Mattila kuoli Helsingissä marraskuun 8. päivänä 2005. Mauri Mattila oli syntynyt Mynämäellä joulukuun 16. päivänä 1930. Hän suoritti ylioppilastutkinnon v. 1950 Turun suomalaisessa yhteiskoulussa. Suoritettuaan ensin farmaseutin tutkinnon v. 1954 hän ryhtyi opiskelemaan lääketiedettä ja valmistui lääketieteen lisensiaatiksi Helsingin yliopistosta 1961. Mauri toimi jo opiskeluaikanaan Helsingin yliopiston farmakologian laitoksella assistenttina. Siten olikin luonnollista, että hän teki elämäntyönsä nimenomaan lääketutkimuksen alueella. Hän väitteli lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi nikotiinin ja sen johdosten farmakologiasta 1963, eli varsin pian valmistumisensa jälkeen. Työssään hän käytti taitavasti klassisen farmakologian keinoja ja kuvasi mm. nikotiinin kipua lievittävän vaikutuksen. Väitöstyönsä ansiosta hän sai kutsun esitelmöimään Nobel-palkitun Ulf von Eulerin järjestämään symposiumiin Tukholmaan ja jatkamaan tutkimustaan Virginian yliopistoon Yhdysvaltoihin. Yhdysvaltoihin hän ei kuitenkaan lähtenyt, mutta opintomatkat Lontooseen King's Collegeen, University Collegeen ja Hammersmithin sairaalaan avasivat Mauri Mattilalle ovet kliiniseen farmakologiaan, josta tuli jatkossa hänen ominta tutkimusaluettaan. Hän toimi aluksi Helsingin yliopistossa farmakologian assistenttina ja apulaisopettajana. Vuonna 1968 hänet nimitettiin farmakologian apulaisprofessoriksi ja v. 1974 henkilökohtaiseksi ylimääräiseksi farmakologian professoriksi Helsingin yliopiston farmakologian ja toksikologian laitokselle. Tästä virasta hän jäi eläkkeelle vuonna 1995. Hän hoiti useaan otteeseen myös kliinisen farmakologian professuuria. Mauri Mattila julkaisi yli 300 alkuperäistyötä ja katsausta, joista suurin osa käsitteli kliinistä farmakologiaa. Hän ohjasi 20 väitöskirjaa, jotka ilmestyivät 25 vuoden aikana. Yksi Maurille erityisen läheiseksi tullut opiskelija oli Markku Linnoila, joka väiteltyään teki yhden suurimmista suomalaisista tutkijaurista Yhdysvalloissa edeten liittovaltion alkoholitutkimuslaitoksen kliiniseksi johtajaksi ja jatkaen myös psykofarmakologista tutkimusta aina ennenaikaiseen kuolemaansa v. 1998 saakka. Linnoilan väitöskirja vuodelta 1974 oli ensimmäinen kliinisen psykofarmakologian alalta Mattilan laboratoriosta. Väittelijöiden joukossa on useita muitakin tunnettuja farmakologeja, klinikkoja ja tutkijoita, jotka saivat koulutuksensa aikana kokea usein vaativan ja tinkimättömän ohjaajan rohkaisevia neuvoja siitä, miten kaikki vaikeudet ovat voitettavissa. Tämä on auttanut oppilaita menestymään ja jatkamaan erilaisissa tehtävissä, joissa analyyttinen ajattelu ja päättely on ollut välttämätöntä. Maurilla oli aina aikaa nuorten tutkijoiden, muidenkin kuin omien oppilaidensa, kädestä pitäen ohjaamiseen. Hän oli kävelevä, uskomattoman muistin omaava "farmakologian sanakirja", mikä ominaisuus perustui laajaan kiinnostukseen, asioiden ajattelemiseen ja luetun omaksumiseen. Länsisuomalaisuutta Maurissa edusti niukahko, mutta ystävällinen ja asiallisen täsmällinen puhetapa. Tiukasti asiallisten tieteellisten tekstien kirjoittamisen lisäksi hänellä oli harvinaislaatuinen taito laatia hauskoja riimitettyjä runoja tiedeyhteisön epävirallisempiin tilaisuuksiin. Mauri Mattilan tieteelliselle ajattelulle oli ominaista psyykenlääkkeiden vaikutusten jakaminen eri osiin, mihin vaikutuskohtien eli reseptorien monimuotoisuus, niiden alatyypitys, alkoi antaa enenevästi mahdollisuuksia molekyylibiologisen reseptoritutkimuksen edistyessä 1980- ja 1990-luvuilla. Omia, ihmisillä tehtyjä psykomotorisia lääkeainetutkimuksiaan Mattila itse vaatimattomasti kuvasi seuraavasti: "vaikka tämänkaltaiset tutkimukset eivät yllä eleganttien invasiivisten eläintöiden tasolle, ne ovat ihmiskokeina käytäntöön relevantteja kunhan metodit ovat osuvia ja tulosten tulkinta rehellistä". Edelleenkin tarvitsemme tutkimusta kaikilla tasoilla, unohtamatta ihmisillä tehtävää kokeellista tutkimusta, oli Mattilan viesti oppilailleen. Mattilan psykomotorinen laboratorio, joka tutki lääkeaineiden ja alkoholin vaikutuksia ja yhteisvaikutuksia ihmisen ajokykyyn ja psykomotoriseen suoritukseen, saavutti kansainvälistä mainetta ja johti Mattilan pitkäaikaiseksi jäseneksi (1975-1997) kansainväliseen komiteaan alkoholin, lääkkeiden ja liikenteen turvallisuudesta (ICADTS). Liikennelääketieteellinen tutkimus käynnistyi 1970-luvun alussa Teknillisen korkeakoulun professorin Sauli Häkkisen kanssa ja v. 1985 käyttöön saatiin tietokoneistettu autollaajon simulaattori. Koejärjestely salli ainutlaatuisen tarkan tiedon keräämisen toimintaan vaikuttavista lääkkeistä objektiivisin testein, ja tutkimustuloksilla oli miltei suoraa merkitystä käytännön elämään ja liikennekäyttäytymiseen. Mauri Mattila johti v. 1983 Helsingin yleisurheilun maailmanmestaruuskisojen antidoping-valvontaa, ja oli siten ensimmäisiä antidoping-lääkäreitä maassamme. Mauri opetti Helsingin yliopistossa yli kolmen vuosikymmenen ajan lääketieteen opiskelijoille farmakologiaa. Tämän ohella hän aloitti v. 1976 lääke-esittelijöiden farmakologian peruskoulutuksen yhteistyössä lääketuojien ja lääketietokeskuksen kanssa. Kaikessa hänen opetuksessaan leimaa-antavana oli selkeä tieteellinen lähtökohta. Tämä loi arvostusta sekä hänen edustamalleen tutkimussuunnalle että lääkealalle kokonaisuudessaan. Mattila toimi pitkään lääketeollisuuden asiantuntijatehtävissä ja oli erinomainen esitelmöitsijä lukuisissa koulutustilaisuuksissa. Hän toimi myös monissa lääketieteellisen tiedekunnan ja yliopistosairaalan luottamus- ja asiantuntijatehtävissä. Hän oli Suomen farmakologiyhdistyksen ja Suomen kivuntutkimusyhdistyksen kunniajäsen ja hän sai vuonna 1993 Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan 1. luokan ritarin kunniamerkin. Mauri Mattila on keskeisesti vaikuttanut myös viralliseen lääkevalvontaan Suomessa. Kun Suomessa vuonna 1964 ryhdyttiin rekisteröimään lääkkeitä, kukapa muu toimi lääkintöhallituksen lääkeainetoimikunnan ainoana farmakologi-asiantuntijana kuin dosentti Mauri Mattila. Nimenomaan hän loi silloiselle lääkkeiden rekisteröinnille perusteet, jotka lääkeainetoimikunnan muiden jäsenten ja myös Maurin varamiehen ja seuraajan oli helppo hyväksyä. Hänen o.t.o. suorittamansa työn, josta korvaus oli vaatimatonta, valtavuutta kuvaa se, että vuosina 1964-1967 myyntiluvan sai noin 4 500 lääkevalmistetta. Vuonna 1967 perustettiin sivutoiminen farmakologiylilääkärin virka, jota hän hoiti parin vuoden ajan. Nykyisin Suomessa on käytössä noin 3 500 lääkevalmistetta ja myyntilupahakemuksia käsittelemässä useita farmakologiylilääkäreitä. Mauri Mattilan ajattelussa ja kirjoituksissa tuli esiin laaja-alaisuus ja tinkimättömyys totuuden suhteen. Hänen ahkeruutensa oli esimerkkinä sekä työtovereille että oppilaille. Itse asiassa hän teki useita elämäntöitä. Niistä tärkeimpiä olivat yliopistollinen opetus ja tutkimus, lääkealan viranomaistoimenpiteiden luominen, sekä lääketeollisuuden asiantuntijatehtävät ja henkilökunnan farmakologian koulutus. Työn vastapainona olivat perhe, maalaustaide ja liikunta, sekä juokseminen että hiihtäminen. Me Maurin ystävät, oppilaat ja työtoverit jäämme lämmöllä kaipaamaan suurta ja monitaitoista suomalaista farmakologia.
