Helsinki

Kokoomus

Sirpa Asko-Seljavaara
Maaret Castrén
  • toimialajohtaja, professori
  • akuuttilääketieteen, anestesiologian erikoislääkäri, lääketieteen opetuksen maisteri

Haluan edistää näitä asioita:

  • Toimiva terveydenhuolto vahvistamalla perusterveydenhuoltoa ja hoitamalla potilaat oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ambulanssityö on antanut kokemusta helsinkiläisten arjesta. Yhteispäivystysten johtajana tiedän, mitkä asiat eivät toimi.
  • Osaava ja hyvinvoiva henkilökunta antamaan potilaan tarpeista lähtevää hoitoa.
  • Arvokas vanhuus tuomalla tarvittavat palvelut vanhuksen luo. Vanhusväestö ei ole uhka vaan onnistuminen.
  • Syrjäytymistä ehkäistään antamalla oppia ja riittävät eväät elämään. Neljän erilaisen oppijan äitinä olen nähnyt miten hyvä itsetunto ja tuki on mahdollistanut heidän kasvunsa pärjääviksi aikuisiksi.
Sami Heistaro
  • LT, terveydenhuollon erikoislääkäri, MBA

Haluan tehdä Helsingin sote-palveluista toimivampia ja paremmin saatavia. Hoitosuhteiden jatkuvuus ja henkilöstön työhyvinvointi ovat niin potilaiden kuin ammattilaisten kannalta avainkysymyksiä. Nuorille kollegoille on taattava seniorituki. Koronan aiheuttaman mittavan hoito- ja palveluvelan purkamisessa on hyödynnettävä tehokkaasti myös kolmannen ja yksityisen sektorin toimijoita palveluiden saatavuuden parantamiseksi.

Helsinki on kansainvälinen yliopistokaupunki sekä tieteen ja koulutuksen tyyssija, ja tätä tulee kaikin tavoin edistää ja hyödyntää. Helsingin pitää tarjota toisaalta vapautta tehdä ja toisaalta huolenpitoa sitä tarvitseville. Ongelmien ennaltaehkäisy ja varhainen tuki on viisautta.

www.heistaro.fi

Maritta Hyvärinen
  • ylilääkäri
  • geriatrian erikoislääkäri, eMBA

Olen helsinkiläinen Kokoomuksen varavaltuutettu, jäsenenä HYKS-lautakunnassa ja sosiaali- ja terveyslautakunnassa. Minulla on kokemusta erilaisista lääkärintehtävistä perusterveydenhuollossa, koulutuksesta, hallinnosta ja yhteistyöstä erikoissairaanhoidon kanssa. Perusterveydenhuollon lääkärivajeeseen on puututtava palkkausta korjaamalla, työtehtäviä keskittämällä osaamisen ja koulutuksen mukaan eri ammattiryhmille ja koulutusta turvaamalla. Potilaiden pääsy oikea-aikaisesti oikeaan hoitopaikkaan tulee turvata. Terveydenhuollon päätöksentekoon tarvitaan vankkaa osaamista.

Kristillisdemokraatit

Terhikki Lange
Kaija Lehtinen
Pekka Reinikainen
  • LL, Montpellier 1976

Perusterveydenhuolto toimivaksi.

Perussuomalaiset

Rauli Franssila
  • apulaisylilääkäri, reservin lääkintäluutnantti
  • lääketieteen tohtori (virusimmunologia), Helsingin yliopisto, LL ja sisätautien erikoislääkäri, Helsingin yliopisto

Vaaliteesit:

  1. Vantaanjoki vapaaksi!

Vantaanjoesta saadaan uudelleen erinomainen meritaimen- ja lohijoki kunhan pahin nousueste eli Vanhankaupunginkosken pato puretaan.

  1. Maskiton on vastuuton

Maski hillitsee koronavirusta. Täten maskiton on epidemian riehuessa vastuuton: hän ei välitä itsestään ja vaarantaa muut. Helsingin kaupungin tulee tuoda selkeämmin esiin tämä muiden vaarantaminen.

  1. Potilastietojärjestelmät!

Potilastietojärjestelmää hankittaessa on valittava potilastyötä nopeuttava, helppokäyttöinen vaihtoehto. Väärä hankinta tulee pidentämään hoitojonoja ja aiheuttaa vältettävissä olevaa turhautumista.

Tapio Kalema

RKP/SFP

Laura Finne-Elonen
Nora Grotenfelt
  • ylilääkäri
  • lääketieteen tohtori, yleislääketieteen erikoislääkäri

Helsingin on tarjottava jokaiselle asukkaalleen mahdollisuus kehittyä parhaaksi versioksi itsestään. Tärkeimmät asiat tämän mahdollistamisessa ovat laadukas terveydenhuolto ja korkeatasoinen koulutusjärjestelmä. Minulle tärkeitä teemoja ovat myös monimuotoisuus ja se, että kunnianhimoisen ilmastopolitiikan avulla tavoittelemme yhdessä hiilineutraalia Suomea vuonna 2035. 

Miltä tämä sinusta kuulostaa? Jos sinustakin ilmiselvältä ja tavoittelemisen arvoiselta, niin käytäthän ääntäsi!

Lue lisää:
www.noragrotenfelt.fi
www.facebook.com/GrotenfeltNora
www.twitter.com@GrotenfeltNora
www.linkedin.com/in/nora-grotenfelt-3aaa282/
RKP:n kotisivut: www.sfp.fi/fi/etusivu/

Kristian Wahlbeck
  • kehitysjohtaja, tutkimusprofessori
  • psykiatrian dosentti

Olen mukana kuntavaaleissa kaupunkilaisten mielen hyvinvoinnin puolesta. Mielenterveys rakentuu kaupungissa vuorovaikutus- ja vaikuttamismahdollisuuksista, harrasteista, kulttuurista ja ympäristöstä. Ajan kaupunkisuunnittelua kaupunkilaisten ehdoilla, hiilineutraalia rakentamista, lähiluonnon ja sen monimuotoisuuden suojelua ja lasten oikeuksia.

Det psykiska välbefinnandet byggs upp när staden stöder växelverkan mellan stadsborna, erbjuder möjligheter till meningsfull påverkan och lättillgänglig fritidsverksamhet, stadskultur och en rik stadsmiljö med parker och närhet till natur. Jag har gått min skola i stadsaktivism i försvaret av Lappviken som ett öppet område för psykisk hälsa ur natur och kultur.

SDP

Jonne Juntura
  • LL

Tärkeimmät tavoitteeni kaupunginvaltuustossa ovat terveyskeskusten korjaaminen ja mielenterveyspalvelujen uudistaminen. Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut tulevat mullistumaan lähivuosina, kun useita jättimäisiä sotekeskuksia avataan ja pienet paikalliset terveysasemat suljetaan. Tämä ei saa huonontaa terveyspalvelujen saatavuutta tai laatua. Juuri nyt erityisesti mielenterveyspalvelujen kysyntä on ennätyksellisen suurta, mutta edelleen vain harva saa tarvitsemansa avun.

Lisää tavoitteistani voi lukea nettisivuiltani: www.jonnejuntura.fi

Nelli Nurminen
  • LL, Helsingin yliopisto 2017, erikoistumassa kirurgiaan

Perusterveydenhuollon pelastaminen on ainoa vaaliteemani. Terveydenhuollon eriarvoistuminen on vakava asia ja isojen kaupunkien on mahdollista vaikuttaa siihen ennen sote-uudistustakin. Jokaisen tulee voida luottaa siihen, että hoitoa saa inhimillisessä ajassa ilman vakuutuksia.

Olen aiemmin ollut HYKS-lautakunnan jäsen sekä Helsingin kaupunginhallituksen ja sote-lautakunnan varajäsen. Valmistuin lääketieteen lisensiaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 2017 ja erikoistun kirurgiaan.

Vesa Paavonen
  • apulaisylilääkäri, psykiatrian el, LT

Päihdelääketieteen yhdistys palkitsi väitöskirjani vuoden 2020 parhaana.

Terveys 

Julkisten terveyspalveluiden saatavuutta on parannettava ja sen mahdollistavat kaupungin terveyspalveluissa työskentelemisen houkuttelevuuden parantaminen sekä digitaaliset innovaatiot.  

Oma koti 

Mahdollisuus omistusasumiseen on merkittävä sosiaalista eriarvoistumiskehitystä ehkäisevä asia ja on tärkeää, että perheen perustaminen on mahdollista myös kaupunkilaisille. Keinoja omistusasumisen kohtuullistamiseksi ovat aikaisempaa tarkoituksenmukaisempi "HITAS-järjestelmä" ja kiintiöillä varmistettava riittävä uudisrakentaminen. 

Kielitaito 

On kehitettävä keinoja suomen kielen koulutuksen saatavuuden parantamiseksi ja sen opiskeluun motivoimiseksi.

Matti Peura
Mimi Rantanen
  • terveyskeskuslääkäri
  • LL, yleislääketieteeseen erikoistuva lääkäri

Tasa-arvoinen ja laadukas perusterveydenhuolto kaikille helsinkiläisille 

  • Hoidon jatkuvuuteen, parempaan johtamiseen ja työntekijöiden hyvinvointiin panostamalla voidaan taata tasa-arvoinen ja laadukas terveydenhuolto helsinkiläisille.

Oikeus luonnosta nauttimiseen kuuluu myös kaupunkilaisille

  • Helsingin tulisi kaikessa toiminnassaan pyrkiä säilyttämään lähiluonnon monimuotoisuus ja saavutettavuus. Luontoon pääseminen on kaupunkilaisen hyvinvoinnin elinehto. 

Monipuoliset mahdollisuudet harrastaa ja liikkua 

  • Jokaisella tulisi olla mahdollisuus mieleiseen harrastukseen. Koulu-, harrastus- ja työmatkoja tulee voida kulkea turvallisesti julkisella liikenteellä, pyörällä ja jalan.

 

Ilkka Taipale

Vasemmistoliitto

Samuel Aapeli Adouchief
Seppo Koskinen

Vihreät

Kati Juva
  • dosentti, neurologian erikoislääkäri

Tunnukseni on Ääni niille joiden oma ääni ei kanna. Olen istuva kaupunginvaltuutettu ja sote-lautakunnan jäsen. Toimin ikääntyneiden palveluiden kehittämiseksi ja nuorten mielenterveyden turvaamiseksi. Kotihoidon oltava yksilöllistä, moniammatillista ja riittävästi resurssoitua. Ympärivuorokautiseen hoitoon pääsyä tulee helpottaa, hoitajamitoitus toteuttaa ja tukea henkilökunnan jaksamista. Nuorille matalan kynnyksen mielenterveyspalveluita, terapiatakuu ja nopea pääsy näyttöön perustuvaan psykiatriseen hoitoon. Perusterveydenhuoltoon lisää resursseja ja digitalisaatio toteutettava yhdessä henkilökunnan ja asiakkaiden kanssa. Päihdehuollossa tarvitaan haittoja vähentävää hoitoa, esimerkiksi turvallisia käyttötiloja.

Minerva Krohn
  • lääkäri, lääketieteen lisensiaatti
  • HUS:n valtuuston pj, digitalisaatiotoimikunnan pj, varavaltuutettu

Peruspalvelut, kuten koulutus, terveydenhuolto ja vanhustenhoito, ovat kaupungin toiminnan ydintä. Nuoret tarvitsevat tukea etenkin korona-ajasta toipumiseen. Kaupunkilaisilla on oikeus toimiviin palveluihin, jotka tarjoavat hyvinvointia. Toiminta pitää suunnitella käyttäjän tarpeisiin siten, että hallinto on tehokasta. Työntekijöiden hyvinvoinnista on huolehdittava.

Haluan kehittää Helsinkiä tasa-arvoiseksi, avoimeksi ja sopivalla tavalla jännittäväksi kaupungiksi, jossa on Suomen parhaat palvelut, kulttuuria, yrityksiä ja siedettävä veroprosentti. Tärkein tavoitteeni on saada terveyskeskukset toimiviksi, jotta apua tarvitsevat eivät joudu jonottamaan.

Maarit Leinonen
Mikael Ojala
  • ylilääkäri
  • LKT, neurologian erikoislääkäri

Perusterveydenhuolto kuntoon!

Ilmastonmuutos on otettava tosissaan!

Nuorison pahoinvointiin puututtava!

Hyötyliikunnalla parempaa terveyttä!

Reetta Vanhanen
  • anestesiologiaan ja tehohoitoon erikoistuva lääkäri, LT, kaupunginvaltuutettu

Olen 30-vuotias lääkäri, kaupunginvaltuutettu ja vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Helsingistä. Väittelin keväällä 2019 lääketieteen tohtoriksi ja väitöskirjani tein elimistön puolustusjärjestelmästä. Työskentelen HUS:ssa ja erikoistun anestesiologiaan ja tehohoitoon. 

Olen vihreän valtuustoryhmän puheenjohtajana tehnyt töitä sen eteen, että Helsinki torjuu kunnianhimoisesti ilmastonmuutosta ja panostaa koulutukseen ja terveydenhuoltoon. Aloitteideni ansiosta nuoret ovat saaneet Helsingissä maksuttoman ehkäisyn, terveysasemalta pääsee lyhytterapiaan ja saattohoitoa on parannettu. Päätöksenteon tulee perustua tutkittuun tietoon.

Tapani Vuola
  • psykiatrian erikoislääkäri

Ympäristöliike Helsinki

Anna Arima
  • työterveyshuollon eval
  • lääketieteen lisensiaatti

Lähiluonnon ja biodiversiteetin puolesta. Lähiluonnon merkitys psyykkiselle ja fyysiselle terveydelle sekä hyvinvoinnille on kiistaton ja tätä tulee suojella kaupungeissakin.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030