TULE-sairaudet - eläkepommi

Ovatko tuki- ja liikuntaelinsairaudet seurausta hyvinvoinnista, pohdittiin lääketieteen toimittajien tämänkeväisessä seminaarissa Invalidisäätiöllä 1.4. TULE-sairaudet ovat viime vuosina nousseet suomalaisten suurimmaksi työkyvyttömyyden aiheuttajaksi. Varsinkin yksilölliselle varhaiseläkkeelle lähtijöistä yhä useampi potee selkävaivoja.

Tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat paitsi merkittävin ennenaikaisten eläkkeiden syy myös suurin sairauspoissaolojen aiheuttaja. Niistä kärsii jo 13,2 % työvoimasta. Asiantuntijalääkäri Timo Klaukka Kansaneläkelaitoksesta totesi sairauspäivärahojen volyymin kasvun viimeksi kuluneen kahden vuosikymmenen aikana selittyvän lähes kokonaan TULE-sairauksien lisääntymisellä.

Hän näki kehityksen taustalla yhteiskunnallisia tekijöitä. Työelämä koetaan entistä rasittavampana. Työn fyysinen rasittavuus on 80-luvulla pysynyt suurin piirtein ennallaan, mutta henkinen rasittavuus varsinkin naisilla on kasvanut. Naiset kärsivätkin erityisesti kiireen aiheuttamista niska- ja hartiaseudun vaivoista.

Toisaalta suomalaisilla on kova halu päästä eläkkeelle keskimäärin 55-vuotiaana ja tämä pyrkimys voimistuu työttömyyskausina. Klaukka ennakoi, että nykyinen taloudellinen lama lisää painetta ennenaikaiselle eläkkeelle. Kanavana tässä käytetään TULE-sairauksia, varsinkin selkävaivoja.

Hän piti terveydenhuollon säästötoimia nykytilanteessa vaarallisina, varsinkin jos ne johtavat palvelutason heikkenemiseen. Turhia hoitoja ja päällekkäisiä tutkimuksia tulee pyrkiä karsimaan, mutta samalla on entistä tehokkaammin panostettava väestön terveyden ylläpitämiseen. Muutoin säästöt tuhlautuvat moninkertaisesti eläkemenojen nousuna.

Invalidisäätiön johtava ylilääkäri Pär Slätis muistutti, että TULE-sairaudet aiheuttavat myös eniten kuntoutustarvetta ja leikkauksia. Vuonna 1990 leikkaustoimenpiteistä lähes neljännes kohdistui tuki- ja liikuntaelimiin. Läheskään kaikki eivät kuitenkaan saaneet hoitoa vaivoihinsa: Mini-Suomi-tutkimuksen mukaan joka toinen tuki- ja liikuntaelinsairautta poteva olisi tarvinnut hoitoa, mutta joka kolmas oli jäänyt sitä ilman. Eniten tyydyttämätöntä hoidon tarvetta esiintyi yleisimmissä diagnoosiryhmissä: selkäoireyhtymää ja nivelrikkoa sairastavissa.

TULES-potilaiden aiheuttamista kustannuksista vain neljännes kohdistui varsinaiseen sairauden diagnostiikkaan ja hoitoon. Sairausvakuutuksen päivärahat nielivät vuonna 1987 15 %, kuntoutus 7 % ja ehkäisy 1 %. Työkyvyttömyyseläkkeisiin kului peräti 52 % kustannuksista. Slätis painottikin, että 90-luvulla voimavaroja on siirrettävä ehkäisevään toimintaan ja kuntoutukseen.

- Jokaiseen yliopistosairaalaan pitäisi saada ortopedian ja traumatologian professori ja kuntoutuslääketieteestä olisi tehtävä oma erikoisalansa. Huomiota tulisi kiinnittää myös sosiaaliortopediaan, jotta väestön sairastavuutta voitaisiin ennalta ehkäistä. Potilaiden omatoimisuutta pitäisi lisätä ja passiivisesta kuntouttamisesta päästävä aktiiviseen kuntoutumiseen.

Lääketieteen toimittajat saivat katsauksen myös mm. lasten liikuntaelinsairauksiin, tekonivelkirurgiaan sekä selkäongelmien kirurgiseen hoitoon. Tilaisuus kuului Lääkäriliiton vuosittain toimittajille järjestämiin seminaareihin, jonka ohjelmasta tällä kertaa vastasi Invalidisäätiö.