Lehti 16: Liitto toi­mii 16/2015 vsk 70 s. 1098

Äänestä lääkäri eduskuntaan

Lääkäriliitto järjesti eduskuntaan pyrkiville lääkäreille vaalipaneelit Helsingissä, Tampereella, Kuopiossa ja Oulussa.

Anne-Maj Aunula

Lääkäriehdokkaiden lisäksi tilaisuuksiin kutsuttiin alueelliset terveyspoliittiset valiokunnat ja professiovaliokunnat. Tilaisuuksiin osallistui myös Hammaslääkäriliiton toimiston johtoa ja jäseniä. Valitettavasti Turun seudulle suunniteltu tilaisuus peruutettiin vähäisen osallistujamäärän vuoksi.

- Vaikuttajaviestinnän konkreettisena tavoitteena on moninkertaistaa lääkärikansanedustajien määrä nykyisestä, sanoo politiikkajohtaja Heikki Pärnänen.

Piiriylilääkärin vetämissä paneeleissa olivat esillä Lääkäriliiton hallitusohjelmatavoitteet ja yhteenveto tulevaisuuden terveydenhuollosta. Kukin ehdokas sai kertoa näkemyksensä muun muassa siitä, mitä he kirjoittaisivat tulevan hallitusohjelman sote-osioon, miten he määrittelevät lähipalvelut ja miten niiden saatavuus voidaan taata. Lisäksi panelistien tuli ottaa kantaa mm. nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen ja terveydenhuollon monituottajamalliin.

Lue myös

Pärnäsen mielestä ei ollut yllätys, että paneeleissa oli sekä yhteneväisiä että eroavia näkemyksiä. Yhteneväisyys selittyy yhteisellä ammatillisella taustalla ja eroavaisuudet puoluekannalla.

Eduskuntavaalin lääkäriehdokkaat on esitelty Lääkärilehden numerossa 13/ 2015 ja liiton verkkosivuilla osoitteessa www.laakariliitto.fi/uutiset.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030