"Ei ne siellä arvauskeskuksessa mitään osaa. Aina vain vähän vilkaisivat. Vasta kun kävin kuudennella päivystävällä lääkärillä ja vaadin siltä keikkalääkäriltä lähetettä sairaalatutkimuksiin, niin asiat alkoivat selvitä!" Tuttavarouvan tuohtunut vuodatus meinasi nostaa sairaalaerikoislääkärin ja ay-aktivistin heti puolustuskannalle, mutta kymmeneen laskettuani totesin hänen itse asiassa kiteyttäneen tuhinaansa ison osan perusterveydenhuollon ongelmista.

Terveyskeskustyön arvostus on vuosien varrella laskenut sekä potilaiden että lääkäreiden keskuudessa. Kiire tuppaa päälle. Vartissa ei edes riisuteta talvivetimiin sonnustautunutta savolaismummoa, saati oteta anamneesia ja tehdä kunnon statusta. Tavalliseen potilastyöhön jää nykyisin yhä vähemmän aikaa kaikenlaisilta muilta kokouksilta, palavereilta ja vaikkapa sähköiseltä sairauskertomukselta. Systeemissä on vikaa, jos kokenut lääkäri kertoo, että aikoinaan pystyi kevyesti katsomaan viisi-kuusi potilasta tunnissa ja nyt erilaisten tietokonekommervenkkien jälkeen kolme potilasta tekee tiukkaa. Parhaimmillaan sähköinen sairauskertomus helpottaa vaikkapa laboratoriovastausten ja röntgenkuvien tarkastelua, mutta jos eri osioiden avautumien on epäkäytännöllistä ja hidasta, ja lääkärille työnnetään yhä enemmän sihteerin ja toimistohenkilöstön töitä, menee lisensiaatin tutkinto hukkaan.

Kun potilaan on vaikeaa lääkäripulan takia päästä päivävastaanotolle, hän joutuu hakeutumaan päivystykseen. Äkilliset päivystysongelmat hoituvat hyvin vaihtuvienkin lääkärien toimesta, mutta hankalammat ongelmat vaativat pidempää lääkärisuhdetta. Jos keittiönlamppuun ei syty valo, voivat kaikki perheen jäsenet käydä ohi kävellessään tarkistamassa hehkulampun, mutta vasta valoa todella tarvitseva joutuu vaivautumaan ja etsimään syytä pidemmältä - mahdollisesti tarkistamaan sulakkeetkin.

Työaikajärjestelyt eivät vuosiin onnistuneet suoraan työnantajien kanssa sopimalla ja moni lääkäri siirtyi keikkafirmoihin, joissa työn räätälöinti sopiviin rupeamiin onnistui paremmin. Eikä palkkakaan ollut kilpailukyvytön. Tällä hetkellä moni terveyskeskus varmasti olisi valmis sopimaan joustavista työajoista ja ehkä mahdollisesti työtahdistakin, mutta maineesta on vaikeaa päästä eroon.

Pitkiä lääkärisuhteita ei suosita edes valtiovallan taholta. Kaikki lääkärit pakotetaan yhdeksäksi kuukaudeksi terveyskeskukseen, mikä sekin lisää lääkäreiden vaihtuvuutta. Kun vielä kuulun niihin ihmisiin, jotka koulun pakollisten hiihtotuntien jälkeen kieltäytyivät panemasta suksia jalkaan yli kahteenkymmeneen vuoteen, ymmärrän hyvin, kuinka pakollinen terveyskeskuspalvelu vähentää intoa hakeutua haastaviin töihin avopuolelle.

Suomalaisessa lääkäritutkimuksessa selvitettiin, mitkä ovat määrääviä tekijöitä valittaessa erikoistumisalaa. Myönteiset kokemukset opiskeluajoilta olivat yksi vahvimpia tekijöitä myöhempää uravalintaa päätettäessä. On erittäin sääli, että innokkaina terveyskeskuksiin pyrkivistä kandeista tulee muutamassa vuodessa terveyskeskuksiin lähes inholla suhtautuvia nuoria lisensiaatteja. Missä menee vikaan?

STM ei nyt ole ainakaan helpottamassa tilannetta, kun se on kaavaillut nostaa jo tänä keväänä lääketieteen opiskelijoiden työntekorajaa yhdellä vuodella viiden vuosikurssin opintoihin. Jos päätös tulee voimaan suunnitelman mukaan 1.5.2007, ei ensi kesän tilannetta voi pitää helppona. Lääkäreiden työuupumus nousee huippuunsa, kun lomia joudutaan perumaan sijaispulan takia ja töihin jäävien työmäärä lisääntyy loma-aikoina kohtuuttomaksi. Eikä suunnitelmia kieltää kandien työskentelyä keikkafirmojen kautta voi pitää edes koulutuksen ja laadun valvontana. Suurta huolta en ole kuullut pidettävän siitä, millaisia konsultaatio- ja koulutusmahdollisuuksia nuorille lääkäreille tarjotaan kunnallisen palkanmaksajan toimesta, mutta firmojen kautta työskennellessä tämä on yhtäkkiä noussut suuren huolen aiheeksi. Koulutus, valvonta, takapäivystys ja konsultaatiomahdollisuudet ovat aina erityisen tärkeitä - riippumatta työnantajasta.

Ja sitten pikaratkaisuja terveyskeskusten lääkäripulaan? Koska en ole eduskuntavaaliehdokkaana, jätän puppugeneraattorin tuotokset väliin. Olisi mukavaa nähdä, jos suuremmassa mittakaavassa koetettaisiin tarjota terveyskeskustyöhön houkuttelevia tekijöitä ikuisten pakollisuuteen pohjautuvien järjestelmien sijaan; vaihteeksi porkkanaa eikä aina keppiä. Kysyisikö joku ihan oikeasti lääkäreiltä, millainen on toimiva sähköinen sairauskertomus? Voisiko joku ihan oikeasti antaa selvän mahdollisuuden vaikuttaa työmäärään ja muun kuin potilastyön osuuteen? Voitaisiinko hoitoketjuja kehittää ihan oikeasti niin, että perusterveydenhuollon ei tarvitse olla vain lähete-kontrolli-automaatteja? Voitaisiinko palkkausta kehittää selvästi kannustavaan suuntaan? Voitaisiinko meille saada päättäjiä, jotka arvostavat terveydenhuoltoa muulloinkin kuin vaalivuonna, eivätkä pidä sitä vain pakollisena ahneiden ja laiskojen lääkäreiden suojatyöpaikkana ja arvaamattomana kulueränä?