Asetu ehdokkaaksi ja äänestä
Valtuuskunnan vaaliin voi asettua ehdokkaaksi 28.8.2015 mennessä. Äänestysaika on 18.9.-23.10.2015.
Jos haluat vaikuttaa Lääkäriliiton ylimmässä päättävässä elimessä, valtuuskunnassa, vielä on aikaa asettua ehdolle. Valtuuskuntaan valitaan syksyllä 60 jäsentä vuosiksi 2016-2018. Valtuuskunta määrittelee liiton toiminnan suuntaviivat, hyväksyy talousarvion ja valitsee liiton puheenjohtajat sekä hallituksen jäsenet.
- Tulevan valtuuskuntakauden aikana Lääkäriliitto voi päätyä kiperien tilanteiden eteen. Tällöin valtuuskunnan rooli liiton ylintä päätösvaltaa käyttävänä ja ainoana suoraan jäsenistön valitsemana elimenä korostuu, kirjoittaa valtuuskunnan puheenjohtaja Mikko Pietilä Lääkärilehden numerossa 22/2015.
Aktiivisella ja yhtenäisellä lääkärikunnalla on keinoja vaikuttaa tulevaisuuden toimintaympäristöönsä. Vaalikampanjan teema onkin "Yhdessä vahva ja vaikuttava". Vaalikampanja näkyy monessa kanavassa: Lääkärilehdessä, liiton verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa.
Ehdokasluettelo julkaistaan Lääkärilehden numerossa 38, joka ilmestyy ensimmäisenä äänestyspäivänä eli 18.9. Samassa numerossa vaalirenkaat esittäytyvät lääkärikunnalle.
Äänestämällä valtuuskunnan vaalissa olet kehittämässä entistä arvostetumpaa ja vahvempaa ammattiliittoa. Äänestäminen on tehty helpoksi. Voit äänestää joko sähköisesti tai perinteisesti postitse.
› Lisätietoa ja vaaliuutisia: http://www.laakariliitto.fi/valtuuskunnan-vaali-2015/