Ehdota kollegiaalisuuspalkinnon saajaa!
Onko työyhteisössäsi edistetty kollegiaalisuutta esimerkillisen hyvin? Suomen Lääkäriliiton kollegiaalisuuspalkinto 2016 on nyt haettavana.
Kollegiaalisuuspalkinnon haussa toivotaan ehdotuksia kollegoista tai työyhteisöistä, jotka ovat pystyneet edistämään kollegiaalisuutta lääkärien välillä tai parantamaan yhteistyötä muiden ammattiryhmien kanssa. Perusteluissa tulee kuvata kollegiaalisuutta edistävä toiminta ja siitä saadut tulokset.
– Lääkäriliitolla oli kollegiaalisuuden teemavuosi 2013. Silloin pyrittiin monin tavoin nostamaan esille keskustelua kollegiaalisuudesta nykypäivänä. Teemavuoden aikana jaettiin viisi Vuoden kollega -palkintoa, yksi kullakin erva-alueella. Tänä vuonna päätettiin jakaa uudestaan kollegiaalisuuspalkinto, nyt yksi koko maahan. On jälleen aika tuoda kollegiaalisuutta tietoiseksi myös palkinnon muodossa, kertoo Lääkäriliiton varatoiminnanjohtaja Hannu Halila.
Palkinnon voi nyt saada lääkäri tai lääkärin johtama työyhteisö.
– Palkinnon tavoitteena on tuoda lääkärikunnan tietoon hyvin kollegiaalisuutta edistänyt lääkäri ja tai työyhteisö. Tämän vuoden palkinnon erityisteemana on työhyvinvointi liittyen liiton lääkärin hyvinvoinnin teemavuoteen. Rakentavan hengen ja hyvän ilmapiirin edistäminen on esimerkki nykypäivän kollegiaalisuudesta, Halila toteaa.
Kollegiaalisuuspalkinnon myöntämisestä päättää Lääkäriliiton professiojaos. Ehdotukset palkinnon saajiksi perusteluineen pyydetään toimittamaan viimeistään perjantaina 11.3.2016 professiojaoksen sihteerille osoitteeseen ulla.anttila@laakariliitto.fi.
Ehdotuksen kollegiaalisuuspalkinnon saajasta / saajista voi tehdä lääkäri / työyhteisö itse tai palkintoa voi ehdottaa toiselle taholle. Palkinto myönnetään Lääkäriliiton jäsenelle tai jäsenen johtamalle työyhteisölle. Palkinnon kokonaissuuruus on enintään 12 000 euroa ja se voidaan jakaa kannustuksena yhdelle tai useammalle taholle. Palkintosumman voi käyttää työyhteisön hyväksi.