Suomen Lääkäriliitto täyttää ensi vuonna 100 vuotta. Tämä on pitkä aika suomalaisten lääkärien edunvalvontaa niin ammatillisessa kuin taloudellisessakin mielessä. On suuri kunnia tulla valituksi näin pitkän historian omaavan ja Suomen arvostetuimpiin kuuluvan ammattiliiton puheenjohtajaksi.

Liitolla on tänäkin vuonna edessään suuria haasteita, kuten lääkärien etujen puolustaminen terveydenhuollon muuttuvassa toimintaympäristössä, työaikadirektiivin vaikutusten ennakointi sekä neuvottelut virkaehtosopimuksesta. Olen puheenjohtajakauden aluksi pyrkinyt hahmottamaan tehtäväni kokonaiskenttää. Siinä pohdiskelussa olen huomannut yhä useammin miettiväni Lääkäriliiton ja nuoremman kollegakunnan välistä suhdetta.

Liiton lähes 100 vuotta sitten alkaneella taipaleella tietä näyttivät Viipurin voluntaarit, joista ainakin me 1980 luvulla opiskelleet saimme vielä kuulla "ihannoivia" tarinoita. Valmistuttuani Suomi syöksyi lamaan, työpaikat olivat lujassa ja erikoistuminen venyi, kun jonotimme paikkoja yliopistollisissa sairaaloissa.

Kymmenen viime vuoden aikana terveydenhuoltoon on tullut selvästi uusia toiminnan muotoja, kuten henkilöstövuokraus, ulkoistaminen ja alihankinta. Samanaikaisesti uusi kollegapolvi on omaksunut uudenlaisen tavan tehdä töitä. Vakinainen virka ei enää ole itseisarvo, vaan tehtävän työn ja työskentelymuodon tulee kokonaisuudessaan tukea omaa ja perheen elämäntilannetta. Työn sitovuus ei saa nousta liian korkeaksi läheisten ihmisten ja vapaa-ajan kustannuksella. Omaa työtä pitää pystyä hallitsemaan ja saamaan siitä mahdollisimman hyvä korvaus.

Nämä asiat ovat juuri niitä, joita me lähes kaikki kaipaisimme lisää omaan työhömme. Samat tavoitteet voidaan kuitenkin helposti tulkita myös toisin, ja niinpä keskustelussa nousee toistuvasti esiin nuoremman kollegakunnan haluttomuus sitoutua työhön ja heidän halunsa ansioiden maksimointiin.

Yksittäisenä nuoria kollegoita koskevana asiana esille voi nostaa europalveluiden ja erikoistumispalveluiden hyväksymisestä käytävän keskustelun. Sen keskeinen sisältö on, että työnantajan juridisen statuksen pitäisi vaikuttaa palveluiden hyväksymiseen. Asia tuntuu maalaisjärjellä ajateltuna erikoiselta, koska koulutuksen sisällön, laadun ja kouluttajan ammattitaidon luulisi olevan merkittävämpää kuin koulutuksen aikaisen palkanmaksajan hallinnollinen asema.

Edellä kuvaamiani keskusteluja käydään sekä julkisuudessa että kollegoiden kesken koko ajan. Liiton sisäisessä keskustelussa nuoret kollegat ovat tuoneet esiin, että yhä useampi heistä miettii, miksi yleensä kuulua liittoon. Tämän takia pidän erittäin suurena tulevaisuuden haasteena Lääkäriliiton edunvalvonnan, toiminnan ja jäsenpalveluiden kehittämistä siihen suuntaan, että kaikki kollegat kokevat liittoon kuulumisen tarpeellisena ja mielekkäänä. n