Lehti 46: Liitto toi­mii 46/2013 vsk 68 s. 3022 - 3024

Iso remontti päivystykseen

Uusi virkaehtosopimus tuo päivystysmääräykset nykyaikaan. Kun rahaa on käytössä vähän, voidaan parantaa yhden lääkäriryhmän asemaa kerrallaan.

Maria van der Meer

Lääkäriliiton neuvotteluryhmään kuuluneilla LL Tuula Rajaniemellä ja neuvottelujohtaja Laura Lindholmilla on takanaan kahdeksan viikon neuvottelurutistus, joka johti uuden Lääkärisopimuksen syntyyn.

- Varsinkin viimeinen neuvotteluviikko oli hyvin intensiivinen. Neuvottelut vaativat paljon taustatyötä ja selvitysten tekoa, liiton hallituksen jäsen Rajaniemi kertoo.

Keskitetyn sopimuksen raameina oli 20 euron yleiskorotus ja myöhempi 0,4 % korotus, mutta Lääkäriliitto haki niiden sijaan uusia ratkaisuja, erien yhdistämistä ja kohdistamista päivystysmääräysten uusimiseen.

- Vähäisestä rahamäärästä huolimatta saimme aikaan merkittäviä uudistuksia. Tämä oli juuri oikea hetki päivystysmääräysten uudistamiseen, sillä kenttä ja toiminnot paikallistasolla ovat muuttuneet, Lindholm muistuttaa.

- Alle yhden prosentin palkankorotusmahdollisuus ei voi tuoda merkittävää ansiotason nousua, mutta sillä voidaan parantaa jotakin työn osa-aluetta. Tärkeää oli myös, että päivystysmääräykset saatiin kokonaan omaan sopimukseen, Rajaniemi lisää.

Kaikki kunnallisen virkaehtosopimuksen piirissä olevat lääkärit saavat myös 0,3 % yleiskorotuksen. Yleiskorotus ja päivystyskorvausuudistus tulevat voimaan vuoden 2015 alusta.

Kertoimet helpottavat palkkanauhan tulkintaa

Päivystyksen uudistuksen tarve on lähtenyt jäsenistöstä ja sitä on valmisteltu työryhmissä vuodesta 2009.

- Päivystyksen työmäärä on kasvanut, lääkärien asenteet ja toimintaympäristöt ovat muuttuneet. Halukkuus hakeutua tietyille päivystystyötä vaativille aloille on vähentynyt. Myös päivystysten keskittäminen on lisännyt päivystystyön intensiteettiä ja päivystysvuorot ovat muuttuneet raskaammiksi, Rajaniemi kertoo.

Päivystyskorvausjärjestelmä muuttuu muun muassa niin, että lauantai- ja sunnuntaipäivystyksistä maksettava korvaus tulee samanarvoiseksi. Päivystyksestä maksetaan kertoimella korotettua tuntipalkkaa tai annetaan vapaa-aikaa samojen kertoimien mukaan.

- Yksinkertaistettujen kertoimien avulla on helpompi hahmottaa, miten päivystyskorvaus muodostuu. Jos korvauksen haluaa aktiivivapaana, voi vapaa-ajan määrä lisääntyä, sillä terveyskeskuksissa korvaus on ennen annettu 1:1-muodossa, Lindholm kertoo.

Aktiivipäivystys jää pois termistöstä

Myös päivystykseen liittyvät termit uudistuvat. Jatkossa päivystys jaetaan ensi sijassa työpaikkapäivystykseksi ja vapaamuotoiseksi päivystykseksi.

- Työpaikkapäivystyksessä ei ole määritelty aktiivisen työn osuutta, vaan kaikki aika työpaikalla on päivystystä, Lindholm linjaa.

Kolmas päivystysmuoto on poikkeava päivystys, jossa aktiivisen työn määrä on vähäinen, esimerkiksi 20-40 % työajasta.

- Poikkeavan päivystyksen on tarkoitus poistua vähitellen ja sitä käytetään vain erityisissä tilanteissa, kun esimerkiksi mielenterveyslain perusteella on tarpeen, että lääkäri on työpaikalla, Lindholm valottaa.

Sopimus määrittelee uudelleen päivystysten ylärajan.

- Kuukaudessa voi päivystää työpaikkapäivystystä 85 tuntia tai enintään viisi kertaa. Jommankumman rajan ylittäviin päivystyksiin tarvitaan erillinen suostumus, Rajaniemi kertoo.

- Päivystysten alkamisaikaan tai paikallisiin sopimuksiin ei sen sijaan haluta uudistuksella vaikuttaa.

Sairastuminensiirtää myös aktiivivapaan

Suurin kiista kunta-alan yleisissä neuvotteluissa liittyi vuosilomalain muutokseen, joka poistaa vuosilomalla sairastumiseen liittyvän seitsemän päivän omavastuuajan eli karenssin.

Maaliskuun alusta lomapäivät siirtyvät eteenpäin sairastumisen ensimmäisestä päivästä, kunhan sairauslomatodistus on toimitettu työnantajalle.

- Lääkäreille tämä merkitsee sitä, että vuosiloman lisäksi myös lomarahavapaat ja työaikakorvausvapaat, kuten aktiivivapaat, siirtyvät sairastuttua, Lindholm kertoo.

Lääkärisopimukseen saatiin sovittua karenssin poistosta muuta kunta-alaa pienempi kustannusprosentti sen perusteella, että lääkärit sairastavat vähemmän kuin kunta-alalla keskimäärin.

Muutosta tuli myös osan lomanmääräytymisvuotta osa-aikaisesti työskentelevien lomakorvauksen laskentaan. Jatkossa vuosilomapalkka lasketaan tarkastelemalla keskimääräistä työaikaprosenttia koko lomakertymän ajalta.

Työhyvinvoinnin parannus tavoitteena

Päivystyksen uusi työaikamalli antaa mahdollisuuden räätälöidä ja jakaa päivystystyötä uudella tavalla.

- Se mahdollistaa esimerkiksi viikonloppupäivystyksen jaon tasapuolisesti. Se antaa mahdollisuuden myös osavuorokautisen päivystysvuoron järjestämiseen. Tämä kaikki tukee työmäärän uudelleenorganisointia, mikä auttaa päivystäjän jaksamista, itsekin anestesiologina paljon päivystävä Rajaniemi sanoo.

Uudistus tarjoaa uusia mahdollisuuksia työpaikoille, mutta pakko ei ole muuttaa mitään, Rajaniemi korostaa.

- Isot uudistukset eivät tapahdu hetkessä, mutta käytäntöjä voidaan muuttaa pikku hiljaa niin, että päivystys toimii hyvin potilaan kannalta, lääkärit jaksavat työssään ja päivystys toimii sujuvasti myös työantajan näkökulmasta.

Neuvotteluissa edetään vuorovedoin

Lääkärisopimuksessa korostui nyt päivystävien lääkärien asema, viimeksi edunsaajina olivat etenkin erikoistuvat lääkärit.

- On nähtävissä, ettei tulevillakaan kierroksilla ole paljoa rahaa käytössä, joten vuoroveto on tarpeen. Tässä edetään yhtenä rintamana ja parannetaan yhden lääkäriryhmän asemaa kerrallaan, Rajaniemi korostaa.

Rajaniemi ja Lindholm muistuttavat sopimuskaudelle perustettavien työryhmien tärkeydestä. Niissä valmistellaan asioita jatkoneuvotteluihin.

Lue myös

Näistäkin sovittiin:

➤ Todistusten ja lausuntojen kirjoittamiseen riittävä aika.

➤ Laaja ajokorttitarkastus R143 toimenpiteeksi.

➤ Terveyskeskuslääkärit saavat toimenpidepalkkiot myös päivystysaikana.

➤ Sanamuodon tiukennus osa-aikaisten keskeytyneeseen jaksoon.

➤ Akuuttilääkäreiden työvuorojen laadinnasta kirjaus sopimusmääräyksiin.

➤ Etäkonsultaatio lisätty puhelinkonsultaation yhteyteen päivystysaikana.

➤ Jos päivystys kestää pidempään kuin vahvistettuun työvuoroluetteloon on merkitty, maksetaan korvaus myös ylimenevältä ajalta.

➤ Kolme työryhmää käsittelemään lääkärien asioita. Työryhmissä käsitellään sote-uudistuksen vaikutuksia lääkärin työhön, perusterveydenhuollon lääkärien palkka- ja työaikamallia ja erikoislääkärien palvelussuhteen ehtoja.

➤ Sopimuskausi 1.3.2014-31.1.2017. Viimeisten 13 kuukauden korotusten kohdentumisesta neuvotellaan kesäkuussa 2015.

Yliopistojen sopimuksen ydinkohdat

➤ Tehtäväkohtaiset palkat nousevat 20 eurolla 1.8.2014 alkaen. Korotus heijastuu myös henkilökohtaiseen palkanosaan.

➤ Euromääräisiä palkkoja korotetaan 0,4 % yleiskorotuksella tai vähintään 20 eurolla.

➤ 1.8.2015 opetus- ja tutkimushenkilöstön tehtäväkohtaisia palkkoja nostetaan 0,4 %, muun henkilöstön 0,3 %.

➤ Vuosilomakarenssi poistuu koko vuosiloman ajalta muun henkilöstön ryhmässä.

➤ Sopimuskausi 1.4.2014-31.1.2017.

Valtion virka- ja työehtosopimus tiivistettynä

➤ Yleiskorotus 20 euroa kuukaudessa 1.8.2014 alkaen.

➤ Yleiskorotus 0,3 % alkaen 1.8.2015.

➤ Korotus heijastuu myös henkilökohtaisiin lisiin ja kokemusosiin.

➤ Vuosilomakarenssi poistuu.

➤ Sopimuskausi 1.4.2014-31.1.2017.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030