Viime kuussa Kela tiedotti uudistavansa lääkärinlausuntoja, kun ensi vuonna käyttöön otetaan uusi sähköinen BC-lausunto. Uuden lausunnon on määrä helpottaa lääkärin työtä vähentämällä moninkertaista kirjaamista ja ohjaamalla lausujaa kuvaamaan vain haettavan etuuden kannalta olennaisimmat tiedot. Samalla tavoitellaan kustannussäästöjä.

Lausuntojen laatimisesta pyritään siis tekemään lääkärille mahdollisimman helppoa. Hyvä!

Vai onko se sittenkään niin hyvä?

Monenlaista hyvää

Kysymykseen vastatakseen on pohdittava, kenen hyvää ensisijaisesti tavoittelemme.

Haluammeko, että hoitava lääkäri suoriutuu lausunnon laatimisesta mahdollisimman vähällä vaivalla? Toivommeko, että etuuskäsittelijällä tai vakuutuslääkärillä on mahdollisimman helppo työ etuusratkaisun antamisessa? Vai pyrimmekö ennen kaikkea turvaamaan potilaidemme oikeudenmukaisen ja yhdenvertaisen kohtelun?

On hyvä, etteivät lausuntolomakkeen tarpeettomat väliotsikot jatkossa enää hämää hoitavaa lääkäriä ja että eläkettä saavan hoitotukea voi hakea samalla lausunnolla, jolla haetaan työkyvyttömyyseläkettä. On hyvä, että lausunto on etuuskäsittelijän näkökulmasta helppolukuinen ja sisältää vain haettavan etuuden kannalta olennaiset tiedot.

Tärkeintä kuitenkin on, että prosessin keskiössä on potilas.

Katkenneita oljenkorsia

Kun lausuntojen laatimista näennäisesti helpotetaan, turhat lausunnot epäilemättä lisääntyvät. Potilaalle viitsitään yhä harvemmin perustella, että edellytyksiä etuuden saamiseen ei ole ja että ratkaisuja kohdattuun ongelmatilanteeseen täytyy hakea muualta. Enää ei välttämättä tunnu kannattavalta virkistää muistia haettavan etuuden ehdoista tai edes selvittää, onko potilas jo kyseisen etuuden piirissä (1).

Kun etsimme säästökohteita lääkärien lausuntotyöstä, on meidän ensisijaisesti onnistuttava turhien lausuntojen kitkemisessä. Jokainen tarpeettomasti laadittu lausunto haaskaa sekä hoitavan lääkärin että etuuskäsittelijän aikaa. Merkityksellisintä on kuitenkin se, että moni turha lausunto saa potilaan ripustautumaan hetkeksi oljenkorteen vain huomatakseen sen olleen katki jo alun alkaen. Se on eettisesti kestämätöntä.

Kriteerit haltuun

Lausuntopohja väliotsikoineen ja ytimekkäine täyttöohjeineen saattaa uran alkuvaiheessa olla hyödyllinen apuväline lausunnon laatimisessa, mutta rakenteisen kirjaamisen sudenkuopat paljastuvat nopeasti. Kun punainen lanka uhkaa hukkua tekstilaatikoiden uumeniin ja lopulta ratkaisuksi keksitään ”ks. kohta 4”, alkaa olla selvää, että tarinankerrontaa on vaikea pakottaa yhdenlaiseen muottiin.

Väliotsikoiden sijasta lääkäriä olisi tarpeen muistuttaa haettavan etuuden myöntökriteereistä jokaisen lausunnonlaatimiskerran yhteydessä.

Etuuskäsittelijä tai vakuutuslääkäri on viime kädessä se ammattilainen, joka tuntee syvällisesti vakuutusalan lainsäädännön ja varmistaa ratkaisujen lainmukaisuuden, mutta hoitavan lääkärin vastuulla on tunnistaa tilanteet, joissa etuuden hakeminen on selvästi aiheetonta.

Priorisointia

Lausunnon laatiminen ei useinkaan ole helppoa eikä sen kuulukaan olla. Jo lausunnon tarpeen arviointi on aika ajoin haastavaa. BC-lausunnon ansiosta päällekkäinen kirjaamistyö tulee kiistämättä vähenemään, mutta lausunnon laatimisen helppouden ei tule olla kehittämistyön ykkösprioriteetti.

Lausunto on osa potilaan hoitoa. Se on osa sitä vaativaa tehtäväpalettia, jolla tuemme potilasta hänen sairaudessaan. Ei vain toimenpitein ja lääkkein vaan myös auttamalla häntä navigoimaan monimutkaiselta ja etäiseltä tuntuvassa järjestelmässä.

Kirjoittaja on yleislääketieteeseen erikoistuva lääkäri, kansanterveystieteen kliininen opettaja ja 1-vuotiaan taaperon äiti.