Johtotähtenä yhteistyö
Hyvä yhteistyö on avain onnistumiseen lääkärintyössä. Tätä mieltä on yleislääketieteen erikoislääkäri Tuula Arvonen, joka sai hiljattain merkittävän tunnustuksen toiminnastaan lääkärien työnohjauksen ja työssäjaksamisen kehittämiseksi.
Tuula Arvoselle myönnettiin Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin tämänvuotinen Laimi Leideniuksen palkinto, joka on arvoltaan 15 000 euroa. Palkinto jaetaan lääkärille, joka on työllään edistänyt yhteisöllisyyttä ja yhdenvertaisuutta, toiminut edelläkävijänä ja tienraivaajana, ja siten tehnyt asioita helpommiksi seuraajilleen.
Yhteiselle aallonpituudelle
Arvonen toimi heti valmistumisensa jälkeen neljä vuotta ainoana lääkärinä Nummen kunnassa, joka on nykyään osa Lohjaa.
- Olin paljon yksin ja minun piti tehdä itsenäisiä päätöksiä. Jälkeenpäin ajattelin, että voi tyttöparka, mihin itsesi laitoit. Löysin kuitenkin pian itselleni hyvän tiimin terveydenhoitajista ja terveyskeskusavustajasta. Ymmärsin, että hyvä yhteistyö kollegojen kanssa on avain onnistumiseen. Tämä on jäänyt minulle johtotähdeksi läpi työurani.
Arvonen teki pitkän uran toimien yleislääkärinä Lohjan ja Espoon Vihervaaran terveyskeskuksissa sekä apulaisylilääkärinä ja ylilääkärinä Espoon Leppävaaran terveyskeskuksessa. Häntä kuvaillaan humaaniksi ja sekä potilaita että kaikkia työtovereita arvostavaksi.
- Kun sosiaali- ja terveystoimi yhdistettiin Espoossa 1990-luvulla, minulla oli mahdollisuus olla mukana kehittämässä pitkäjänteisesti uusia yhteistyön keinoja. Ne koituivat terveysasemien ja väestön hyväksi.
- Yhteisen aallonpituuden löytäminen on tärkeää. Tämä pätee sekä potilaisiin että työtovereihin yli ammattirajojen, Arvonen toteaa.
Tuutoroinnin pioneereja
- Erityisesti haluan auttaa nuoria lääkäreitä, jotta he pääsevät mahdollisimman hyvin uran alkuun. 1990-luvulla olin mukana kehittämässä tuutor-toimintaa Leppävaaran terveyskeskukseen. Silloin meille tuli töihin samoihin aikoihin useita nuoria lääkäreitä. Kliinistä kokemusta ei opiskelun aikana kertynyt paljoa, joten tuutorointi tuli heille todella tarpeeseen.
- Nyt tuutor-toimintaa on kautta maan, mutta silloin oli ihan uutta, että yhdestä virasta irrotettiin tietty tuntimäärä nimenomaan tuutoroinnille. Se herätti aluksi ihmetystäkin - joidenkin mielestä tuutorointi kavensi lääkärin mahdollisuutta itsenäiseen toimintaan, Arvonen kertoo.
Työnohjaus edistää jaksamista
Työnohjaus on Arvoselle sydämen asia. Hän oli mukana perustamassa lääkärien työnohjausta edistävää Balint-yhdistystä 1980-luvulla ja toimii nyt yhdistyksen puheenjohtajana.
- Leppävaarassa ja Viherlaaksossa lähes kaikki terveyskeskuslääkärit osallistuivat työnohjaukseen 1980-luvun loppupuolella. Sen merkitys oli ilmiselvä siihen, että lääkärit, jotka aloittivat väestövastuutyön, jaksoivat sitä.
- Olin ylilääkärin sijaisena lähes kymmenen vuotta, ja tein vain vähän vastaanottotyötä. Päätin hankkia itselleni varapolun ja kouluttauduin omaehtoisesti psykoterapeutiksi. Sen myötä sain vahvistusta Balint-työlle. Sain siitä myös paljon eväitä välihallinnon johtotehtäviin.
- Nyt olen eläkkeellä, ja minulla on entistä enemmän aikaa Balint-yhdistykselle. Toiveenani on saada Balint-työlle vakiintuneempi paikka lääkärien ammatillisen kehittymisen kentässä.
Luottamuslääkäri ja kummimummi
Lääkäriliiton luottamuslääkäritoiminnassa Arvonen on ollut mukana alusta lähtien, siis jo parikymmentä vuotta. Luottamuslääkärit ovat kokeneita kollegoita, jotka auttavat lääkäriä terveydellisissä ongelmissa ja hoitoon hakeutumisessa silloin, kun tuntuu vaikealta hakea apua muualta.
- Olen kokenut arvokkaaksi sen, että olen voinut olla kollegojen rinnalla ja auttaa heitä vaikeuksista eteenpäin. Meillä on vieläkin paljon sellaista kulttuuria, että kyllähän sinä pärjäät, kun olet lääkäri. Mutta kyllä lääkäritkin tarvitsevat tukea.
- Olen nyt myös Viherlaakson terveysaseman kummimummi. Käyn siellä muutaman kerran vuodessa kaffella ja kyselen, miten on mennyt. En ole mikään neuvonantaja, vaan haluan kuunnella ja välittää arvostustani. Kummitoiminta on molemmille osapuolille antoisaa - itse saan siitä paitsi virkistystä myös hyödyllisiä vinkkejä työnohjausryhmiä ajatellen. ●